Syysloma Inaria meloen

Jo useampana syksynä olen suunnitellut melontaretkeä syyslomalla Inarijärvelle. Vedet silloin ovat jo kylmät ja on hyvinkin todennäköistä, että ensi lumi saattaa jo sataa saarien rannoille. On kuitenkin varsin epätodennäköistä järvi tuolloin olisi vielä jäässä. Vaikka vedet ovatkin kylmät, niin retken vaativuutta vähentää tiheä autiotupaverkosto, mikä mahdollistaa lämpimät yöt ja varusteiden täydellisen kuivumisen joka yö. Autiotupaverkosto on mitoitettu talviretkeilijöiden tarpeisiin, joten melojalle tupien välit suorinta tietä ovat melko lyhyitä. Järvi itsessään tarjoaa suuria selkiä, minne kovalla tuulella saattaa äityä varsin kovatkin olosuhteet. Toki suojaisaa saaristoakin löytyy monin paikoin. Aiempina vuosina en ole saanut ketään lähtemään mukaani, mutta nyt sain Jukan innostumaan.

Ajomatka Inarille on pitkä, joten olimme suunnitelleet lähtevämme autojunalla pohjoiseen. Tiedossa oli, että auton katolla niitä ei saa kuljettaa, vaikka korkeutensa puolesta ne mahtuisivatkin isoimmille paikoille. Matkatavaravaunuun uskoimme niiden mahtuvan, vaikka VR ei sitä etukäteen suostunut vahvistamaan. Auto pakattiin hyvissä ajoin autovaunuun, mutta vasta aivan viime tingassa ennen junan lähtöä pääsimme sovittamaan kajakkeja tavaravaunuun. Tavaravaunu olikin pieni vaununpuolikas, jonka ovista kajakit eivät taipuneet sisään. Niinpä minuuttia ennen junan lähtöä olimme tilanteessa, jossa kajakit olivat asemalaiturilla, auto varusteineen pakattuna junaan ja auto matkaisi Rovaniemelle siitä riippumatta olisimmeko me junan kyydissä vai ei. Juna odotti meitä sen verran, että ehdimme nostaa kajakit asemarakennuksen suojiin odottamaan noutajaansa ja hyppäsimme sen jälkeen junan kyytiin.

Junassa alkoi heti kuumeinen tilanteen selvittely. Ensin aloin miettiä, mistä saisimme kajakit lainaan viikoksi. Olin jo aiemmin selvitellyt kajakkien lainaamista ja en ollut Inarijärven rannalta löytänyt firmaa, joka lainaisi kajakkeja. Niinpä soitin ystävällemme, joka oli aiemmin ollut Rovaniemen melojien jäsen. Häneltä saimme yhteystiedot melontaseuraan ja lisäksi hän lupasi myös hieman valaista taustojamme sekä tilannettamme. Kun sitten soitin seuran yhteyshenkilölle, saimme neuvoteltua meille kaksi kajakkia normaalilla seuran käyttömaksulla. Normaalisti he eivät vuokraa ulkopuolisille, mutta nyt selkeästi kauden ulkopuolella ja tässä tilanteessa kajakit järjestyivät, varsinkin kun pystyimme vakuuttamaan heidät melontataidoistamme. Olimmehan molemmat melontaopaskurssin suorittaneita melojia. Saatuani kajakit lainaksi soitin vielä muutamalla melontakaverille, kunnes löytyi joku, jolla oli mahdollisuus seuraavana päivänä käydä hakemassa asemalle jääneet kajakit lukkojen taakse seuran vajalle. Kaiken tämän sain järjestettyä ennen konduktöörin lipuntarkastusta, joten lipun tarkastuksen jälkeen saatoimme siirtyä normaaleihin iltatoimiin.

Auringon nousu Isossa Jääsaaressa.

Auringon nousu Nanguvuononselällä.

Lounastauon maisemia Ison Jääsaaren pohjoispuolella.

Kummeli ja näkymä Kasariselälle.

Hirvinuoraa länteen.

Hirvinuoraa Sammakkoselälle.

Sammakkoselkä Kärppäsaaresta.

Veden lämpötila Inarilla oli +5-+2 astetta ja se selvästi lämmitti ympäristöään. Kolmantena melontapäivänä satoi räntää ja tuuli äityi varsin kovaksi. Silloin teimme hieman tavallista lyhyemmän päivämatkan järven keskiosan suurten saarien suojassa. Kuitenkin juuri ennen pääsyä autiotuvalle jouduimme ylittämään yhden selän navakassa vastatuulessa ja räntäsateessa, mikä ei ehkä ihan ole parhaita melontasäitä, joissa olen ollut. Tuona päivänä pidimme lounastauonkin tuvan suojissa. Räntäsateen tuoma lumi suli varsin nopeasti saarten rannoilta, mutta ympäröivät tunturit saivat lumipeitteen ainakin koko loppuretken ajaksi. Muuten säät olivat kohtuullisia. Tuulet olivat varmaan aika normaaleja lokakuun tuulia, toki Inarin isoilla selillä tilaa on nostaa jonkin moista aallokkoa, mutta ei mitään erityisen pahaa kuitenkaan. Paikka paikoin sää oli varsin leppoisaakin. Aurinkoa ei päivisin juuri näkynyt, mutta Jääsaaren autiotuvalla kävimme kahdesti ja molemmilla kerroilla saimme nauttia upean värisistä aamu ja iltaruskoista. Petäjäsaaren autiotuvalla saimme ihastella erittäin upeaa revontulishowta.

Valoisa aika päivässä oli melko lyhyt ja suurimman osan siitä pyrimme käyttämään melomiseen. Aamu herätys oli siksi aikaisin, pari tuntia ennen auringon nousua. Päivällä emme pysähtyneet tekemään ruokaa vaan lounaan nautimme ruokatermoksista. Lounastauon ongelma oli talvivaellusten tapaan sormien paleleminen. Neopreenisormikkaat vähintäänkin kostuivat meloessa ja tauolla sormet jäähtyivät nopeasti kosteuden haihtuessa. Etenkin liikkeelle lähtiessä kesti melko kauan, että kädet saivat jäähtyneet sormikkaan lämpenemään uudestaan. Usein vaihdoinkin tauolta lähtiessä toiset, vielä kuivat sormikkaat käteeni. Autiotuvalle saavuimme tavallisesti hyvissä ajoin, joten pitkää iltaa riitti iltaisin hyvän päivällisen valmistamiseen jälkiruokineen.

Kasariselkä.

Kasariselkä Siltasaaren rannasta.

Kahkusaari.

Pikku Kahkusaari, Viimassaari ja Tarpeskasalmi.

Maisema Ukolta lounaaseen.

Suovasaaria.

Retken merkittävimmät nähtävyydet olivat Korkia-Mauran Jääluola ja Ukonsaari. Pettymykseksemme tosin jääluola oli päässyt sulamaan pohjiaan myöten, vaikka kesä ei niin lämmin ollutkaan. Ukonsaarelta aukenivat komeat näkymät Inarin läntisimmille selille, joita kehysti komea, nyt lumipeitteisten tunturien vyö. Itse saarihan on tunnetuin saamelaisten pyhä paikka Suomessa, korkea louhikkoinen saari, jonka luolista on löydetty uhrieläinten luita ja sarvia.

Retken erikoisin tapaus oli orava, joka ui meitä vastaan Ukonselällä. Se oli muutaman sadan metrin päässä rannasta uimassa lähes kolmekilometristä Ukonselkää ylitse. Kun toin kajakkini keulan sen lähelle, yritti se heti kivuta kajakkiini. Sileässä kajakin pinnassa sen kynnet eivät oikein pitäneet, mutta sen onneksi kajakin suunnittelijat ovat lisänneet kajakkeihin kansiköysiä, joiden avulla se sai kiivettyä kajakkiin. Päästyään kyytiin katsoi se suunnan lähimpään rantaan, juoksi minun ylitseni kajakin perään ja hyppäsi takaisin uimaan, nyt kohti lähintä rantaa. Kun taas toin kajakin keulan sen viereen, sama toistui, nyt vaan sen ei tarvinnut juosta kajakin toiseen päähän, vaan se hyppäsi suoraan keulasta kohti rantaa. Sama toistui muutaman kerran, kunnes se ymmärsi kajakin liikkuvan kohti rantaa. Niinpä se jäi märkänä kyyhöttämään kajakin keulakoristeeksi, kunnes kajakin keula osui rantakiviin. Siitä se hyppäsi sanoinkuvaamattoman riemukkaana rantaan ja vilisti vauhdilla juoksemaan ympäri saarta. Vielä tovin rantautumisen jälkeen näin oravan riemukkaita hypähdyksiä ympäri saaren varvikkoista aluskasvillisuutta.

Isossa Jääsaaressa.

Nanguvuononselkä.

Ilta-auringonlasku Isossa Jääsaaressa.