Lokakuun lopussa vedin kolmen päivän vaelluksen osana luonto-ohjaajien koulutusta. Oppilaiden toiveissa etukäteen oli, että vaelluksella perinteisen vaeltamisen lisäksi olisi ohjelmassa myös erätaitoja. Tarkoituksemme oli kulkea osin myös merkittyjen polkujen ulkopuolella. Erityisesti keskimmäinen päivä olisi varattu erätaitoihin. Vaelluksella emme halunneet lähteä merta edemmäs kalaan, joten paikaksi valikoitui Kurjenrahkan kansallispuisto ympäristöineen. Paikan valintaa helpotti lisäksi se, että puiston läheisyydessä koulumme omistaa maata puolentoista neliökilometrin verran, missä on mahdollista maanomistajan luvalla ottaa puista havuja, kerätä luonnosta polttopuuta ja sytytellä nuotioita.

Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli siirtyminen Kurjenpesän parkkipaikalta Vajosuon laavulle. Tätä matkaa emme halunneet tehdä helpoimman kautta polkua ja pitkospuita pitkin, vaan päätimme ’oikaista’ suon poikki. Tässä hyödynsimme Kurjenrahkan poikki pohjois-eteläsuunnassa kulkevaa metsäisemmän suon vyöhykettä, jonka keskelle osuu metsäinen kuivanmaansaareke Iso-Välisaari. Suo oli jo pikkuisen jäässä ja rikkoutuva jääkuori teki suolla kulkemisesta kesäistäkin raskaampaa. Väli oli fyysisesti raskas, mutta kuitenkin kohtuullisen helposti kuljettava. Pahoja suohon uppoamisia ei matkalla sattunut. Lounastauon pidimme suon etelälaidalla Töykkälän laavulla.

Kaatunut puu tarjosi sillan Järvijoen ylitse.

Istuen oli parempi tasapaino liukkaalla rungolla.

Töykkälän laavulta lähdimme metsän poikki Raakanokan tielle ja siitä vanhaa tieuraa ja metsiä pitkin tulimme Järvijoen laitaan, missä tarkoituksemme oli ylittää joki hyödyntäen paikalla olevia mahdollisuuksia. Järvijoki oli noin viitisen metriä leveä joki, joka saa vetensä Savojärvestä. Syksyn sateet olivat ilmeisestikin nostaneet Savojärven vettä, koska joki oli nyt aika syvä, noin vyötäröön saakka. Joki oli liian leveä hyppäämiseen, puiden kaatoon ei meillä ollut lupaa ja noin syvässä kahlaaminen ei tuntunut houkuttavalta, joten lähdimme etsimään sopivaa ylityspaikkaa. Noin puolisen kilometriä alajuoksulle oli iso puu kaatunut joen yli, jonka runkoa hyödynsimme ylitykseen. Runko oli luminen ja mahdollisesti liukas, joten ylitimme sen varmuuden vuoksi istuma-asennossa ja rinkan lantiovyö avattuna mahdollisen putoamisen varalta. Ylityksen jälkeen alkoi ilta jo vahvasti hämärtää, joten loppumatkan Vajosuon laavulle teimme merkittyä polkua pitkin, vaikka se olikin pidempi matka kuin, mitä suoraan suon poikki olisi tullut. Taivaalta oli alkanut sadella hieman lunta.

Ensimmäinen yö oli aika viileä ja aamulla pakkasta oli kymmenkunta astetta, mikä näin ensimmäisenä kesän jälkeisenä pakkasena tuntui kylmältä. Aamun ensimmäinen etappi oli Laaskallion hiidenkivelle, jossa pidimme lyhyen venyttely- ja joogatuokion. Hiidenkiveltä oikaisimme metsän poikki Punaiselletorille, josta nappasin mukaan sinne jättämäni pressun. Lounaan valmistimme pienen metsäojan varressa lähellä Kailassuota.

Kylmähkö aamu Vajosuon laavulla.

Nouseva aurinko valaisee huurteisen suon.

Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa vielä hetken ja pysähdyimme pienelle kumpareelle koulun alueen reunassa, missä jo keväällä olin valmistanut donitsin vaatiman risukranssin toisen ryhmän kanssa. Käytimme samoja tikkuja kranssin kehikkona, mutta keräsimme uudet tuoreet risut. Kun olimme saaneet riittävän määrän risuja kasaan, sidoimme kranssin tiukasti kasaan. Kuljetimme kranssin pienen suon yli, läheisen lammen rantaa, vajaan puolen kilometrin päähän. Lammen rannalla käärimme kranssin pressuun ja siirryimme uittamaan risudonitsia lammen aalloilla. Uittamista varten olin varannut puhallettavat kelluntaliivit ja melan. Kun kaikki halukkaat olivat uittaneet lauttaa, purimme sen ja palasimme kranssin rakennuspaikalle.

Suuren havukranssin sitominen ponttooniksi.

Risulautta vesillä.

Tästä oli vielä lyhyt vaellus pimenevässä illassa Sikavuorelle. Saapuessamme Sikavuorelle ilta oli jo pimentynyt täysin ja kevyt lumikerros teki maiseman vähän oudoksi, mistä syystä suunnistin pikkasen sivuun ja olin menossa yöpaikasta reilusti vasemmalta ohi. Onneksi navigaattorista saatoin tarkistaa oikean sijaintimme ja pääsimme leiripaikalle isommitta mutkitta.

Sikavuorella harjoittelimme nuotion sytytystä tuluksilla luonnon materiaaleista, mikä ei ollutkaan ihan helppo homma, kun kaikki luonnonmateriaalit olivat aika märkiä. Kirves oli hajonnut kranssia tehdessä, joten tervaspuitakaan ei oikein helpolla saanut halkaistua. Kuusen kuivia alaoksia löytyi kuitenkin sen verta, että nuotion alku lopulta syttyi. Toisen yön nukuimme mukana tuomassamme kangaslaavussamme.

Kolmantena päivänä olikin edessämme paluu takaisin autolle. Päivän matka oli edellisiä pidempi, joten päätimme palata takaisin luontopolkua pitkin. Kohtuullisen reipasta vauhtia palasimmekin takaisin autolle pitäen matkalla muutaman lyhyemmän ja yhden pidemmän lounastauon.