Olen jo pidemmän ajan tuntenut kiinnostusta retkiluistelun aloittamiseen. Kun talvet nykyisin ovat poikkeuksetta kovin vähälumisia tarjoaisi se mahdollisuuden piristävään luontoliikuntaan. Nyt tänä talvena ajatukset vihdoinkin johtivat toimintaan sillä saralla.

Koska luistelu vaatii lähes lumetonta jäätä on paras luisteluaika heti pakkasten jälkeen, kun lumi ei vielä ole peittänyt jäätä. Noin 5 sentin teräsjää riittää kantamaan ihmisen ja kun tiedämme jäätä syntyvän noin 2,5 milliä päivässä pakkasastetta kohden tarkoittaa se sitä, että 2 kymmenasteista pakkaspäivää ja yötä riittää tuomaan luistelujäät. Onneksi pakkasöitä vielä mahtuu muutamia näihin lämmenneisiinkin talviin.

Retkiluistimet ovat noin puolimetriset terät, jotka voidaan kiinnittää remmikiinnityksellä tavallisiin vaelluskenkiin tai suksen siteellä joko luistelu- tai tunturihiihtoon tarkoitettuihin monoihin. Itse päädyin tunturihiihtoon tarkoitettuihin monoihin ja suksen siteisiin lähinnä siitä syystä, että ajattelin tunturihiihtomonoille löytyvän muutakin käyttöä ja ainoat tarpeeksi jäykkävartiset jalkineet, jotka entuudestaan omistin, olivat talviretkeilyyn liian kylmät.

Varustehankinnoissa itse asiassa juuri monot muodostivat kaikkein kalleimman osan. Muutama myyjäkin hieman ihmetteli, kun aloitin luistinten valinnan nimen omaa jalkineista enkä luistimista.

Luonnonjäillä liikkumiseen sisältyy aina riskinsä. Retkiluistelua ei suositella harrastettavan yksin ja minimi turvallisuusvarusteita ovat jäänaskalit, heittoköysi, jääsauva jäänpaksuuden koetteluun sekä noin 40 litran reppu, johon on vesitiiviisti pakattu täydellinen vaihtovaatekerrasto. Repun tulee olla malliltaan sellainen, että se jäihin pudottaessa pysyy selässä ja toimii samalla kellukkeena.

Tavallista luistinta pidempi terä tuo lisää nopeutta ja ennen kaikkea tasoittaa menoa epätasaisella luonnonjäällä. Luistelutekniikassa pyritään vauhti ottamaan vartaloa liikuttamalla ei niinkään jaloilla potkimalla kuten tavallisilla luistimilla. Luistimilla, joissa kantapää pääsee liikkumaan, voi potkun lopussa työntää lisää vauhtia kuten hokkareillakin.

Evästauko

Itse osallistuin kuluvana vuonna Suomen retkiluistelijat ry:n järjestämälle tulokaskurssille, joka koostui yhden illan teoriaopetuksesta ja tulokasretkestä. Yhdistys on maanlaajuinen, mutta toiminnan painopiste on pääkaupunkiseudulla. Vaikka tulokaskurssi olisikin ollut mahdollista suorittaa Turun seudullakin, niin aikataulu ja sääolosuhteista johtuen suoritin sen pääkaupunkiseudulla.

Tulokasretki oli kuin mikä tahansa yhdistyksen retki, mutta siellä luistelun lisäksi harjoittelimme pelastusvälineiden kuten jäänaskalien ja heittoköyden käyttöä. Samoin kävimme jääsauvalla koittelemassa sitä, miltä liian heikko jää ja toisaalta kestävä jää tuntuu. Samoin harjoittelimme luistelutekniikkaa erilaisilla jäillä, sekä sitä miten ryhmässä voidaan auttaa toisia luistelijoita esimerkiksi raskailla vastatuuliosuuksilla.

Pelastusköyden käytön harjoittelua

Luistelu osoittautui kevyeksi ja vauhdikkaaksi liikkumismuodoksi luonnonjäällä. Luistelu oli tehokasta liikuntaa siinä merkityksessä kuin minä sen ymmärrän: pienellä energialla pystyy etenemään nopeasti pitkiä matkoja. Eikä niin kuin yleensä tehokkuus nähdään: kuluttaa paljon kaloreita, niin kuin nyt ihmisten elämän tarkoitus nyt olisi kaloreitten kuluttaminen.

Jäänaskalien käytön harjoittelua

Retkikohteessamme oli noin yhdeksän senttiä hyvää ja varsin sileää teräsjäätä ja luisteluolosuhteet olivat mitä parhaimmat. Järvellä oli pituutta kolmisen kilometriä ja sen päästä päähän luistelu tuntui menevän yhdessä hujauksessa. Noin neljän tunnin aikana kiersimme järven kahdesti ympäri, mistä matkaa kertyi yli 12 kilometriä. Silti suurin osa ajasta tällä retkellä kului muuhun kuin itse luisteluun: opetukseen ja evästaukoon.

Oman jännityksensä retkelle aiheutti jään paukkuminen, mitä toisaalta ryhmän paino jään päällä ja sään lauhtuminen yhdessä saivat aikaan. Ainakin muutaman kerran huomasin jäähän syntyvän uuden halkeaman suoraan allani. Kuitenkin halkeamien syntyminen jäähän on luonnollista eikä aiheuta vaaraa. Itse asiassa jäihin putoamista suurempi riski retkiluistelussa ovatkin erilaiset kaatumisesta johtuvat tapaturmat, sillä luistimen osuminen railoon tai oksaan vie luistelijan helposti kumoon.

Opetustilanne

Itse pidin retkiluistelijoiden asenteesta turvallisuuteen. Plutaamisessa (= avantoon putoaminen) on nollatoleranssi, mitä tarkoittaa sitä, että retket pyritään järjestämään niin ettei avantoon pudota. Kuitenkin ollaan valmistauduttu, varustauduttu ja harjoitellaan sen tilanteen varalle, että joku kuitenkin sattuu putoamaan avantoon. Ajatus siitä saa olon tuntumaan huomattavasti turvallisemmalta.