Tammikuun puolessa välissä lähdin Kristianin kanssa viimevuotiseen tapaan kaamosvaellukselle Inarijärvelle. Ei vielä ollut kulunut pitkää aikaa siitä, kun kahden ahkiovaeltajan eksyminen oli johtanut toisen kuolemaan Itäkairassa. Meidän retkikunnassamme oli ilmeisiä yhtymäkohtia tuohon tapaukseen, joten bussikuski ilmaisi huolensa meidän selviämisestä maastossa. Vakuutin, että olimme paremmin varustautuneita, sillä olimme varautuneet tarvittaessa yöpymään maastossa teltoissa.
Ensimmäisenä päivänä pakkaslukemat olivat varsin maltilliset, joten emme jo pimentyneessä illassa hiihtäneet pitkälle vaan yövyimme teltassa muutaman kilometrin päässä lähtöpaikasta. Seuraavana yönä lämpötila laskikin sitten jo 30 pakkasasteen tienoille missä se sitten pysyttelikin koko loppumatkan ajan. Niinpä loput yöt yövyimmekin autiotuvissa ja reissun viimeiseksi päiväksi jäimme yötä Jääsaareen, josta lähdimme aikaisin aamuyöstä hiihtämään tienpäähän, josta jatkoimme taksilla Inariin.
Kylmyys toikin omat haasteensa matkan ajaksi. Ehkä suurimmaksi ongelmaksi itselläni muodostui kuoritakin jäätyminen. Jää tukki kuoritakin huokoset, minkä jälkeen sen hengittävyys oli käytännössä nolla. Samalla kuoritakin sisäpinnalle kertyi melko paksu huurrekerros. Kun lounastauolla puin ylleni taukotakin, suli huurre ja kasteli takin alla olevat vaatteet. Näin ollen kropan lämpeneminen lounastauon jälkeen kesti turhan kauan. Illalla autiotuvalle saavuttaessa oli taukotakki jäätynyt kiinni alla oleviin vaatteisiin ja niitä sai aikansa sulatella, ennen kun ne sai toisistaan irti.
Viimeistä edellisenä päivänä teimme päiväretken Jääsaaresta Korkia-Mauran jääluolalle. Sää oli erikoinen: aukealla selällä tuuli oli varsin heikkoa, mutta kun saavuimme selältä saarten ’suojaan’, iski vastaan tuuli, joka oli riittävän vahva kasaamaan irtolunta dyyneiksi. Navakka tuuli yhdistettynä 30 asteen pakkaseen oli karu yhdistelmä, mutta takkini syvä huppu pelasti minut paleltumilta. Kristianilla ei ollut yhtä hyvää huppua ja hän palelluttikin poskipäänsä ruvelle. Näissä oloissa jääluola tarjosikin mukavan lämpimän paikan pitää lounastauko.
Kamera toimi aikansa ulkoisella paristolla kovasta pakkasesta huolimatta. Välillä se kyllä vinkui surkeasti, kun pakotin sen kuvaamaan 30 asteen pakkasessa. Ongelmat alkoivat pakkasen jäykistäessä pariston johdot. Jo ensimmäisenä iltana ulkoisen akun johto oli murtunut poikki. Sain sen jesarilla kevyesti korjattua ja teippasin liittimen kameraan kiinni, jotta johtoon ei kohdistuisi rasitusta. Kun sitten kolmantena päivänä pariston johtokin meni poikki, niin jouduin luopumaan valokuvaamisesta loppureissun ajaksi.
Vastaa