Päätin jatkaa seikkailukasvatusopintojani heti kakkostasolle. Ensimmäisenä käytännön harjoituksenamme oli toteuttaa yhden yön testireissu Martimoaavan – Lumiaavan – Penikoiden soidensuojelualueelle. Alueella liikuimme 2-3 hengen ryhmissä ja yöpymään tulimme Saunasaaren autiotuvan läheisyyteen. Työparinani tällä retkellä oli melontareissun tapaan Samuli, vaikka varustuksemme ja etenemisemme ei tällä kertaa niin fast and light ollutkaan.

Retken tarkoituksena oli yöpyä teltassa ja samalla testata varusteita tulevaa pidempää reissua varten. Vaikka talviretkeilyä olenkin harjoittanut jo jonkun verran, niin yleensä olen yöpynyt tulilla, joten tällä retkellä testailin vaatteita ja niiden toimivuutta retkellä, jolla niiden kuivattelu saattaa olla hieman haastava.

Perjantaiaamuna pääsimme lähtemään maastoon hieman kymmenen jälkeen ja perillä Saunasaaressa piti olla puoli neljään mennessä. Vaellusaikaa jäi siis noin viisi tuntia. Ohjaajat olivat antaneet tavoitteeksemme edetä tuossa ajassa 15-20 kilometriä, jota jo etukäteen pidin hieman epärealistisena tavoitteena. Samulin kanssa olimme asettaneet tavoitteeksemme hiihtää Martimojärven rantaan ja sieltä takaisin. Menomatkalla päätimme poiketa virtuaalisella geokätköllä.

Samuli saavuttaa virtuaalisen geokätkön

Vajaa kilometri ennen tavoitettamme pidimme ruokatauon, jolla totesimme kellon olevan sen verta paljon, että mikäli haluamme ehtiä aikatavoitteeseemme tulee meidän kääntyä takaisin. Päätimme aikatavoitteen olevan kilometritavoitetta tärkeämpi ja käännyimme tästä takaisin. Yhden metsäsaarekkeen kiersimme toiselta puolelta, jotta emme aivan omaa latuamme olisi tulleet takaisin. Ehdimme perille ajoissa noin 13,4 kilometriä hiihtoa ahkio perässä takanamme. Emme hirveästi jääneet tuosta 15 kilometristä, mutta 20 kilometriä olisi ollut kyllä ihan mahdotonta.

Ruokatauko kääntöpaikallamme, taustalla Keski-Penikan vaara.

Illan reflektiossa ja sen jälkeenkin polemiikkia aiheutti se, oliko tuo 15-20 kilometriä realistinen ja millaisiin urheilusuorituksiin meidän pitäisi olla kykeneviä seuraavalla vaelluksella. Itse näin tuon meidän suorituksen lähes maksimina, mihin ainakaan itse olisin noissa olosuhteissa pystynyt. Suolla olosuhteet olivat hyvät: kovan hangen päällä oli kymmenkunta senttiä pehmeää lunta. Sen sijaan poikkeuksellisen runsas tykkylumi oli tehnyt metsät ja varsinkin polut hyvin hankaliksi ryteiköiksi liikkua. Juuri tuohon 15 kilometriin olisi saattanut päästä, jos olisi pyrkinyt suolle mahdollisimman aikaisin ja käyttänyt yli jääneen vartin vielä etenemiseen, mutta 20 kilometriä oli kyllä utopiaa.

Maija kaivaa keittiölle paikkaa.

Illalla pystytimme teltat lumelle tampattuihin tasanteisiin ja kaivoimme teltan viereen keittokomeron, josta oli syvä lumikanjoni teltan eteiseen, jossa oli mahdollista seistä suorana. Illalla teimme Samulin kanssa ruuaksi poronkäristystä ja keittelimme vedet seuraavaksi päiväksi valmiiksi. Illan reflektiotuokion jälkeen olimme valmiit nukkumaan.

Leiripaikkamme kuun valossa.

Jokainen ryhmä oli saanut valita omia oppimistehtäviään ja yksi meidän oppimistehtävistämme oli harjoitella alppistarttia, jonka mukaisesti laitoimme kelon soittamaan jo viideltä. Arvelimme aamutoimissa vierähtävän puolisentoista tuntia, mutta aivan siihen emme pystyneet vaan jo hieman yli kuuden ilmoittauduimme Jussille valmiina lähtemään päivän koitoksiin. Ensimmäiset puolitoista tuntia vaelsimme pimeässä, mutta sitten melko äkisti alkoi nähdä jo ilman lamppuakin.

Teimme ensimmäisen suon ylityksen pelkästään kompassin ja kellon varassa, jolloin arvioin ajan väärin ja noin 400 metriä liian aikaisin kaivoin gepsin esiin tarkistaakseni sijaintini. Annettujen ohjeiden mukaan olimme tälle päivälle tehneet edellistä lyhyemmän suunnitelman. Vasta nyt aamulla huomasimme aikaisesta aamusta johtuen meillä olevan eilistä enemmän aikaa, joten saatoimme lopulta melkoisen rauhallisella hiihdolla tehdä tavoittelemamme 12 kilometriä ja olla perillä jo tunti ennen määräaikaa.

Muita oppimistehtäviämme oli suunnistus käyräkartan ja ilmakuvan perusteella. Ehkä hieman yllättäen käyräkarttaa oli vaikea seurata metsässä, mutta tasaisella suolla sitä oli melko helppo seurata, koska lähes kaikki metsäsaarekkeet näkyivät rinkuloina kartassa. Ilmakuva taas kertoi välillä metsästä paljon enemmän kuin pelkkä kartta, joten sen kanssa ei olisi ollut vaikeaa liikkua maastossa.

Varusteista erityistarkkailussani oli bensakeittimen polttoaineen kulutus. Meillä kului bensaa 180 grammaa eli noin 2 ½ desilitraa ja saimme tuotetuksi sillä noin 8 litraa lämmintä vettä. Veden määrä saattaa olla hieman yliarvio, koska noilla arvoilla se olisi tiennyt keittimellemme lähes 80 % hyötysuhdetta, mikä ehkä on epärealistisen korkea. Kuitenkin tuolla perusteella arvioida bensan kulutusta 1,5 desilitraksi per henki ja päivä.

Erityishuomion saivat myös jalkineeni ja hansikkaani. Seuraavaa retkeä varten hankin itselleni erilliset vedenpitävät kuorikintaat ja niihin muutamat irtovuoret fleecestä. Huopasaappaat olivat paikallaan ollessa hieman viileät, joten hankin niihin hieman paksummat irtohuovat ja paremman pohjallisen. Muilta osin vaatetukseni toimi musta ihan mukavasti. Kylmemmässä jotkin taukohousut olisivat saattaneet olla kivat, mutta niitä tuskin saan seuraavallekaan retkelle hommatuksi. Samoin tulee vielä miettiä hiihtovaatetusta, ettei se kastu ihan niin paljon hiestä kuin nyt.