Kuntoilun vuosi 2009

Nyt vuodenvaihteen jälkeen on hyvä laittaa vähän yhteen kulunutta vuotta näin kuntoilun näkökulmasta. Kun syksyllä 2008 aloitin säännöllisemmän kuntoilun asetin omaksi tavoitteekseni päästä kuntoon, jossa maratonille tähtäävän harjoitusohjelman ylläpitäminen olisi mahdollista. Tavoite sinänsä tuntui utopistiselta, olinhan koulussa aina ollut huono liikunnassa ja varsinaista urheilua en ollut koskaan harrastanut.

Tavoitteenani ei niinkään ollut varsinainen maratonin juokseminen, vaan pääseminen kuntoon, jossa se olisi mahdollinen. Useissa oppaissa sanottiin, että maratonkuntoon olisi mahdollista päästä puolen vuoden harjoittelulla, jos sitä ennen kykenee juoksemaan tunnin. Syksyllä 2008 kykenin juoksemaan tuon tunnin, joten kiinnosti kokeilla, josko kyseinen väite pitäisi paikkansa.

Tavoitteenani oli harrastaa liikuntaa keskimäärin 4-5 kertaa viikossa niin, että ensisijaisina lajeina toimivat juoksu, suunnistus ja pyöräily sekä talvella hiihto perinteiseen tapaan. Näiden lisäksi kävin jonkun verran melomassa ja luistelemassa. Koska ensisijainen tavoitteeni ei ollut hyvän juoksukunnon, vaan yleiskunnon saavuttaminen, tuntui useamman lajin yhtäaikainen harrastaminen luontevalta ja motivoimalta. Samalla lajien vaihtelu edesauttoi palautumista toisen liikuntamuodon rasituksista.

Keväällä olin jo saavuttamassa tavoitettani, kun sain rasitusvamman jalkoihini. Syynä oli mitä ilmeisimmin liian nopea siirtyminen hiihdosta juoksuun. Hiihtämällä olin saavuttanut parhaimman peruskunnon, mitä minulla koskaan on ollut. Kun pyrin sillä samalla peruskunnolla juoksemaan, nousivat juoksukilometrit liian äkisti ja johtivat rasitusvammaan.

Rasitusvamman aikaan pidin kuntoani yllä lähinnä pyöräilemällä, mikä onnistuikin melko hyvin, mutta kun sitten heinäkuussa aloin taas juosta ei tuo peruskunto enää siirtynyt suoraan juoksuun. Syksyllä juoksin sitten elämäni ensimmäisen virallisen puolimaratonin, mikä näin jälkeenpäin sanoen tuli tehtyä liian kovaa, koska siitä palautumiseen meni oikeastaan koko loppu syksy. Vasta marras-joulukuussa juoksu vähitellen alkoi taas tuntua normaalilta.

Juoksua tuli harrastettua eniten. Pisin lenkkini oli 24,5 kilometriä ja kaiken kaikkiaan juoksin kuusi puolimaratoninmittaista tai sitä pidempää lenkkiä. Näistä kolme keväällä ja kolme syksyllä. Varsinkin nyt syksyllä juoksin melko paljon lenkkejäni myös metsäpoluilla, itse asiassa kaksi raskainta lenkkiäni olivat vajaan 24 kilometrin lenkkiä vaihtelevilla metsäpoluilla, josta johtuen nopeus hidastui sen verta rauhalliseksi, että lenkkien kesto oli jo lähes kolme tuntia. Juoksin myös jonkin verran lyhyitä puolen tunnin lenkkejä, mutta usein niiden jälkeen jalat hieman arastelivat.

Pyöräily koostuu lähinnä työmatkapyöräilystä ja toipilasaikana tehdyistä pitkistä kuntolenkeistä. Työmatkaa minulla kertyy noin 22 kilometriä suuntaansa ja olen pyrkinyt sulanmaanaikaan käymään 1-2 kertaa viikossa töissä pyörällä. Jalan ollessa kipeänä pidin peruskuntoani yllä lähinnä pyöräilemällä lenkkien pituuksien vaihdellessa 45-75 kilometriä. Näillä kuntolenkeillä olosuhteet ja vauhti olivat selvästi työmatkapyöräilyä paremmat.

Suunnistamassa olen kesäaikana käynyt lähinnä Turku-Rasteilla keskiviikkoiltaisin ja Turun seudun lähirasteilla lauantaiaamuisin, talvikausina olen lauantaiaamuisin käynyt TalviRasteilla. Suunnistus on ainakin minulle tarjonnut mahdollisuuden hieman tavallista lenkkiä raskaampaan juoksemiseen, ilman jalkojen kipeytymistä samalla tavalla. Maastossa juoksu kun on tiellä juoksemista pehmeämpää, mutta samalla raskaampaa. Tavoitteenani on ollut noin tunnin suoritus, joka nykykunnollani tarkoittaa noin 6 kilometrin rataa. Pisimmilläni juoksin 7,2 kilometrin radan, johon sillä kertaa kului aikaa 1:12:18.

Talvella innostuin hiihtämisestä, mitä en ollut koskaan ennen harrastanut kuntoilumielessä vaan aikaisemmin hiihtäminen on ollut minulle vain tapa siirtyä talvella paikasta toiseen. Hiihtäminen toimi tavattoman hyvänä peruskunnon kohottajana, koska se oli juoksua raskaampaa hengityselimistölle, ilman riskiä juoksulle tyypillisille rasitusvammoille. Hiihtokauden jälkeen peruskuntoni olikin todella hyvän tuntuinen ja juoksukin tuntui sujuvan ilman rajoitteita, mikä tosin sitten kostautui.

Melontaa ja retkiluistelua tuli harrastettua ihan vain vaihtelun vuoksi. Varsinkin alkukesästä, kun pidin kuntoa pelkällä pyöräilyllä yllä toivat melontalenkit Raisiojoella ja Aurajoessa tervetullutta vaihtelua kuntoiluun.

Tavoitteeseeni en ihan päässyt, mutta lähellä käytiin. Maratonkuntoon pääseminen olisi periaatteessa ollut mahdollista, mutta ei helppoa. Rasitusvammojen riski on sen verta suuri, että kyllä puolessa vuodessa maratonkuntoon pääseminen edellyttää hyvää onneakin. Kuitenkin kuntoni on parempi kuin koskaan ja kuntoilu on tarjonnut mahdollisuuden tutustua lähiluontoon ja tarjonnut paljon hyviä hetkiä luonnossa.