Kevään päätteeksi teimme opiskelijoiden kanssa lyhyen retken. Retken kohteeksi valikoitui koulun omistama metsäalue Vahdolla, koska siellä oli helppo tehdä asioita, mihin tarvitaan maanomistajan lupa. Mielessä minulla oli muutamia vaihtoehtoja mitä rakenneltaisiin, mutta lopulta päätin, että tehdään donitsi eli risulautta. Olin sellaisen aikoinaan partiossa alle viisitoistakesäisenä tehnyt, mutta sen jälkeen en ollut laitetta kokeillut, joten pikkasen jännitti, muistankohan kaiken sen valmistuksesta oikein. En kuitenkaan tullut sen rakentamisohjeita sen kummemmin tarkistaneeksi vaan luotin lähes neljänkymmenen vuoden takaisiin muistikuviini.

Tarvikkeina donitsiin oli reilu pätkä narua. Mulla oli käytössä ohutta ja halpaa nailonnarua, mutta varmastikin tässä käy mikä tahansa riittävän kestävä naru. Lisäksi tarvitaan pressu, mikä on syytä olla suhteellisen kestävää materiaalia, sillä kranssista helposti jää jokin oksan pää töröttämään pressua vasten ja saattaa ohuen pressun rikkoa. Jos donitsin joutuu tekemään ohuesta esim. vaellusteltan kankaasta täytynee varmaan jo oksia katkoessa kiinnittää huomiota siihen, että siellä ei ole oksantynkiä, jotka voivat puhkoa kankaan. Näiden lisäksi minulla oli mukanani puhallettavat kelluntaliivit, jotka eivät ole viralliset ja hyväksytyt, mutta täyttävät tehtävänsä. Olin ottanut mukaan myös n. 300 grammaa painavan melan, jolla lautan melominen oli helpompaa kuin esimerkiksi keittimen paistinpannuilla.

Kepeistä on tehty kaksi kehää ja niiden väliä aletaan täyttää risuilla.

Risut on kerätty ja asetettu paikoilleen.

Donitsin rakentaminen alkoi sillä, että ensiksi teimme tikuilla kaksi sisäkkäistä ympyrää, joiden väliin kokoaisimme suuren risukranssin. Kahdeksan tikkua kummallakin ympyrällä vaikutti riittävältä määrältä. Kun tikut oli saatu pystyyn, aloimme kerätä niiden väliin risuja ympyrän muotoon. Käytimme suurimmaksi osaksi kuusen oksia, mutta myös jonkun verran koivua ja pajua. Risuja saa olla ihan kunnollinen määrä, koska sitomisvaiheessa kranssi pienenee huomattavasti. Sitomisvaiheessa kiersimme kranssin ympärille narua, joka kiinteytti rakenteen. Tämän jälkeen saatoimme irrottaa kranssin telineestään ja nostaa pressun päälle. Lopuksi pressu kiristettiin kranssin ympärille ja vesikulkuneuvo oli valmis. Tässä nimenomaisessa tapauksessa, koska koulumme tontti ei rajoittunut yhteenkään alueen vedellä täyttyneeseen hiekkakuoppaan, jouduimme kantamaan kranssin 400 metriä suon yli päästäksemme vesistön rantaan.

Kranssia sidotaan tiukaksi.

Pressu kiristetään kranssin ympärille.

Vaikeinta vesistön ylityksessä oli tietysti donitsin keskelle pääseminen kastumatta. Kun sinne pääsi ei siellä olemisessa ollut mitään vaikeaa, donitsi on leveä ja vakaa, joten kaatuminen ei ole todennäköistä. Donitsimme kantavuus oli vähintäänkin kaksi henkeä, mutta sitä useammalla emme tulleet sitä kokeilleeksi. Donitsissa ei ole mitään köliä ja se on muodoltaan pyöreä, joten sen melominen suoraan ei ole aivan helppoa. Kaksilapaisella melalla se kuitenkin auttavasti sujuu, mutta ylittäessäni 150 metristä lampea vauhti tuntui melojasta hieman turhauttavan hitaalta.

Lautta kantoi hyvin kaksi ihmistä.

Uimassa ja melomassa.

Kaiken kaikkiaan donitsi on suhteellisen helppo eikä ihan hirveän työläs tapa ylittää vesistö, jos vaan risuja on laillisesti saatavilla sopivia määriä. Pressun kokoa vaihtamalla voidaan lautan kokoa säätää lähes loputtomasti. Normaali vaelluksella ongelmaksi muodostuu tietysti riittävän vahvan pressun kuljetus, se kun ei aivan kevyt ole.