Aamu on ilmaissut kiinnostuksensa saman tapaiseen Lapin vaellukseen, mitä isosisko teki viime kesänä. Aamu on ehkä vielä hieman nuori lähtemään yli viikon vaellukselle, mutta lupasin viedä hänet vähän lyhyemmälle vaellukselle, jotta hän itse näkee sen, miltä vähän painavampaa rinkkaa tuntuu kantaa. Niinpä nyt pääsiäislomalla teimme Aamun kanssa kahden yön vaelluksen Kurjenrahkan kansallispuistossa. Mukaan luonnollisestikin lähti myös koiramme Pippuri. Vajosuon vaelluksen 30 kilometriä tuntuivat sopivilta tähän reissuun.

Suota Töykkälän laavun edessä.

Lumiset pitkokset laavun takaa.

Lähdimme liikkeelle Kurjenpesältä lauantai iltapäivällä ja ensimmäisenä iltana kävelimme reilun viiden kilometrin matkan Töykkälän laavulle. Laavulla valmistimme iltapalan ja nautimme nuotion lämmöstä ennen nukkumaan menoa. Yö oli kylmä ja aamulla huomasimme ohuen lumikerroksen tehneen maiseman varsin kauniiksi. Ennen liikkeellelähtöä halusin käydä katsomassa vanhaa Login kammia, missä lapsena olin lukuisia kertoja yöpynyt. Turkulainen tunturikerho oli ylläpitänyt jossain lähistöllä turvekammia ja kotaa, jotka silloin toimivat autiotupa periaatteella. Ne olivat minulle ainut yöpymismahdollisuus, kun en vielä omistanut riittävän lämmintä makuupussia teltassa nukkumiseen talvipakkasella.

Login vanha kammi Töykkälän lähellä.

Toisena päivänä olikin edessä ihan kunnon vaellusmatka, vajaat 19 kilometriä. Päivä lämpeni melko nopeasti ja aamun lumisade haihtui taivaan tuuliin. Kurjenrahkan kansallispuistoa perustettaessa syntyi käsite aavistushakkuut, millä tarkoitettiin hakkuita puistoon aiotuilla metsäalueilla ja joiden tarkoituksen oli estää puiston reunametsien liittäminen suojelualueeseen. Vajosuon ja Pukkipalon välisellä alueilla näkyi runsaasti uusia hakkuita, olivatko nämäkin aavistushakkuita vai normaalia metsätalouskiertoa.

Välillä polku kulki pieniä teitä peltojen poikki.

Vajosuon reunapolkuja.

Polku kauniissa hoitometsässä.

Metsänhakkuita kansallispuiston reunalla.

Rettun laavulla lounaalla.

Hakattua metsää Pukkipalon tien varressa.

Voimia elvyttävän lounastauon pidimme puolenvälin paikkeilla Rettun laavulla. Hieman oudosti Rettun laavua ei ole merkitty kaikkiin alueen esitteisiin ja reittikuvauksiin. Aamu jaksoikin päivän todella reippaasti ilman mitään kitinöitä. Illansuussa aurinkokin alkoi paistaa mukavasti ja pääsimme päättämään vaelluspäivän Lakjärven rannassa auringonlaskua ihastellen. Yö Lakjärvellä ei ollut ihan niin kylmä kuin edellinen.

Auringonlasku Lakjärvellä.

Lakjärven laavu.

Matkaa Kurjenpesälle oli vielä reilut seitsemän kilometriä, mikä meni mukavasti aamupäivän aikana. Matkalla Pippuri pääsi nauttiman talven vanhoista lumista, joissa kieriskely oli hänestä ihanaa. Savojärven rantaa kiertävät pitkospuut olivat varsin kauniit nyt keväisenä aamuna.

Pippuri nauttii lumesta.

Pitkospuut Savojärven rannassa.

Aamun osalta vaellus meni loistavasti. Hän ainakin omien sanojen mukaisesti nautti matkastaan. Hän reippaasti jaksoi kantaa rinkassaan kaikki omat varusteet ja pikkasen yhteisiäkin varusteita, vaikkakin Isällä taisi olla kaikki painavat varusteet rinkassaan. Vajosuon reittikin on varsin onnistunut vaellusreitti, vaikka joissakin kohdin reittiä voisi yrittää siirtää metsäteiltä metsään ja reunametsistä suolle, jos alueen luontoarvot sen vain kestävät.