Reppulautta vesistön ylityksessä

Vesistön ylitys on merkittävä haaste vaelluksella. Merkityillä reiteillä yleensä on sillat, mutta reittien ulkopuolella täytyy ylitys tehdä omin avuin. Yleensä vaellus suunnitellaan siten, että se kulkee vedenjakajan tuntumassa ylänkömailla, jolloin joet ovat vielä pieniä ja helposti virtapaikassa kahlattavissa yli. Aina se ei ole mahdollista, jolloin vaihtoehdoksi voi tulla käyttää jotain vesikulkuneuvoa suvantopaikassa. Rinkkalautta on perinteinen tapa ylittää vesistö, mutta se ei oikein onnistu rakentaa kevytretkeilijän pikkurepusta.

Sampo meloo Oulankajoen poikki.

Saksalaisessa verkkokaupassa silmiini pisti minimalistinen ja erittäin kevyt reppulautta. Itse lautta painoi vain reilut puoli kiloa ja melan sekä kelluntaliivinkin kanssa paino jää vielä alle puolentoista kilon. Sellainen paino ei olisi ylivoimainen kantaa, jos tiedossa on merkittäviä vesistön ylityksiä, etenkin silloin, kun painoa on jakamassa useampi vaeltaja. Toki silloin painoon on vielä lisätä riittävä määrä narua, jotta lauttaa saadaan tyhjänä hinattua takaisin seuraavalle ylittäjälle. Tähän tarkoitukseen ostin millistä dyneemanarua, joka on ohuudestaan huolimatta vahvaa moneen tarkoitukseen. Lautta tarvikkeineen menee myös varsin pieneen tilaan ja on helposti pakattavissa 45 litran reppuun muiden vaellusvarusteiden ohella.

Lautta

Lautta on yksinkertainen, yksikammioinen ja kangaspohjainen. Muodoltaan se on hieman päärynän muotoinen, ja siinä istutaan lautan leveämmässä päässä. Lautan paino on niin pieni, että sen kestävyys herättää kyllä kysymyksiä ja olen käsitellyt sitä hyvin varoen. Se on kyllä kestänyt pieniä pohjakosketuksiakin. Varsinaiseen koskenlaskuun siitä ei kuitenkaan ole, siihen on olemassa huomattavasti jykevämpiä ja painavampia lauttoja. Lautta puhalletaan pienen letkun kanssa täyteen, mikä mahdollistaa ilman lisäämisen myös vesillä, jos sellaiselle olisi tarvetta. Puhaltamiseen kannattaa varata hieman aikaa sillä ilman apuvälineitä intensiivinen puhaltaminen saattaa alkaa pyörryttää.

Reppulautta

Mela

Mela koostuu kolmiosaisesta alumiinivarresta ja hiilikuituisista lavoista. Varsi on huomattavasti normaalia melan vartta ohuempi. Lapakulmaa melassa ei ole vaan molemmat lavat ovat samansuuntaisia eikä sitä pysty muuttamaan. Ihan täydellä voimalla en sillä ole uskaltanut meloa, enkä sillä tekisi tuentoja tai eskimokäännöstä. Mutta kumilauttaa melalla pystyy kyllä ihan kohtuullisesti melomaan, vaikkakin kovassa virrassa melan heiveröisyys saattaa asettaa rajat. Painoonsa nähden mielestäni ihan riittävän hyvä mela, joka riittää niihin olosuhteisiin, missä kumilauttaakin on luontevin käyttää.

Mela

Liivit

Ensimmäiseksi täytyy heti todeta, että liivit eivät ole CE-merkityt kelluntavälineet. Myyjän mukaan niitä ei pysty hyväksyttämään kelluntaliiveiksi, koska ne pitää itse muistaa puhaltaa ennen käyttöä eli paukkuliivien tapaan eivät täyty itsestään. En ole niiden kanssa joutunut veden varaan, mutten epäile etteikö ne täyttäis tehtävänsä. Niiden ehdoton valtti on se, että tyhjänä ne eivät vie paljoakaan tilaa ja ovat siksi helpot pitää mukana.

Liivit

Naru

Vajaan 80 metrin vesistön ylitykseen tarvitsee 160 metriä narua. Millin dyneemanarun kestävyys on 40 kiloa, mikä hyvin riittää, vaikka täyteenlastatun lautankin hinaamiseen joen poikki. Noin ohuen narun paino on vielä kohtuullinen, mutta sen pitäminen selvänä vyyhtenä käytännön ylityksessä ei olekaan niin helppoa. Varovaisesti käsitellen sen saa vyyhdettyä maahan niin, ettei se pääse sotkeutumaan, mikä onkin varsin tärkeää. Vesistön ylityksessä ei liene liikaa aikaa sotkujen selvittämiseen.

Ivalojoki

Reppulauttani pääsi ensimmäiseen tulikokeeseen Ivalojoella. Tein tyttäreni ja koiran kanssa 10 päivän vaelluksen alueella ja paluumatkalla meidän tuli ylittää Ivalojoki jostain Louhiojan kohdalta. Olin etukäteen ilmakuvasta katsonut alle 80 metriä leveän rauhallisesti virtaavan kohdan ylitykseen. Paikan päällä virta olikin odotettua suurempi ja ylitys ei mennyt ihan niin helposti kuin olin odottanut.

Vene ja muut varusteet valmiina Ivalojoen ylitykseen.

Ensimmäisellä yrityksellä sidoin reppulauttaan 80 metrisen narun kiinni, jonka annoin tyttärelleni ja otin toisen 80 metriä mukaani. Koira hyppäsi iloisesti kyytiin mukaan ja lähdin melomaan. Reilusti ennen vastarantaa naru kiristyi ja en päässyt enää lähemmäksi rantaa, joten jouduin palaamaan takaisin. Virta oli ottanut narun mukaansa ja aiheutti sellaisen vedon naruun, etten sitä vasten pystynyt melomaan.

Seuraavalla kerralla sidoin koko 160 metrin narun lautan perään. Vastarannalla voisin sitten irrottaa narun ja sitoa sen uudestaan puolesta välistä kiinni. Koira tuli nyt kyytiin hieman epäröiden. Lähdin melomaan. Pääsin suhteellisen lähelle vastarantaa, mutta kuten edelliselläkin kerralla pitkä naru vedessä alkoi toimia ajoankkurina ja veti minua alavirtaan päin, enkä päässyt vastarannalle. Nyt ohut narukin oli mennyt sotkuun. Jouduin toistamiseen palaamaan vastarannalle.

Kolmatta yritystä varten vedin narun pitkäksi lähtörannalle ja lähdin liikkeelle 160 metriä aiotusta ylityspaikasta ylävirtaan. Nyt koira ei enää olisi halunnut kyytiin, mutta nostin sen väkisin mukaan ja se tyytyi kohtaloonsa. Kolmas yritys lopulta onnistui. Valuin odotusten mukaisesti 160 metriä virran mukana, mutta ehdin saavuttaa vastarannan, ennen kuin naru olisi vetänyt minut mukanaan alavirtaan. Loppumatkasta tunsin jo narun vedon, mutta pystyin melomaan sitä vastaan.

Nyt kun olin päässyt vastarannalle sidoin narun keskeltä lauttaan kiinni ja pystyimme operoimaan sillä helposti. Seuraavalla kyydillä vedimme varusteemme joen poikki. Varmuuden vuoksi kiinnitimme rinkat lauttaan kiinni, jotta ne eivät lautan kaatuessa vahingossakaan pääsisi karkaamaan. Viimeisellä kerralla tyttäreni tuli yli ja hän ei ollut halukas melomaan, joten vedin hänet narulla joen poikki. Oman lisäjännityksensä ylitykseen toi iso moottorilla ajanut koskenlaskulautta, joka lähestyi meitä ylävirrasta. He onneksi rantautuivat kuitenkin meitä ennen. En halua ajatella mitä siitä olisi seurannut, jos he olisivat ajaneet meidän naruumme.

Oulankajoki

Oulangan kansallispuistossa on kymmenisen metriä korkea, luonnonkaunis Putaanköngäs. Useimmille puiston kävijöille se on vieras, sillä se sijaitsee väärällä puolella jokea Karhunkierroksen näkökulmasta. Yhtenä vuotena ehdotin opiskelijoilleni, että ottaisin reppulauttani mukaan ja kävisimme yhtenä iltapäivänä katsomassa sitä. Ehdotus sai sen verta kannatusta, että päätin sen toteuttaa. Pakkasin lautan tarvikkeineen ja viiden päivän vaelluskamat 45 litran reppuuni. Se näytti osallistujista niin pieneltä, että päättelivät minun luopuneen hankkeesta, etenkin kun mitään ylimääräistä ei näkynyt repun ulkopuolella.

Oulankajoen ylitus Putaankosken kohdalta.

Hieman ennen Putaanojaa oli Oulankajoessa sopiva kohta ylitykseen. Suoraan siitä pääsi noin 70 metrin ylityksellä ja hyödyntämällä keskellä olevaa saarta pääsi kahdella noin 40 metrin mittaisella pätkällä. Menomatkalla en ollut ihan varma meloisiko kaikki vai joutuisimmeko käyttämään narua ihmisten hinaamisen yli, joten menimme saaren kautta kahdessa erässä. Paluumatkan teimme ajan säästämiseksi suoraan.

Sampo kiskoo tyhjän lautan takaisin. Kyydissä kelluntaliivit ja mela.

Itseni lisäksi joen ylitti neljä rohkeaa opiskelijaa. Oli ihan hyvä, ettei opiskelijoita ollut enempää, sillä tälläkin määrällä ylityksiin meni yhteensä yli kaksi tuntia. Narujen, liivien ja melan kanssa säätämiseen meni vaan aikaa aika runsaasti. Muuten ylitys menikin ihan mallikkaasti ja kommelluksitta.

Kaikki osallistujat meloivat itse, joten emme tarvinneet narua kuin lautan kiskomiseksi takaisin lähtöpisteeseensä. Tällä kertaa keksimme vetää narun aina säännöllisesti ylös vedestä nopealla kiskaisulla takaisin päin. Kiskaisu oli sen verta nopea, että lautan vauhti ei merkittävästi ehdi hidastua, mutta kun narun sai ylös vedestä ei ollut ongelmaa siitä, että virta olisi vienyt narua mukanaan ja vetänyt pois vastarannalta. Toki virtauskin tässä oli rauhallisempi kuin edellisellä kerralla Ivalojoella.

Maija ylittää Oulankajokea, Sampo vastarannalla hallinnoi narua.

Loppuvaikutelma

Reppulautasta on jäänyt kaiken kaikkiaan hyvin positiivinen kuva. Varsin kohtuullisella painolla ja pienellä pakkauskoolla se mahdollistaa vesistön ylityksen rauhallisesti virtaavasta kohdasta. En pidä sitä kohtuuttoman painoisena edes kevytretkeilijän reppuun. Ryhmän kanssa toimittaessa, vetonaru asettaa omat rajoituksensa ylityspaikalle, mutta yksin kuljettaessa sillä pystyisi kyllä ylittämään varsin laajojakin vesistöjä.