Tänä kesänä vedin melontaseuralleni vajaan viikon melontaretken. Koska olin jonkun verran liikkunut Porin suunnalla Selkämeren kansallispuisto vaikutti luontevalta kohteelta. Apuvetäjäkseni lähti Kristian, jonka kanssa olimme viime kesänä vetäneet vastaavan Saaristomeren retken. Silloin Kristian oli toiminut retken päävetäjänä. Ryhmä oli pieni, meidän ohjaajien lisäksi matkaan lähti kolme muuta melojaa. Selkämerellä ei ole laajaa ja suojaisaa saaristoa, joten olin retkikutsuun mennyt kirjoittamaan toiveen aallokkomelontakokemuksesta, mikä ehkä karkotti osallistujia.

Lähdimme liikkeelle Räpsöön Varvinrannan hiekkarannalta. Keli oli hyvä, joten päätimme kiertää Räpsöön avomeren puolelta ja poiketa samalla Kaijakarilla. Avomerellä meitä vastassa oli upea maininki. Pitkiä ja loivia aaltoja, jotka olivat niin syviä, että kajakki melojineen pystyi katoamaan niiden taakse näkyvistä. Tuuli itsessään oli kuitenkin lähes tyyni, joten melontaa ne eivät mitenkään vaikeuttaneet. Kaijalta meloimme Iso-Enskeriin etsimään leiripaikkaa. Saaressa oli jo paljon veneilijöitä, joten jatkoimme matkaa Munakarille, missä saimme olla omissa oloissamme. Munakarilla on pieni kalamaja, mikä on kunnostettu päivätuvaksi, mutta me yövyimme rantakalliolla teltoissa.

Matinkarin kalliorantaa.

Matinkarin kalliorantaa.

Kaukaisia ukkospilviä, Matinkari.

Santeen nokka.

Aamulla jatkoimme matkaa ensin pohjoiseen, missä kävimme nauttimassa lounaistuulen nostamasta aallokosta. Lyhyen maatauon pidimme Alinen-Kaasperilla ja jatkoimme lounastauolle Saanteen nokkaan. Siitä suuntasimme yöksi Reveliin, joka onkin seutukunnan hienoimpia saaria. Jäimme yötä vanhan kalastajamökin viereen, missä olikin nuotiopaikka retkeilijöitä varten. Revelin kaakkoislaidalla oli hieno sisälahti, jossa oli paljon linnuille sopivaa matalaa liejurantaa. Nyt siellä oli runsaasti syysmuutolla olevia kahlaajia. Saaren päällä pieni merikihujen ryhmä esitteli lentonäytöksiään.

Revelistä lähdimme seuraavana aamuna kohti Merikarvian keskustaa. Matkan aikana ulkosaaristo vaihtui sisäsaariston kapeiksi väyliksi. Merikarvian kalasatamasta ei ollut helppoa löytää hyvää rantautumispaikkaa. Hetken rantaviivaa edestakaisin melottuamme löysimme lopulta veneen laskuluiskan sataman eteläpuolella. Merikarvialla saimme saunan avaimen, täydensimme vesivarastojamme ja käytiin ostamassa paikallisen savustamon erinomaista savusiikaa.

Tauon jälkeen suuntasimme matkan satamasta Ouran saaristoon. Tuuli oli päivänmittaan noussut ja selänylityksessä haimme suojaa navakalta vastatuulelta Halluskerista ja Truuttikareista. Yöksi pujottelimme Ouran saarilabyrintin läpi Hamskerin laavulle. Laavupaikka oli pusikkoinen ja näköalakaan merelle ei ollut erityisen hieno. Minulle leiripaikka kelpasi hyvin, mutta retkikumppanini olisivat kaivanneet kauniimpaa ja karumpaa leiripaikkaa. Kello oli kuitenkin sen verta paljon, ettemme lähteneet etsimään yöksi muuta leiripaikkaa.

Reveli ilta-auringossa.

Reveli ja lintuja.

Revelin länsiriutan kärki.

Isoja kiviä länsiriutan päässä.

Revelin länsiriutan kiviä.

Revelin ranta aamupäivällä.

Seuraavana päivänä meillä oli Hajulan sauna varattuna iltapäiväksi. Ennen sitä menimme tutustumaan Ouraluotoon ja sen vieressä olevaan Pookikariin. Ouraluodolta lähdimme kiertämään saaristoa sen ulkolaidalta ja pysähdyimme pitämään lounastaukoa Lööpperiin. Saaren toisella puolella asustaneet kesämökkiläiset eivät olleet ilahtuneet vierailusta vaan tulivat taistelukoiran avustuksella häätämään meitä pois. Tilanne oli varsin uhkaava. Onneksi lounas oli jo syöty ja saatoimme pakata kajakit ja poistua paikalta.

Hajulassa Merikarvian kunnalla oli ilmainen varaussauna. Saunasaareen ei voinut jäädä yötä, joten teimme pienen tiedusteluretken etsiäksemme edellisyötä parempaa leiriytymispaikkaa. Valitettavasti sellaista huippuleiripaikkaa ei löytynyt. Saunan jälkeen lähdimme Takaisin Ouraluodolle yöpyäksemme siellä virallisella leiripaikalla. Sekään ei oikein tyydyttänyt ryhmää ja ilta oli kaunis, joten päätimme meloa suorinta tietä Reveliin. Olihan se ollut upea leiripaikka.

Iso kivi Ouraluodossa.

Lööpperi.

Reveli myöhään illalla.

Revelistä suuntasimme viimeiseksi yöksi Seliskerin retkeilysatamaan, mutta siellä oli taas paljon väkeä, joten jatkoimme Munakarille ensimmäisen yön tapaan. Matkalla saimme päällemme voimakkaan ukkosen, jota pitämään rantauduimme Iso-Plokin saareen. Viritimme päällemme isot tarpit, joiden suojassa meillä oli hyvin aikaa paistella räiskäleitä samalla, kun odottelimme sateen loppumista.

Viimeisenä päivänä ohjelmassa olikin vuorossa reitin kansainväliset nähtävyydet: Sant Helenan paratiisisaari ja retki päätettiin Lontoon rantaan (Räpsöössä). Sant Helena on yhden miehen unelma saaresta mökkeineen. Mies oli 60-luvulla ostanut matalikon Porin edustalta ja rakentanut paikalle saaren pienellä ruuhella tuoduista kivistä. Saarelle hän oli rakentanut sitten myös mökkinsä.

Nähtävyyksiä ennen rantauduimme kuitenkin Vähä-Enskeriin ja kävimme katselemassa saaren sisäosan pirunpeltoja – ei niin muinaisia rantoja. Palatessamme saarikierrokselta havaitsin yhden sinisen kajakin ajelehtivan kaukana selällä. Kristian ei ollut vetänytkään kajakkiaan kunnolla maihin. Niinpä sain lähteä hakemaan hänen kajakkiansa mereltä. Tapauksesta selvisimme kuin ihmeenkaupalla tappioitta. Edes kajakin kannelle kuivumaan jätetyt melontatossut eivät olleet luiskahtaneet mereen.

Retki onnistui mielestäni ihan hyvin. Leiripaikkoja olin tiedustellut etukäteen, mutta etenkin Ouran saaristosta olisi ollut hyvä katsoa paikkoja enempi ennakkoon. Monet alueen saarista ovat erittäin kivikkoisia ja hyvien telttapaikkojen löytyminen on todella vaikeaa. Myös vedet ovat hyvin kivikkoisia, matalia ja sokkeloisia. Aina ei voi olla varma kartan perusteella, mistä pääsee menemään ja mistä ei. Pohjakosketuksia saattoi saada ihan missä vaan. Kelitkin suosivat meitä koko viikon ja tuulikaan ei noussut missään vaiheessa liian kovaksi.