Sunnuntaiaamu valkeni pilvisenä vaan ei kovin sateisena. Koska minun kuvapareista ei pilvisenä päivänä olisi tullut mitään, päätimme tehdä jotain muuta. Sää oli sopivan viileä, joten päätimme lähteä patikoimaan Portofinon luonnonsuojelualueelle. Jotta lapsetkin saatiin innostumaan asiasta, päätimme mennä vesibussilla ensin San Fruttuosoon: pieneen luostariin luonnonsuojelualueen sisällä, jonka ainoa yhteys maailmaan oli tuo vesibussi ja polut.
Mount Portofino Camoglin kylästä käsin, tuolle olimme kiipeämässä.
Portofinon luonnonsuojelualue sijaitsee Välimereen pistävällä niemellä, jonka juurella Camoglin ja Rapallon kaupungit sijaitsevat. Alueen korkein paikka on Mount Portofino, jonka huippu on 610 metriä merenpinnan yläpuolella. Kun huippu sijaitsee vain reilun kilometrin päästä rannasta, saa hyvän kuvan alueen korkeuseroista.
Vesibussien satama
Lauantain kova tuuli oli nostanut melkoiset aallot ja vesibussi, joka oli jo jonkinkokoinen laiva, keinui kuin lastu laineilla Välimeren mainingeissa. Kotosuomessa ei tuollaisia maininkeja olisi päässyt kokemaan. Lapset nauttivat täysillä, mutta Eeva tuli merisairaaksi, vaikka olimmekin kannella laivan sisätilojen sijaan. Minua hieman huoletti lasten pysyminen kannella.
San Fruttuoson ranta ja luostari
San Fruttuosossa nousimme laivasta ja ihastelimme pientä poukamaa vuorten sylissä. Vesi tässä poukamassa oli käsittämättömän turkoosia. Lapset ihastelivat rannan kiviä. Ennen patikoinnin alkua söimme lounasta rantabaarissa. Tilasimme mm. kalaspagettia, jonka kalat paljastuivatkin katkaravuiksi ja simpukoiksi. Ilmeisestikin täkäläisille kaikki, mikä kasvaa meressä, on kalaa. Onneksi lapset osasivat olla riittävän ennakkoluulottomia syömistensä suhteen. Vielä ennen patikointia kävimme tutustumassa kirkossa.
Luostarin kirkosta
Vaikka edessä oleva patikkamatka ei sinänsä ollut kamalan pitkä, niin nouseminen polun keskivaiheella olevalle harjanteelle tiesi puolen kilometrin nousua meren pinnasta. Onneksi meillä oli aikaa tuohon kävelyyn koko iltapäivä ja ilta. Reppuun olin varannut meille hieman evästä ja juotavaa ja tarkoituksena oli pitää mahdollisimman paljon taukoja, jotta lapset eivät väsyisi.
Polun varren metsikköä, huomaa pengerrykset.
Polku portaineen
Polku kylästä lähti nousemaan tehden serpentiinimutkia puolelta toisella ja nousu eteni hienossa lehtimetsässä vähitellen. Välillä se seuraili vuorilta tulevan puron vartta. Noustuamme vajaat 300 metriä meren pinnasta kävin katsomassa erään geokätkön paikan, josta aukeni upea näköala San Fruttuosan lahteen ja Välimerelle, jossa saatoin nähdä aurinkoisten ja sateisten alueiden vaihtelevan merellä.
Näkymä Välimerelle San Fruttuoson lahden yli
Varmaan lähes parituntisen vaeltamisen jälkeen saavuimme Pietre Strette nimiseen polkujen risteykseen, jossa oli katolisen maan tyyliin pieni alttari ja penkit ja tuolit. Lapset halusivat katsoa karttaa ja hieman vastahakoisesti sitä näytin, koska emme kartalla olleet edenneet vielä kilometriäkään ja yöpaikkaamme oli vielä ainakin neljä kilometriä jäljellä. Vakuutteluni siitä, että loppu olisi alamäkeä ja paljon kevyempää ei oikein saanut vastakaikua.
Pietre Strette
Aikamme tässä levättyämme lähdimme liikkeelle ja nyt alamäkeen matka kulki varsin vauhdikkaasti. Matkan tekoa hieman helpotti, kun Alli kulki äitinsä kanssa ja Aamu väsyneempänä tuli minun kanssani. Ilman lasten välistä kilpailua tuo väsymys unohtui melko helposti. Niinpä eipä aikaakaan, kun jo olimme Gaixellassa, joka oli seuraava risteys, jossa Alli ja Eeva odottelivat meitä.
Gaixellasta jatkoimme San Roccoon, millä välillä oli komeita melko rehevännäköisiä lehtimetsiä. Ilmeisestikin vuoren pohjoisrinne oli sopivan kostea ympäristö näille metsille. San Roccossa olimme ajatelleet käydä päivällisellä kivassa paikassa, jossa olimme käyneet jo aiemmin, mutta päivällisaikaan oli vielä pari tuntia aikaa ja se ei olisi vielä ollut auki. Kun ei muutenkaan kenelläkään ollut kamala nälkä, päätimme palata yöpaikkaamme syömään eväitä.
Aamu San Roccossa
Tummat pilvet San Roccon päällä
San Roccosta laskeuduimme polkua kohti Camoglin kylää, jota ennen käännyimme toista polkua ylös kohti yöpaikkaamme. Tätä polkua noustessamme alkoi vihdoin sataa, mistä merkkejä oli näkynyt koko päivän. Niinpä saapuessamme kämpille olimme märkiä ja väsyneitä, mutta täytyy sanoa, että hyvin lapset jaksoivat tuollaisen vähän pidemmänkin patikoinnin, kun muisti pitää tarpeeksi taukoja. Minulle juuri tuon päivän patikointi oli yksi matkan hienoimpia kokemuksia, jossa pääsi tutustumaan alueen luontoon ja näki matkan parhaita maisemia.
Vastaa