Saavuimme sunnuntai-iltana Oulangan luontokeskukselle, josta tarkoituksemme oli lähteä vaeltamaan kohti Juumaa. Sitä ennen oli kuitenkin toinen auto vietävä reitin loppupisteeseen. Ensimmäisenä iltana teimme lyhyen vaelluksen Kiutakönkään alapuoliselle leiripaikalle, toki pysähdyimme matkallamme ihastelemaan Kiutakönkään maisemia.
Vaelluksen tarkoituksena ei ollut olla urheilusuoritus, vaan tärkeimpänä asiana oli luonnon tarkkailu ja liikkeellä olo. Niinpä päivämatkat eivät olleet hirveän pitkiä. Päivien rytmi oli sellainen, että aamupäivisin vaelsimme aina seuraavalle yöpymispaikalle ja iltapäivällä ruokailun jälkeen teimme kävelyretken halukkaiden kanssa lähiseudun luonnossa ilman rinkkoja.
Maanantaina vaelsimme Oulankajokivartta Kiutakönkäältä Ansakämpälle. Tästä iltapäivän kävelyretki suuntautui ylös Ansalamminvaaralle. Josta laskeuduimme alas jylhää, mutta vaikeakulkuista kurua Mustosenvaaran sivussa. Osa ryhmästämme palasi nyt suorinta tietä Ansakämpälle, mutta itse kiersin Oulankajoen vartta.
Matkalla vastaan tuli yksi vaikeasti ylitettävä kohta, joka kartassa harmillisesti oli jäänyt retkeilymerkkien alle. Oulankajoesta erilleen kuroutunut makkarajärvi yhdistyi jokeen vielä syvällä ojalla, jonka ylittämiseksi tuli riisua kengät ja housut pois.
Tiistaina sanoimme hyvästit Oulankajokivarrelle ja nousimme ylös Kitkaniemelle Kulmakkajärven rantaa yöpymään. Illalla teimme muutaman opiskelijan kanssa vielä retken Kulmakkasuon kautta Oulankajoen varteen, josta ihailimme näkymiä Venäjän puolelle. Kulmakkasuolla oli vielä jäljellä vanha lato suoheinän niiton ajoilta. Palasimme Oulangan vaaran syrjää takaisin Jussinkämpälle. Matkalla näimme Karhun raapimajälkiä.
Keskiviikkona laskeuduimme Jussinkämpältä alas Kitkajoen varteen Päähkänänkallion juurella olevalle leiripaikalle. Matka oli melko lyhyt ja osa ryhmästämme olisi toivonut jatkaa matkaa vielä seuraavalle leiripaikalle. Itse en kuitenkaan kaivannut vielä Pikkukarhunkierroksen ruuhkaisille leiripaikoille ja jäimme tälle leiripaikalle, missä olimmekin ensimmäistä kertaa ihan yksin. Illalla Kiipesimme Päähkänänkalliolle, mistä löytyikin erinomainen näköalakallio, jossa istuskelimme aikamme katsellen maisemia ja muuttohaukan lentoa.
Torstai oli viimeinen retkipäivä ja samalla pisin päivämme. Olimme ajatelleet pitää ruokatauon Jyrävän juurella, jonne vaelsimmekin Kitkajoen kanjonin upeiden maisemien poikki. Jyrävältä jatkoimme ruokatauon jälkeen vielä Juumaan, jossa varaamamme mökit odottivat meitä.
Retken puheenaiheeksi nousi kaksi ylitse muiden: Superfood ja rinkkalautta. Reissua edeltävällä viikolla olimme harjoitelleet rinkkalautalla vesistön ylitystä ja varsinkin Oulankajoen rauhallisesti virtaava uoma houkutti minua vesille. Olisi joskus hauska kokeilla, kuinka laskettava Oulanka olisi rinkkalautalla, jos sen tekisi viimeisen päälle kestäväksi.
Superfood nousi taas puheenaiheeksi kahden aiheesta kiinnostuneen oppilaan ansiosta ja kun minäkin olin kotona vaimoltani saanut kuulla aiheesta ehkä turhankin paljon, niin ei aihetta paljon tarvinnut ruokkia, niin puhe kääntyi taas siihen kuinka superfoodia mikäkin ruoka-aine oli. Itselläni hieman jäi aiheesta sellainen maku, että nimityksellä nostetaan joidenkin kaukaa tulleiden ruoka-aineiden arvoa perusteettomasti. Näiden vastapainoksi matkalta löytyi joitain ruoka-aineita luonnostakin, mutta kyllä kaikilla suurin osa eväistä tuli repusta.
Luonnon puolesta näin keväällä matkustaminen oli mielestäni hieno asia. Linnut olivat äänessä ja niitä näki hyvin. Itikat eivät olleet vielä merkittävästi heränneet. Vain muutamina hetkinä hyttysiä oli vaivaksi asti. Yöt olivat vielä melko kylmiä ja ilmeisesti makuupussin lämpimyyden suhteen yhdellä jos toisellakin oli hieman ongelmia. Säiden suhteen olimme onnekkaita, vaikka välillä hieman taivaalta ripottelikin, niin varsinaista kastelevaa sadetta emme saaneet päällemme ja valokuvauksen harrastajalle tuollainen vaihteleva sää on aina kirkasta auringon paistetta parempi.
Mitä retken tavoitteisiin kiireettömän vaeltamisen suhteen tuli niin mielestäni sekin toteutui hyvin. Aikaa jäi luonnon tarkkailuun ja valokuvaukseen ym. kaikkeen muuhunkin kuin pelkästään rinkka selässä kävelemiseen. Vaikka itselläni rinkka olikin hyvin kevyt, niin varmaan useimmille rinkka painoi sen verta, että sen saaminen pois selästä oli helpotus. Kuitenkin vaelsimme joka päivä riittävästi, jotta joka yöpaikan maisemat olivat selvästi erilaiset kuin edellisen. Ryhmästä oli myös helposti havaittavissa matkan teon helpottuminen loppua kohti kunnon kohentuessa ja rinkan kevetessä. Kaiken kaikkiaan uskon vaelluksen olleen varsin onnistuneen myös muiden kuin itseni mielestä.
Vastaa