Talviseikkailu Kilpisjärvellä

Teimme osana seikkailukasvatuksen erikoistumisopintoja 17.-23.3.2013 talvivaelluksen Kilpisjärvelle kolmen valtakunnan alueelle. Vaelluksen tarkoituksena oli harjoitella talvivaellustaitoja sekä ohjaustaitoja. Vaelluksella yövyimme teltassa, lumiluolassa ja autiotuvissa. Maastossa liikuimme hiihtäen vetäen perässämme ahkiota.

Itselleni Kilpisjärven retki toimi eräänlaisena testireissuna vielä pidempien talvireissujen toteuttamiseksi. Niinpä pyrin testaamaan varusteita ja löytämään hyviä käytäntöjä, joilla varustuksen pystyy pitämään käyttökelpoisena koko reissun ajan.

Ensimmäisenä tehtävänämme oli ollut suunnitella matka seuraavaksi illaksi lumiluolaleiriin, jonne matkaa Kilpisjärven retkeilykeskuksesta oli n. 14 kilometriä. Maasto oli suhteellisen tasaista ja helppokulkuista. Reitti kulki sen verta syvässä laaksossa, että matkan pidentäminen keinotekoisesti ei olisi ollut mielekästä, koska se olisi vaatinut fyysisesti melko raskaan ahkioiden vetämisen ylänköalueelle.  Aikaa tähän oli varattu alkuperäisen raamituksen mukaan puolitoista päivää. Matkaa oli siis turhan paljon hiihdettäväksi yhdessä iltapäivässä, mutta taas turhan vähän täydeksi puoleksitoista päiväksi. Varsinkin, kun järkevintä reittiä hiihtämällä, varsinaiset telttailuun sopivat paikat olivat vasta reitin puolessa välissä.

Saavuttuamme bussilla Kilpisjärven retkeilykeskuksen pihalle oli melko kova tuuli. Taivaalta satavan lumen lisäksi se nosti lunta maastakin, joten ensimmäisen päivämatkan saimme taivaltaa melkoisessa lumituiskussa. Lumituiskussa hiihdimme Kilpisjärven yli Ruotsin ja Suomen rajan tuntumaan, missä jäimme leiriin Ruotsin puolelle pienen kumpareen ja sen vieressä kasvaneiden tunturikoivujen tarjoamaan tuulen suojaan.

Saapuessamme leiripaikalle oli jo melko pimeää, joten pystimme teltat, kaivoimme välttämättömät leirirakennelmat tuulensuojineen melko vauhdikkaasti. Iltatoimien aikana sää hieman selkeni ja saatoin kuvata leiriä ja hieman kauempaa revontulien valossa.

Leirimme oli jo puolessa matkassa ja seuraavaksi päiväksi jäikin varsin helppo hiihto-osuus. Matkalla lumiluolaleiriin pysähdyimme pakolliselle valokuvaustauolle kolmen valtakunnan rajapyykille. Saavuimme lumiluolaleiriin sen verta aikaisin, että päätimme rakentaa lumiluolat alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen jo nyt. Aikaa oli hieman niukanlaisesti ja vaikutti siltä, että rakentaminen saattaa venyä melko pitkään.

Rakentaminen aloitettiin etsimällä sopivannäköinen rinne. Kaitsulla ja Eevalla oli selvä käsitys paikasta, johon riittävän paksu ja pitkä lumipenkka saattaisi muodostua kahdeksan lumiluolan kaivamiseksi. Lumiluolan rakentaminen vaati n. kolme metriä syvän ja leveän lumipenkan ja pituutta luola keittiöineen vaatinee noin 6 metriä. Lumipenkkaa tunnustelimme sondeilla varmistaaksemme sen syvyyden ja leveyden.

Lumiluolan kaivaminen tehtiin kahdesta reiästä. Aki alkoi kaivaa nukkumatilaa suoraan lumipenkan kyljestä, Ville alkoi kaivaa kulkuaukkoa maanrajasta, minun tehtäväksi jäi huolehtia lumen siirtämisestä kulkuaukosta kauemmaksi. Kulkuaukon yläreunan jätimme melko alas, niin että sen alta joutui konttaamaan ja oviaukon jälkeen Ville alkoi kaivaa kulkuaukkoa ylemmäs, samaan tasoon nukkumatilan kanssa. Jonkun aikaa kaivettuamme molemmat reiät saatiin yhdistettyä ja voitiin aloittaa varsinaisen makuutilan muotoilu.

Makuutilan holvasimme melko korkeaksi ja penkan muotoa mukaillen toispuoleiseksi niin, että seinän puolella tila oli melko korkea. Se ei ainakaan Kaitsun mielestä ollut hyvä, vaan symmetrinen holvi olisi ollut parempi. Ulkopuolen seinä painuikin kolmen päivän aikana jonkunkin verran. Saatuamme holvin valmiiksi suljimme reiän, josta Aki oli aloittanut kaivamisen. Nukkumatilaan oli Ville tehnyt kullekin pienen hyllyn pikkutavaroita varten. Nukkumatilaan emme erillistä ilmastointireikää tehneet.

Kun oma luolamme alkoi olla nukuttavassa kunnossa, lähtivät Aki ja Ville auttamaan muita ryhmiä kaivamisessa, kun minä jäin viimeistelemään luolaa ja kaivamaan keittiötä. Lumiluolan kulkuaukon toiselle puolelle muotoilin pienen syvennyksen, jonka kattoon tein suksisauvalla reiän vesihöyryn poistumista varten. Keittokomeron katon pyrin muotoilemaan liesituulettimen muotoiseksi, jotta se olisi vetänyt vesihöyryt tehokkaasti pois. Keittokomeron viereen tein pienen tasanteen istumista varten.

Kaivaminen oli suhteellisen raskasta sekä märkää hommaa ja varsinkin luolan sisällä oli melko lämmintä, joten sopivan vaatetuksen varaaminen oli hieman hankalaa. Samoin hanskat kostuivat tehokkaasti. Lumiluolien kaivamiseen kului melko tarkkaan Eevan etukäteen esittämä arvio neljä tuntia. Siinä ajassa kaikki ryhmät tosin eivät saaneet luolaansa viimeisteltyä, mutta kaikkien luolat olivat valmiita nukkumiseen.

Painumistaan lukuun ottamatta lumiluolamme toimi erinomaisesti. Hieman yllättäen tuo painuminenkin tapahtui kuitenkin päivisin, eikä öisin, jolloin nukkujista tulleen kosteuden ja lämmön olisi kuvitellut aiheuttavan painumista. Lumiluola oli lämmin, kylmänäkin yönä lämpötila luolassa oli nollan tietämissä ja esimerkiksi lehtorien luola ei toiminut yhtä hyvin. Lämpimyyden takeena oli se, että olimme jättäneet kulkuaukon yläreunan tarpeeksi alas. Nukkumatila oli parikymmentä senttiä ylempänä kuin kulkuaukon yläreuna, joka sai aikaan ilmalukon, joka tehokkaasti esti lämmintä ilmaa poistumasta luolasta. Lumi toimi myös hyvänä äänieristeenä, ulkoa ei juuri mitään ääniä sisään kuulunut.

Seuraavana päivänä toimimmekin leirin läheisyydessä. Aamupäivällä oli vuorossa Eevan lumiturvallisuusluento. Itselleni tärkeimmäksi asiaksi tästä luennosta jäi lumiturvallisuusasioiden huomioiminen ja ajattelu. Ehkä tärkeimpänä ennakoivana tekijänä itselläni olisi maiseman lukeminen ja potentiaalisten vyöryvien rinteiden välttäminen sekä lumilippojen kiertäminen kunnioittavalta etäisyydeltä. Yli 25 % rinteiden välttäminen on luontevaa jo senkin puolesta, että laskettelutaidot eivät ole kovin kummoiset.

Iltapäivällä oli ohjelmassa yhteiskeittiön rakentaminen Maijan johdolla. Keittiön rakentamiseen saivat halukkaat osallistua, kuitenkin mielellään vähintään yksi joka telttaryhmästä. Muut saattoivat lähteä hiihtelemään lähiympäristössä pienissä tyhmissä. Hiihtelykin olisi saattanut olla kivaa, mutta lumirakentaminen vastasi paremmin oppimistavoitteitani, joten jäin leiriin rakentamaan keittiötä.

Ensimmäisessä vaiheessa kaivoimme keittiötä varten noin kymmenen metriä halkaisijalta olevan ympyrän (tai sydämen) muotoisen vallihaudan, jonka leveys oli suurin piirtein sen kokoinen, että siinä kaksi ihmistä pääsee kulkemaan sivuttain. Vallihaudan keskelle jäävä alue tampattiin kovaksi, kuten myös noin metrin levyinen alue haudan ulkopuolella. Tämän jälkeen alue jätettiin kovettumaan pariksi tunniksi, minä aikana kävin Maijan opastuksella harjoittelemassa metsäsuksilla telemark-hiihtoa.

Lumen kovetuttua nostimme ulkokehän ympärille lumiblokkeja tuulen suojaksi. Kaivoimme sisäkehälle kolot keittimiä varten ja ulkokehälle kaivoimme kolot istumista varten. Keittiön valmistuttua aloimme päivällisen valmistamisen siinä. Samalla oli mahdollisuus kierrellä katsomassa muiden menyytä ja keittimiä. Yhteiskeittiö tarjosi kivan sosiaalisen ruokahetken ja väki viihtyi siinä useamman tunnin huolimatta melko kovasta pakkasesta.

Seuraavana päivänä jakaannuimme neljään ryhmään. Yksi ryhmä lähti laskettelemaan Salloráššan rinteille. Toinen ryhmä lähti kiipeämään Gahpoaivin huipulle. Kolmas ryhmä lähti harjoittelemaan metsäsuksitelemarkkia ja lumiturvallisuutta Valjitin rinteille. Minä lähdin vetämään neljännelle ryhmälle luonnontuntemuspainotteista helppoa vaellusta Valjihatin ympäri.

Illaksi tuli juuri sopiva tähtikirkas ja kylmä sää, joten siirryimme koko porukalla Lumiluolaleirin takana olevalle tasanteelle tiiraamaan tähtiä. Kukin esitteli vuorollaan yhden tähtikuvion ja sanoi muutaman sanan siitä. Tähtien katselun jälkeen pidimme lyhyen lämmittelyleikin.

Lämmittelyleikin jälkeen lähdimme halukkaiden kanssa kuutamohiihdolle. Varmaan kylmä sää ja päivän rasitukset verottivat osallistujia jonkun verran, mutta lopulta ryhmäksi muodostui varsin sopiva vajaat kymmenen henkeä.

Monilla oli melko paljon vaatetta päällä, joten vauhti oli melko rauhallinen. Kierroksen aikana tarkoitus oli kulkea hiljaa nauttien öisen, pimeän luonnon kauneudesta ilman normaalia pulinaa. Kierroksen lopuksi luonto tarjoilikin upean revontulinäytelmän katsottavaksemme, missä yhtenäinen revontulien vyö kulki Mallan luonnonpuistosta Barrakselle. Uskoisin hiihtoretken olleen onnistunut elämys kaikille siihen osallistuneille.

Kaksi viimeistä vaelluspäivää olivat varatut itsenäisille vaelluksille lumiluolaleiristä Kuohkimajärven kämpälle. Kaksi porukkaa suuntasi lumiluolaleiristä Goldahyttanille. Oppimistavoitteitteni mukaisesti en halunnut yöpyä kämpässä yhtään ylimääräistä yötä, joten torstain ja perjantain ajaksi liityin Maijan ja Miran telttaryhmään, joka suuntasi toisen telttaryhmän kanssa matkansa Salloráššan rinteessä olevalle tasanteelle yöpymään. Itseäni kiinnosti myös yöpyminen korkeammalla, miten se vaikuttaa yön lämpötiloihin ja tuulisuuteen.

Matka ylös oli melko suoraviivainen. Tiheimmän tunturikoivikon ja pienipiirteisesti kumpuilevan maaston pyrimme kiertämään hieman lännestä ohi, missä oli melko laaja puuton ja tasaisesti viettävä rinne. Jyrkimmän rinteen jouduimme nousemaan siksakkia rinnettä ylös, missä etenkin Sallalla oli vaikeuksia suksien pidon kanssa. Päästyämme ylätasanteelle aloimme etsiä sopivaa leiripaikkaa, jonka löysimme pienestä painanteesta. Ihan suunnitelman mukaiselle järven rannalle emme menneet, koska tasanne vaikutti melko tasaisen sopivalta leiriytymiseen.

Kello ei ollut vielä valtavan paljon, joten meille jäi hyvä aika valmistella erinomainen leiripaikka muureineen ja ulkokeittiöineen. Minä ehdin jopa kaivaa kulkuväylän teltan ja keittiön väliin. Oppimisen kannalta oli hyvä päästä vielä kerran tekemään talvinen telttaleiri niin hyvin kuin osasi, koska ensimmäisenä iltana pimeässä lierin valmistelu oli jäänyt ehkä hieman pikaiseksi. Illalla tuulen noustessa myös muurin merkitys kävi selväksi: sen suojassa oli hyvä keitellä ruokaa, mutta kun illalla kävin hieman kauempana kuvailemassa, kädet jäätyivät aivan välittömästi.

Perjantain laskeutuminen alas pyrittiin tekemään mahdollisimman turvallisesti loivinta rinnettä alas. Nyt pääsin harjoittamaan Maijan neuvomia telemark-taitoja. Rinteen alla osuimme melko vaikeakulkuiseen ja pienipiirteiseen tunturikoivikkoon, josta suuntasimme samanaikaisesti loivasti alas ja kohti määränpäätä. Melko pian osuimme pienelle soiden ketjulle, joka veikin meidät helposti Goldahyttanin ohi Kolmen valtakunnan rajapyykille ja siitä perille. Laskeutuminen rinnettä alas sujui huomattavasti ennakoitua nopeammin, joten olimme ensimmäinen ryhmä Kuohkimajärven kämpällä.

Viimeisenä päivänä Kuohkimajärven kämpän pihalla järjestettiin leiriolympialaiset. Kaikki olympialaislajit liittyivät kehystarinan välityksellä talviretkeilytaitoihin. Ensimmäisessä vaiheessa oli seitsemän lajin alkukilpailut, jonka jälkeen oli kaikilla yhtäaikainen finaali. Suurin osa tehtävistä oli itsenäisesti suoritettavia, mutta muutama edellytti ajan mittaamista, jota Mira ja Teemu valvoivat. Muista lajeista osallistujat vain ilmoittivat tuloksensa pisteenlaskijoille.

Viimeisen aamun vaellus toteutettiin Kuohkimajärven kämpältä Kilpisjärven retkeilykeskukselle samaa reittiä kuin olimme alueelle tulleetkin. Hiihto toteutettiin Solo-vaelluksena. Tarkoitus on hiljentyä ja keskittyä vain omaan itseensä ja omiin tuntemuksiin. Soolo hiihdon aikana tarkoitus oli pohtia päättyvää talvivaellusta ja omaa suhdettaan luontoon sekä talvella liikkumiseen. Aikaa hiihtoon oli enemmän kuin tarpeeksi. Silti matkasta tuli kuin tulikin kilpahiihto.

Omalta osaltani retki täytti tavoitteeni. Talvivaelluksella varusteet tuli testattua. Seuraavaa reissua varten tulee kiinnittää huomiota jalkineisiin. Nyt huopakumisaappaat kostuivat päivän aikana sen verta, että iltaisin ne olivat kylmät, vaikka vaihdoin niihin uudet huovat sisään. Myös pohjalliset olisivat saaneet olla paksummat. Myös teltan toimintaan en ollut ihan tyytyväinen. Sisäteltan sisälle pakkasi kertymään turhan paljon kosteutta, mistä syystä viimeisenä telttayönä meillä oli ovi loppuyöstä auki. Mitä järkeä on sisäteltassa, jos joutuu nukkumaan ovi auki?

Paljon opin myös uusia talvitaitoja, joita voin hyödyntää tulevilla retkillä.