Käyttökokemuksia käpykeittimestä ja riippumatosta

Nyt kesän alussa oli tilaisuuteni ensimmäistä kertaa käytännössä testata Kelly-kettle keittimen soveltuvuutta vaelluskeittimeksi. Teimme oppilaiden kanssa ensin harjoitusvaelluksen Teijoon ja sen jälkeen pidemmän vaelluksen Kuusamoon. Ruoaksi retkille olin valikoinut ruokia, jotka eivät vaatineet ruoan hauduttamista, vaan toimivat lisää vain vesi -periaatteella. Tästä syystä en ottanut mukaan keittimen lisäosia: Kattilaa ja sen tukia, enkä grilliritilöitä.

Teijon retkellä sää oli helteistä ja maasto rutikuivaa, joten luonnosta polttoaineen kerääminen oli helppoa. Lähes kaikki, mitä maasta löytyi, syttyi helposti ilman ongelmia. Kuusamossa sää oli haastavampi. Vaikka sitä ei voi missään tapauksessa pitää sateisena, niin monena päivänä taivaalta ripotteli hieman vettä, mikä piti maaston kosteana. Näin ollen kuivan polttoaineen kerääminen ei ollut yhtä helppoa ja se, mitä maasta keräsin, ei syttynyt käden käänteessä. Monin paikoin varsinkin tuulessa keittimen sytyttäminen ilmareikien kautta oli hankalahkoa, ja tulitikkuja kului melkoisesti.

Polttoaineen kosteus aiheutti sen, että keitin savutti melkoisesti ennen polttoaineen syttymistä kunnolla. Joku voisi sanoa sen toimittaneen samalla hyttyssavun virkaa, mutta välillä savunmuodostus oli kyllä häiritsevää. Savuttaessaan keitin keräsi melkoisen kerroksen tervaa sisäpinnalleen kylmän vesivaipan sisäpinnalle. Jouduinkin reissussa aina välillä raaputtamaan tuota tervakerrosta pois saadakseni keittimen edes kootuksi.

Hyvin kuivissa oloissa, kuten tuo ensimmäinen retkeni tulee olla myös hyvin tarkkana, jottei keitin sytytä maata palamaan altansa, sillä keittimen alapinta tulee hyvin kuumaksi ja saattaa saada maan altansa kytemään. Olisi hyvä siis käyttää keitintä palamattomalla alustalla, jos mahdollista.

Keittimen ehdottomiin etuihin kuului kyllä riippumattomuus mukanakuljetettavasta polttoaineesta. Koskaan ei tarvinnut miettiä polttoaineen riittävyyttä, vaan aina kun teki mieli keittää jotain, kävin vain hakemassa lisää risuja tai käpyjä. Lisäksi polttoaineeksi kävivät kaikenlaiset risut, kävyt, kaarnan ja tuohen palat kuten myös pahvi- ja paperiroskat. Tarvittaessa olisin voinut veistellä lastuja ja pikkutikkuja nuotiopaikkojen polttopuista, mutta pyrin olemaan polttoaineen suhteen itsenäinen.

Näiden retkien pohjalta voisin listata keittimen eduiksi:

1. Riippumattomuus kannetusta polttoaineesta sekä se, että polttoaine ei voi loppua kesken.
2. Keitin on kevyt, varsinkin jos polttoaineen paino otetaan huomioon.
3. Keittimen käyttö ylläpitää nuotion teon taitoa ja tarjoaa ruuanvalmistukseen pientä puuhastelua.
4. Keitin kuumentaa pannullisen vettä hyvin nopeasti, muutamassa minuutissa.
5. Tarvittaessa keitin toimittaa myös hyttyssavun virkaa.

Keittimen huonoiksi puoliksi voisin todeta:

1. Keitin likaantuu voimakkaasti sisältä ja sen puhdistaminen sieltä varsinkin retkioloissa on hankalaa.
2. Kostealla polttoaineella keitin voi olla haasteellinen sytytettävä ja tuottaa melkoisesti savua.
3. Keitin ensisijaisesti on veden keitin, tulisija on niin pieni, että ruuan hauduttamiseen tai grillaamiseen soveltuvan nuotion tekeminen on haastavaa.

Itse arvioin ainakin vielä kuitenkin hyvät puolet huonoja sen verran paremmiksi, jotta aion ainakin toistaiseksi jatkaa keittimen käyttöä, jotta saan lisää siitä kokemuksia. Ainakin tuohon sytyttämiseen ja sen myötä myös savuttamiseen ja osin likaantumiseen liittyvät ongelmat saattavat olla sellaisia, jotka itsestään helpottuvat kun käyttökokemukset lisääntyvät.

Riippumatosta olen kirjoittanut kokemuksia jo aiemmin, joten en totea siitä paljoa. Käyttööni se on nykyisin vakiintunut, kun liikun puustoisella alueella. Se on kevyt, helppo pystyttää kahden puun väliin ja ystävällinen selälle. Illalla on kiva keinutella itsensä uneen. Liitän tähän kuvan matostani, jossa olen onnistunut pystyttämään sen yhden puun varaan. Hienoa tässä yösijassa oli se, että se salli keinutella myös ylösalas normaalin sivuttaiskeinumisen lisäksi.