Kanoottipurjehduksen alkeita tapailemassa

Melonnan kultakaudella, 1930-luvulla kanoottiretkeilyyn liittyi keskeisesti purjehdus mukaan. Silloiset retkikajakit olivat huomattavasti nykyistä leveämpiä ja niissä usein oli paikka ainakin myötätuulipurjeelle. Nykyiset retkikajakit ovat muotoilultaan lähempänä kilpakajakeita ja siksi kapeampia sekä kiikkerämpiä, joten niillä purjehtiminen tuskin olisi mahdollista ilman kellukkeita.

Nykyisin tehdasvalmisteisia purjehdusvarusteita myydään lähinnä vain koottaviin kajakkeihin, jotka yleensä painon säästämiseksi tehdään hieman lyhyemmiksi ja leveämmiksi kuin kovarunkoiset kajakit. Tätä kautta kiinnostukseni purjekanootteihin heräsi. Kun vielä näin netissä myytävänä edullisen käytetyn purjekanootin, päätin selvittää voisiko melontaharrastusta laajentaa purjehduksen suuntaan.

Ajatus äkkiseltäänhän tuntuu mahdottomalta. Kanootti vaikuttaa kiikkerältä vesikulkuneuvolta, jonka pystyssä pitämisessä kovassa tuulessa ja aallokossa on ihan tarpeeksi ilman purjettakin.

Kalarin piirustuksista nykyaikaistettu Myrskypääsky.

Perehtyäkseni asiaan tarkemmin lainasin yliopiston kirjastosta alan ’raamatun’, Laukka & Kalarin Kanoottikirjan vuodelta 1933, jonka sisällöstä huomattava osa oli omistettu nimenomaan kanoottipurjehdukselle. Kirjaan sisältyi lisäksi liite, jossa muiden kanoottimallien joukossa oli varsinaisen purjekanootin (Myrskypääsky) ja purjehdittavan yleiskanootin (Jokamies) piirustukset. Näistä varsinkin Myrskypääskyn piirustukset ovat toimineet pohjana myös monien nykyisten purjekanoottien suunnittelussa.

Toisaalta tutustuin Suomessa toimivan Suomen Kanoottipurjehtijat ry:n verkkosivuihin ja kysyin mahdollisuutta tutustua lajiin. Sain kutsun osallistua heidän retkelleen Puulavedelle heinäkuun loppupuolella, jonne päätinkin osallistua. Lähdin mukaan omalla kajakillani, millä tietenkään en voinut ajatella purjehtivani. Epäilin kykyjäni pysyä purjehtivien kanoottien nopeudessa mukana, mutta minulle vakuutettiin, että pysyisin kyllä vauhdissa mukana.

Tarkoitukseni oli yhyttää muut retkeläiset tiistaina Puulaveden Mainiemessä, mutta johtuen väärinkäsityksistä, en löytänyt muita, joten meloin sateisena iltana lähimmälle yöpymispaikalle, jonne pystytin leirini. Seuraavana aamuna päätin soittaa muille ja selvittää missä muut olivat. Puolilta päivin keskiviikkona muut tulivatkin leiripaikalleni ja jatkoimme yhdessä seuraavalle yöpaikalle. Sade oli lakannut, ja sää oli muuttunut aurinkoisen kirkkaaksi. Tuulta riitti vielä tässä vaiheessa ja matka purjekanooteillakin sujui vauhdikkaasti. Kuitenkin tavallisen merikajakin kyky kulkea lähempää rantoja ja luovimatta vastatuuleen, toi sen verta etua melojalle, että leiripaikalla olin siinä samassa kuin purjehtijatkin.

Tässä vaiheessa päätin tutustua mukana oleviin purjekanootteihin. Koska kaupallisia toimijoita ei alalla juurikaan ole oli kaikki kanootit enemmän tai vähemmän itse rakennettuja. Rakenteeltaan niitä oli lähinnä kahta tyyppiä. Suurin osa oli rakennettu intiaanikanootin pohjalle, jonka kajakkia suurempi leveys toi riittävästi tukevuutta purjehdukseen. Yksi kanooteista oli rakennettu Kalarin piirustusten mukaiselle Myrskypääskyn rungolle. Yhdessä kanootissa oli sivulla kelluke, joka esti kanoottia kaatumasta tuulessa, muissa purjehtijan tehtävänä on omalla tasapainollaan pitää kanootti pystyssä.

Intiaanikanootista rakennettu purjekanootti.

Nyt pääsin myös koettamaan ensimmäistä kertaa kanootilla purjehtimista. Edellisestä kerrasta purjeveneessä oli vierähtänyt aikaa jo yli 25 vuotta, mutta kumman hyvin sitä vielä perusteet muistin. (Ainakin omasta mielestäni) Valitettavasti vain lakkasi tuulemasta melko pian päästyäni vesille ja purjehdus muuttui lillumiseksi. Kuitenkin hämmästyttävän pienikin tuuli sai veneen kulkemaan melko kohtalaista vauhtia.

Seuraavat yöt vietimme eräällä mökillä. Nyt matkalla sinne oli saanut seurakseni kaksi muuta melojaa. Matka oli melko sokkeloista saaristoa, jossa ohitimme kaikki purjekanootit, mutta loppujen lopuksi ei melonta kuitenkaan paljon purjehdusta nopeampaa ollut. Mökiltä käsin teimme retkiä lähimaastoon. Purjekanoottien omistajat harjoittelivat toimintaa kanootin kaatumistapauksissa. Purjekanootin nostaminen pystyyn ja sinne kapuaminen takasin oli mahdollista myös yksin ilman ulkopuolisen avustusta.

Olli näyttää miten Myrskypääsky kaadetaan, nostetaan pystyyn ja miten siihen kiivetään takaisin kyytiin

Itse pääsin taas kokeilemaan purjehdusta. Nyt alkuun pääsin tuntemaan hetkellistä vauhdin hurmaakin puuskittaisessa tuulessa. Itse asiassa kanootti kallisteli pelottavan paljon äkillisen tuulenpuuskan vaikutuksesta, kunnes tasapainolla sai tilanteen korjattua. Kuitenkaan ihan mahdottomasti ei uskalla hetkelliseen puuskaan nojata, ettei toiselta puolen kaadu yli kun puuska loppuu. Äkkiseltään purjekanootti tuntui tavallista kanoottia jopa tukevammalta. Ainakin tavallinen kajakki olisi niillä kallistuksilla auttamatta mennyt nurin. Kuten edelliselläkin kerralla, matkan teko lopulta loppui tuulen sammumiseen.

Lauantaina suurin osa ryhmästä palasi Mainiemeen. Itsekin meloin matkan muiden mukana, taas kajakki oli selvästi nopeampi lähinnä lyhyemmän matkan ansiosta, kun ei tarvinnut kiertää tuulisia selkiä pitkin. Pitkillä suorilla sivutuuliosuuksilla purjehtijat kyllä olivat minua nopeampia. Minä ja yksi toinen jäimme vielä yhdeksi yöksi lähisaareen pitämään leiriä, kalastelemaan, valokuvaamaan ja väistelemään muurahaisten puremia.

Asko viimeisellä leiripaikalla kalassa

Vaikutelmaksi kanoottipurjehduksesta jäi se, että tuo kiinnostavan elementin vesillä liikkumiseen mukaan. Mikä on järkevin kompromissi kanootin melottavuuden, nopeuden ja painon välillä lienee tämän harrastuksen keskeisiä pointteja. Koska kaupallisia ratkaisuja ei ole, on iso osa harrastusta luonnollisesti myös kanootin rakentaminen. Itse ehkä hakisin ratkaisua, jossa jonkinmoinen tukevuus ja purjehdusominaisuudet olisi keskeisiä mutta melottavuus ei ehkä niin tärkeä. Myös painon pysyminen sellaisena, että kanootin kuljettaminen kattotelineellä olisi mahdollista olisi hyvä. Saa nähdä, pystynkö löytämään sellaisen kompromissin.