Yllytyshullu kun olen, saivat kanoottipurjehtijat minut ylipuhutuksi kanoottipurjehduksen SM-kisoihin. Kanoottipurjehduskokemustahan minulla oli huimat ne neljä kertaa, mitä ehdin Puulalla kokeilla. Edellisestä purjehduskokemuksesta muillakin vene tyypeillä oli ehtinyt vierähtää 25 vuotta, joten yritys oli riittävän pähkähullu toteutettavaksi.

Lainaksi kisaa varten sain Onerva-nimisen, vanerista tehdyn, ACA-luokan purjekanootin. Malliltaan kanootti muistutti intiaanikanoottia, jonka perässä ja edessä olivat vesitiiviit osastot. Kyljillä oli reiät, joihin kiinnitettiin kölit, jotka muodoltaan olivat aavistuksen verran epäsymmetriset. Kanootin etuosassa oli paikka mastolle, johon 4,1 neliön purje nostettiin köydellä. Kanootin perässä oli peräsin, jota ohjattiin työntötangolla. Kanootissa istuttiin pohjalla pienen korokkeen päällä.

Koska olin vielä varsin kokematon kanoottipurjehtija, pääsin harjoittelemaan kilpailua edeltävänä iltapäivänä, jolloin tuulta oli melko reippaasti kymmenkunta metriä sekunnissa. Harjoittelun toteutin Onervan sisaraluksella Ilonalla. Harjoittelu sujui mukavasti. Hain tuntumaa kanootin nousunopeuteen vastatuuleen. Harjoittelin kanootin pitämistä pystyssä eri tuulissa ja puuskissa. Kokeilin purjeen asentoa eri tuulen suunnissa. Kaiken kaikkiaan harjoittelin ehkä noin 4-5 tuntia ja sain mielestäni hyvän tuntuman kanoottiin.

SM-ksojen kaikkien lähtöjen nopein oli Olli Virta IIIC-luokan purjekanootilla. Tämä kuva Puulaveden retkeltä.

Kilpailupäivänä saavuimme aikaisin kisakeskukseen ja valmistin Onervan kilpailukuntoon. Samalla auttelin myös muita kanoottien saamiseen vesille. Kipparikokouksessa käytiin läpi mm. lähdössä käytettäviä lippuja, joiden muistaminen tuntui ylivoimaiselta – onneksi saimme luntin liimattavaksi kanoottiin esille. Kipparikokouksen jälkeen jäi aikaa vielä vajaa tunti hakea viime hetken tuntumaa kanoottiin. Tässä vaiheessa tein kilpailussa tärkeäksi osoittautuneita testejä, joissa katsoin, missä ylimmän poijun tulisi olla rantaan nähden, jotta pääsisin sen yli tekemättä ylimääräisiä käännöksiä.

Pian tulikin aika järjestyä lähtöviivan tuntumaan. Ainakin lähes kaikista muista poiketen asetuin lähtöviivan vasempaan reunaan valmiina lähtemään suoraan yhdellä halssilla keskelle järveä, koska arvelin siellä olevan tuulta enemmän kuin rannan tuntumassa. Lähtö sujui mielestäni kohtuullisesti, vaikka jouduinkin väistämään muutamia toisella halssilla olleita. Lähdössä arvelin olevani vain jonkin verran pääjoukon perässä.

Koska arvelin käännösten olevan vaikeita, pyrin selviämään yhdellä käännöksellä yläpoijulle. Pyrin pitämään kanootin hyvässä vauhdissa piinaamatta sitä liikaa ylös ja kääntämällä sitä aina alas, kun tuuli näytti heikkenevän. Purjehdin, kunnes ennalta rannalta katsomani merkki oli yläpoijun kohdalla, jolloin jatkoin vielä hieman varuiksi ja tein sen jälkeen käännöksen. Nyt otin suunnan yläpoijulle ja annoin mennä niin lujaa kuin osasin. Hieman ennen poijua tuuli näytti heikkenevän ja jouduin ohjaamaan alas, mutta onneksi tuuli pian taas voimistui ja pääsin poijun ohi tekemättä ylimääräistä käännöstä.

Käännyttyäni ensimmäiselle myötätuuliosuudelle aloin katsella muita kilpailijoita. Hämmästyksekseni en myötäosuudella edestäni löytänyt isompipurjeisten avoimen luokan kanoottien lisäksi kuin yhden pikkupurjeisen ACA-kanootin. Strategiani hakea tuulta järven keskeltä oli siis toiminut: taidoillani en ainakaan voinut olla toisena sarjassani! Pian tosin kolmantena sarjassani ollut pääsi tuulen ja minun väliin, jolloin vauhtini hidastui ja hän pääsi ohitseni enkä pystynyt hänen vauhtiinsa vastaamaan.

Seuraavalla poijulla oli edessäni uusi haaste: elämäni ensimmäinen myötätuuli käännös! Muistelin, että joskus silloin purjehdusretkellä olimme tehneet sellaisen heikossa tuulessa, mutta nyt kovassa tuulessa kiikkerällä kanootilla. Ajattelin tehdä sen varovasti viemällä puomin kädellä toiselle puolelle ja kiristämällä skuuttia hieman, ettei heilahdus olisi liian kova. Kyllä siinä tuntui, että kädet loppuvat kesken. Niinpä käännöksen jälkeen meni hetki, ennen kuin puomi oli oikeassa asennossa ja kanootin kurssi oikea. Nyt täysillä takaa-ajoon, vaikka matka edellä menevään vain pyrki kasvamaan.

Seuraavalla poijulla käännös olikin helppo, koska tarvitsi vain kiristää skuutti ja ohjata kanootti ylös tuuleen. Strategianani oli sama kuin viimeksikin yhdellä käännöksellä ylös hakien kovaa tuulta keskeltä järveä. Halssi vei itse asiassa melko lähelle jo vastarantaakin, mutta kun yläpoiju oli valitsemani merkin kohdalla käännös kohti poijua ja matkaan. Taas hieman ennen poijua tuuli tuntui sammuvan, mutta kuten viimeksikin, ennen poijua tuuli voimistui niin, että pääsin poijun ohi. Nyt vastatuuliosuudella olin taas kivunnut toiseksi sarjassani ja etumatkaakin oli kertynyt sen verta, etten sitä enää menettänyt myötätuuliosuudella.

Viimeisen vastatuuliosuuden tein kuten aiemminkin. Nyt kuitenkin ongelmaksi muodostui tuomarilautan aiheuttama katve tuulessa, joka tuntui pysäyttävän etenemiseni juuri ennen maaliviivaa. Onneksi etumatkani riitti ja ylitin maaliviivan vajaa puoli minuuttia ennen kolmanneksi tullutta. Fiilis maalissa oli lähinnä epäuskoinen: tavoitteenani oli ollut, etten aivan jokaisessa lähdössä olisi ollut viimeinen ja olinkin tullut toiseksi lähdössäni. Tavoitteeni oli siis jo ylittynyt roimasti ja tästä oli hyvä lähteä toiseen lähtöön.

Toiseen lähtöön lähdin samalla strategialla kuin ensimmäiseenkin. Nyt lähtöni oli todella surkea. Valitsemani strategia johti siihen, että olin väistämisvelvollinen kaikkiin muihin nähden ja kuinka ollakaan lähtöviivalla oli sellainen tungos, että ajauduin väistöissäni niin alas, että tuomarilautan yli pääseminen vaati kanootin piinaamista ylös. Vauhtiin päästyäni purjehdus sujui kuten ensimmäisessäkin lähdössä. Nyt tosin kirittävää oli varmasti toista minuuttia ala-arvoisen lähdön takia. Niinpä saapuessani ensimmäiselle myötätuuliosuudelle edelläni oli melko hyvässä karkumatkassa kaksi luokkani kanoottia. Mutta muiden osalta olin onnistunut kuittaamaan epäonnistuneen lähtöni jo taas ensimmäisessä vastatuuliosuudessa.

Myötätuuliosuudet menivät kuten ennenkin. Myötäkäännöksessä vaan tuntui kädet taas loppuvan kesken. Skuuttia koetin pitää kiinni hampaillani. Kerran peräsinkin tippui veteen ja kiilasi itsensä kölin taakse jumiin, josta sen poimiminen ylös osoittautui yllättävän vaikeaksi. Yhtä kaikki myötäkäännöksissä aikaa kului aina hukkaan, onneksi siitä harvemmin oli mitään suurta vahinkoa, mitä vastatuuliosuuksilla ei olisi saanut kuitattua.

Seuraavalla vastatuuliosuudella vastassani oli yllätys, kun edelläni yllättäen oli kilpailija, jota en aiemmin ollut siinä huomannut. Nyt ajattelin käyttää samaa kikkaa, mitä aiemmin oli käytetty minuun, eli ohittaa hänet tuulen yläpuolelta, jolloin hän jäisi hetkeksi katveeseeni. Se onnistui ja vasta jälkeenpäin tajusin, että ohitukseni ei välttämättä ollut ihan sääntökirjan mukainen, koska hänelle ei joka kohdassa olisi jäänyt tilaa puuskan sattuessa nostaa tuuleen. No, ohi mentiin ja karkuunkin vauhdilla.

Toisen osuuden maaliosuudella tein taas saman virheen kuin edellisellä kerralla ja jäin tuomarilautan katveeseen. Onneksi etumatkani neljännellä sijalla olleeseen oli riittävä ja ylitin maalilinjan vajaan puoliminuuttia häntä ennen. Nyt yllätyksekseni kaveri, jonka tiukassa kisassa olin edellisellä kierroksella ohittanut, jatkoi purjehdustaan vielä kierroksella. Olin siis ohittanut hänet siinä vaiheessa kierroksella, ilmankos en ollut häntä aiemmin huomannut!

Olin siis kahden ensimmäisen lähdön jälkeen jaetulla toisella sijalla. Laskeskelin siis vähän sijoituksia: Hopeamitalin saavuttaminen vaatisi viimeisessä lähdössä täydellistä onnistumista, niin paljon nopeampia kaksi nopeinta ensimmäisessä lähdössä olivat olleet. Pronssimitaliin taas riittäisi yhden kanssakilpailijan voittaminen, minkä ei pitäisi olla kovin vaikea suoritus. Päätin kuitenkin lähteä yrittämään tosissani muiden haastamista.

Koska edellinen lähtöni oli sujunut surkeasti väistämisvelvollisuuden takia, päätin kokeilla lähtöä toisesta laidasta mahdollisimman läheltä tuomarilauttaa. Mutta vieläkään en ollut oppinut tuomarilautan aiheuttamaa katvetta vaan jäin lähtölipun laskettua paikalleni killumaan tyveneen. Kun lopultakin pääsin liikkeelle, olivat kaikki jo menneet hyvän matkaa edelleni. Taas hakemaan vauhtia järven keskeltä ja yläpoijulla olin nyt neljäntenä.

Näin helposti en kuitenkaan luovuttaisi vaan lähdin tiukkaan taka-ajoon. Saavutinkin hieman edellä purjehtinutta myötätuuliosuudella ja alapoijulla olin valmistautumassa hänen ohitukseensa poijun ja kanootin välistä. Nyt kuitenkin tapahtui jotain yllättävää. Kanootti ei ohjautunutkaan poijun alapuolelta vaan, vaikka kuinka käänsin peräsintä, kanootti kääntyi tuuleen ja ohitin poijun väärältä puolelta. Katse taakse ja huomasin peräsimen rikkoutuneen.

Kyselin neuvoa muilta kilpailijoilta, mitä tehdä ja hetken yritinkin ohjata kanoottia melalla. Taidot eivät kuitenkaan riittäneet siinä tuulessa purjehtivan kanootin ohjaamisen ilman, että samalla olisi melonut lisää vauhtia. (Kanoottipurjehduksessa melaa ei saa käyttää etenemiseen) Samalla tajusin, että tuskin selviäisin maaliinkaan pitämällä skuuttia hampailla kiinni. Näin ollen laskin purjeeni ja keskeytin viimeisen lähdön, jolloin järjestäjien moottorivene tuli ja hinasi minut rantaan.

Kahdessa ensimmäisessä lähdössä keräämäni pisteet riittivät kuitenkin upeasti neljänteen sijaan kahdeksasta kilpailijasta. Siihen voin olla todella ylpeä, olinhan harjoitellut lajia vasta muutaman tunnin. Lisäksi olin mielestäni pystynyt kahdessa ekassa lähdössä haastamaan kilpailijani erinomaisesti ja antamaan hyvän vastuksen. Olisihan se ollutkin väärin, jos tällainen noviisi olisi mitaleille selvinnyt.

Kisat olivat hyvin järjestetyt ja hauska tapahtuma. Erityisesti haluan kiittää kanoottinsa lainaajaa siitä, että sain lainata hänen kanoottiaan, mikä mahdollisti minulle osallistumisen tähän hauskaan lajiin. Pahoittelen peräsimen särkemistä, mutta ilmeisesti rikkoutunut paikka joka tapauksessa kaipasikin hieman vahvistamista tuleviin koitoksiin.