Purjekanootin piirustuksia

Toiveissani on saada aikaiseksi purjekanootti, joka sopisi 1-2 aikuiselle. Se olisi helposti sekä purjehdittavissa sekä melottavissa ja sillä olisi helppo siirtyä melonnasta purjehdukseen ja päinvastoin. Toiveissa olisi myös, että sen paino pysyisi kohtuullisena, jotta sen käsittely maalla ja vedessä olisi yksin mahdollista.

Kaupallisia purjekanootteja ei markkinoilla paljoa ole, joten olen ajattellut aloittaa moisen rakentamisen. Vaihtoehtoina on ollut lähinnä inkkarin pohjalle tehty ACA tai sitten enemmän kajakkityylinen purjekanootti 30-luvun retkeilykanoottien tyyliin. Ilmeisestikin 1930-luvulla melonnan kulta-aikoina kanootilla purjehdus oli tavanomaista

Laukka – Kalarin Kanoottikirja esittelee kaksi purjekanoottia piirustuksineen: Varsinainen purjekanootti ”Myrskypääsky” ja purjehdittava yleiskanootti ”Jokamies”. Näistä Myrskypääsky on suurempi, sekä korkeampi että leveämpi, minkä johdosta se alkaa olla melottavaksi turhan suuri. Vaikka sen melominenkin lienee mahdollista, niin varsinainen matkanteko sillä melomalla lienee turhan raskasta.

Suunnitellessani kanoottia tulin piirtäneeksi puhtaaksi sekä Myrskypääskyn että Jokamiehen kaaripiirustukset ja sivukuvat, joiden perusteella kanoottien valmistus on mahdollista. Ensiksi kopioin alkuperäiset piirustukset yliopiston kirjastossa. Sen jälkeen skannasin piirustukset tietokoneelle, jonka jälkeen luin piirustuksista uloslyöntitaulukot.

Pyrin mittamaan samoja pisteitä niin kaaripiirroksista kuin ylä- ja sivukuvistakin, jotta näin piirustuksissa olevia epäjohdonmukaisuuksia, joita Myrskypääskyn piirustuksissa oli vähemmän kuin Jokamiehen piirustuksissa. Muotoilin jonkun selvästikin väärin piirretyn kaaren uudestaan (esim. Jokamiehen 10. kaari). Yhdenmukaistin mitat niin, että sivukuvan yläkuvan ja kaaripiirustukset vastasivat millintarkasti toisiaan ja kaikki kaaret olivat muodoltaan pehmeitä sujuvia.

Aluksi Myrskypääskyn tekeminen vaikutti kuitenkin kiinnostavammalta. Sitä on tehty muutamia kappaleita 1990- ja 2000-luvuilla. Se purjehtii hyvin, minkä todistaa sen hyvä menestys kanoottipurjehduksen SM-kisoissa. Siihen on valmiina toimiva suunnitelma modernista yksimastoisesta rikistä. Mutta sittenkin minua huoletti sen melottavuus: jotenkin alkoi tuntua, että purjekanootin tärkein ero jollasta on kuitenkin se, että sillä voi tarvittaessa edetä myös melomalla. Puhtaissa purjehdusominaisuuksissa jolla lienee kuitenkin purjekanoottia parempi.

Olli Virran Myrskypääsky.

Näin ollen Jokamies alkoi tuntua mielenkiintoisammalta rakennusprojektin pohjaksi. Tiedossani ei ollut siitä mallista ainuttakaan uustuotantoyksilöä, joten jo itse rakennusprojekti olisi tavallaan uraauurtava. Kanootin ominaisuuksissa sekä melonta että purjehdus ovat keskeisiä. Kanootin piirustukset ovat syntyneet monen vuoden kokemusten pohjalta, joten ne tarjoavat turvallisen pohjan kanootin rakentamisella ja monet uuden mallin riskit lienevät vältettävissä.

Näistä samoista syistä en lähde muuttamaan kanootin kaksimastoista rikiä tai ohutta köliä vaan päätin pitäytyä piirustusten mukaisissa ratkaisuissa. Vaikka paksumpi NACA-profiilin mukainen köli ja moderni yksimastoinen riki tarjoavatkin paremman nousukulman vastatuuleen, niin haluan ensin nähdä miten kanootti tällaisenaan toimii ennen kuin lähden muuttamaan sitä.

Sen sijaan kanootin mitoitusta joudun muuttamaan. Alkuperäiset piirustukset on tehty selvästi lyhyemmille ja kevyemmille ihmisille, joten jotta piirustusten vesilinjat toteutuisivat ja istuinaukkoon mahtuisi kaksi ihmistä, joudun suurentamaan piirustuksia 10 %.

Tässä puhtaaksi piirtämäni piirustukset alkuperäiskoossaan:

Myrskypääskyn kaaripiirustus
Myrskypääskyn sivukuva
Jokamiehen kaaripiirrustus
Jokamiehen sivukuva

← Edellinen

Seuraava →

4 Kommenttia

  1. Karel Knevel

    Hi, found your site when I was searching for Reino Kalari canoes. I probably have one of his canoes and have also drawings signed by Reino Kalavi. I am very interested in the book and in the canoe that you have on the picture (myrskypääskyn). Do you have drawings of that one? Is it original? I live in Jyväskylä and like to get in touch.
    You can call me at 044 3120560
    Best regards,
    Karel Knevel

  2. Karel Knevel

    Ja vielä, ymmärän myös suomea, että voit vastaa suomen kiellelä. Näin nyt myös naita piirostukset ja ymmärän, että olet rakentanut molemmat mallit. Olisi kivaa tavataa….

  3. Kari Ennola

    Kalari julkaisi näiden ja useiden muidenkin kanoottien piirutukset kirjansa liitteenä. Ehkä yhteensä n. 10:n erilaisen kanootin. Kirja piirustuksineen on lainattavissa useimmista vapaakappalekirjastoista. Jyväskylän yliopiston kirjasto on vapaakappalekirjasto, joten kysele kirjaa ja piirustuksia sieltä. Turun yliopistossa kirja ja piirustukset olivat luetteloidut erikseen ja siten ne piti tilata erikseen. Nämä piirustukset olen kopioinut ja skannannut ja sen jälkeen piirtänyt digitaalisesti puhtaaksi. Samalla olen hieman siistinyt niistä pois pieniä virheitä ja epätarkkuuksia. Nämä puhtaaksi piirretyt piirustukset ovat plokin liitteinä. Myrskypääskyä minulla ei ole ja jokamieskin on edistynyt viime vuosina kovin hitaasti, joten kumpaakaan kanoottia minulla ei ole valmiina. Myrkypääskyä pääsin kuitenkin aikanaan testaamaan.

Vastaa