Syyslomalla kävin pari päivää reppulauttailemassa ’Ikea-kassini’ kanssa Seilin ympäristön saarilla. Tavoitteenani oli koettaa löytää hienoja vanhoja metsiä, mitä saaristossa vielä on jäljellä. Maasto alueella oli aika ylä- ja alamäki voittoista, joten lähes kaikissa saarissa sain nousta varsin jyrkkää rinnettä 20–50 korkeusmetriä ennen kuin olin tasaisella lakialueella. Rinteet olivatkin sitten suojelleet saaren metsiä metsätaloudelta ja monin paikoin rinteet olivat täyttä ikimetsää, vaikka lakimetsä olisikin saatu hakattua. Komeimmillaan kaatunutta puuta oli jo niin paljon, että kävelijän oli vaikea löytää reittejä kaatuneiden runkojen lomasta.

Alkuperäisenä suunnitelmana oli seurata luontopolkua Kaasivuoren huipulle ja lähteä siitä rantaan ja vesille. Luontopolun hoito oli kuitenkin rahoituksen puutteen vuoksi lopetettu ja parkkipaikka suljettu puomilla. Niinpä hain autolle toisen parkkipaikan, josta seurasin vanhoja polku-uria huipulle. Kaasivuoren huippu oli hauskan näköinen pyramidimainen kumpare keskellä laajaa avokallioaluetta. Monien lähteiden mukaan paikka on Turun saariston korkein paikka, mutta tiedä sitä, hyvät näköalat siellä kuitenkin olivat. Siitä oli hyvä kuvata syksyinen saaristomaisema, missä metsät olivat keskiössä. Siitä laskeuduin rantaan ja puhalsin lauttani vesille.

Kaasivuori.

Kaasivuori.

Björkholm.

Björkholm.

Björkholm.

Gullbrant, Utterholm.

Gullbrant, Utterholm.

Gullbrant, Utterholm.

Kilometrejä en hirveästi tällä kertaa taittanut. En meloen, enkä patikoiden vaan keskityin enemmän kuvaamiseen ja maisemien ihailuun. Silti jaloissani tuntui maaston raskaus. Ennusteiden mukaan kovenevat tuulet, flunssa ja kameran akkujen tyhjeneminen saivat minut palaamaan aiottua aikaisemmin takaisin kotiin. Alun perin toiveissa oli ollut 4–5 päivän reissu. Juomaveden hankinta oli hieman haastavaa tällä kertaa, mutta onnistuin löytämään pieniä kalliolammikoita ja tihkupintoja, joista otin juomaveteni.

Jalkaisin saarissa liikkuminen tuo aivan erilaisen näkökulman saaristoon, minkä ohi olen tavallisesti melonut. Kuvien tunnelma on varsin erilainen kuin melontareissuilla. Vaikka alueella olen paljon melonut, monet kohteet olivat minulle uusia. Myös yöpaikat valikoituivat nyt paljon kauemmas rannasta, mikä mahdollisti toisenlaiset näkökulman illan ja aamun valoihin. Utterholmilla olen käynyt muutamia kertoja, mutta nyt minulla oli aikaa oleskella yhdellä saaristomeren komeimmista näköalapaikoista. Harmi vaan sielläkin jonkun on pitänyt halkoa kalliota luvattomalla nuotiolla.

Utterholm.

Utterholm.

Utterholm.

Mesihelokka.

Småholmen.

Småholmen.

Småholmen.

Småholmen.

Luontohavainnot keskittyivät saariston syksyiseen peruslajistoon. Hylje uiskenteli editseni, kun pumppasin lauttaa ensimmäisen kerran. Kyykäärme paistatteli päivää vielä auringossa, vaikka nähtyään minut lähtikin kohmeisena eteenpäin. Merikotka ja korpit lentelivät jyrkänteen edustalla. Tiaisparvet keräilivät talvivarastoja ja ilokseni sekä töyhtö- että hömötiainen kuuluivat parvien lajistoon. Käpylintuparvet keräilivät ruokaa. Mutta hauskin havainto oli yhdessä kuusessa piilotellut peukaloinen.