Kahden edellisen vuoden tapaan syksyn opetusohjelmaani kuului viikon vaellus Kuusamossa opiskelijoiden kanssa. Tällä vaelluksella päätin hyödyntää mahdollisuuksien mukaan seikkailukasvatuksen opinnoissa oppimiani asioita. Vaellus toimisi myös opintojeni lopputyönä.

Reitti

Reittisuunnitelmassa hyödynsin aiemmilta kerroilta kertyneitä kokemuksia. Käytettävissä oleva aika oli pidentynyt edellisistä kerroista päivällä, mikä mahdollisti aloittaa vaellus Ristikallion lähtöpaikalta Oulangan luontokeskuksen sijasta. Retkietappi Juumassa on ollut kiva paikka lopettaa vaellus, koska siellä pääsee vaellusreitiltä suoraan kävelemällä mökin pihaan. Loppumatkasta jouduin karsimaan yhden yöpaikoista pois, joten jätin pois Kulmakkaanjärven rannalla olleen Jussinkämpän. Matka Jussinkämpältä Kitkajoen rantaan on ollut varsin lyhyt ja tuntui luontevalta yhdistää se edellisen päivän matkaan.

Päivämatkat rinkan kanssa pyrin suunnittelemaan melko lyhyiksi. Lyhyisiin päiviin liitin mukaan ilman rinkkaa toteutettavia päiväretkikohteita. Päivämatkat pitenivät reissun loppupuolelle, jolloin keventynyt rinkka ja parantanut kunto helpottaisivat vaeltamista. Alkumatkasta lyhyet ja pitkät päivämatkat vuorottelivat.

Retkisuunnitelmaa tehdessä tein myös suunnitelmia siitä, miten reittiä voisi lyhentää heidän kohdaltaan, joille matka kävisi liian raskaaksi. Ilman rinkka tehtävät päiväretket olivat vapaaehtoisia. Reitin lopussa olisi mahdollista tarvittaessa tulla Harrisuvannolta suoraan Myllykoskelle, joka lyhentäisi viimeisen päivän matkaa neljällä kilometrillä. Hätätilanteessa olisi retken voinut keskeyttää Kitkajoella ja tulla sieltä Pähkänänkallion parkkipaikalle.

Henkilökohtaistaminen

Viimeisenä vaelluspäivänä vaellus olikin jo vaatinut oman veronsa: yhdellä opiskelijalla kengät olivat hiertäneet jalkoja melko pahasti ja toisella olivat polvet kipeät. Ennen päivän raskaita ylämäkiä otin polvivaivaiselta opiskelijalta teltan keventääkseni hänen kantamustaan. Tämän tein hieman sivussa, jotta en olisi nolannut häntä ryhmän edessä.

Alkuperäisessä suunnitelmassani oli, että olisimme pitäneet lounastauon vasta Jyrävän rannalla, mutta saavuttuamme Pienen Karhunkierroksen ääreen järjestin äänestyksen siitä, mitä tekisimme. Vaihtoehtoja oli kaksi: 1. Vaellamme Jyrävälle ja syömme siellä. 2. Syömme nyt Harrisuvannolla ja hajoamme sitten kahdeksi osaksi, jolloin toiset menevät lyhyempää tietä suoraan Kallioportin kautta Myllykoskelle ja loput pidempää tietä Jyrävän kautta Myllykoskelle. Vaihtoehdon 2 toteutumiseen riitti äänestyksessä yhden äänen määrävähemmistö.

Vaihtoehto 2 sai kaksi ääntä, joten toteutimme sen. Ryhmän hajotessa noudatin samoja periaatteita kuin edellisenä päivänäkin. Kukaan ei olisi mennyt yksin, jos lyhyemmälle reitille olisi ollut vain yksi halukas, olisin itse mennyt mukaan. Nyt halukkaita oli kaksi, joten päätin itse mennä pidempää tietä ja annoin lyhyen tien kulkijoille samat turvallisuusvarusteet kuin edellisenäkin päivänä. Ryhmän hajoaminen ei tuntunut arveluttavalta, koska olimme sitä jo edellisenä päivänä harjoitelleet. Lisäksi ohjeistin varsinkin meitä pidempää reittiä kulkevia, jotta emme liikaa hehkuttaisi näkemiämme maisemia, toki kokemuksia sopi jakaa.

Päiväohjelma

Kurssilaiset olivat itse saaneet muodostaa ruoka- ja telttaryhmät. Ruoka ja telttaryhmät eivät olleet yhteneviä, koska kasvissyöjät halusivat muodostaa oman ruokaryhmänsä. Telttaryhmät taas muodostuivat kaverisuhteiden pohjalta. En osallistunut ryhmien muodostukseen vaan oppilaat saivat muodostaa ryhmät itsenäisesti.

Olimme sopineet yhteisesti, että herätys tapahtui viimeistään kello kahdeksan ja liikkeelle lähdimme kello kymmeneltä. Jos kaksi tuntia ei riittäisi aamutoimiin, tulisi itse herätä aikaisemmin. Juuri ennen liikkeellelähtöä oli aamujooga ja heti joogan jälkeen nostettiin rinkat selkään ja lähdettiin matkaan.

Keskellä päivää oli pitkä, noin kahden tunnin lounastauko, jonka aikana valmistettiin ruoka keittimillä. Lounastauon pyrin sijoittamaan päivän aktiviteettien puoleen väliin. Itse olen kokenut mielekkääksi pitää pitkä lounastauko etenkin kesäisin, kun valoisaa riittää pitkälle iltaan. Kunnon lounastauolla on hyvä, voimia palauttava vaikutus.

Iltatoimiin kuuluivat leirinpystytys, sen jälkeen iltapalan valmistus ja reflektio. Illalla leiriin pyrin pääsemään kello viiden tai kuuden välillä, jotta iltatoimiin jäisi riittävästi aikaa. Päiväretkeltä leiriin saattoi tulla tuota myöhemminkin, jos perillä odotti valmiiksi pystytetty leiri.

Vaelluksen tauotuksen toteutin pitkälti tunnepohjaisesti. Valokuvauksen harrastajana ja pienen vesipullon käyttäjänä, juomapaikat ja kauniit maisemapaikat muodostavat luonnollisen pysähdyspaikan. Tämän lisäksi raskaiden nousujen jälkeen ja joskus niitä ennen pidin lyhyen hengähdystauon. Käytännössä pyrin karttaa katsomalla löytämään tuollaisen kauniin maisemapaikan, johon pysähtyä hieman pidemmälti pyöreästi noin tunnin välein. Hengähdystauot olivat lyhyitä, kuitenkin sellaisia, että ryhmän viimeinenkin ehti niissä kunnolla hengähtää. Joskus tauoilla saatoin teettää jotain pieniä esim. kartan lukuun liittyviä tehtäviä, jolloin taas annettu tehtävä määräsi tauon paikan.

Seikkailukasvatus

Pyrin vaelluksella saamaan jokaiselle päivälle oman erityisen sisällön, millä päivä erosi muista ja toi sille oman erityisen oppimistavoitteen.

Ensimmäinen ilta meni jo lähtökohtaisesti niin myöhään, että siinä ei ollut muuta erityistä, kuin päästä mahdollisimman aikaisin nukkumaan. Leiriin saapuminen lähes pimeässä ja leirin pystytys pimeässä oli riittävä elämys.

Toisen päivän aiheena oli ympäristövastuullinen retkeily. Lounastauon jälkeen järjestin opetustuokion aiheesta ympäristövastuullinen retkeily, jossa opiskelijat saivat miettiä asioita, joita tiedostava retkeilijä ottaisi toimissaan huomioon. Olin rakentanut itselleni valkoisesta jätesäkistä, oppilaalta lainaamastani makuualustasta ja kahdesta laudan pätkästä ”fläppitaulun”, johon kokosin oppilaiden heittämiä ajatuksia.

Kolmannen vaelluspäivän aiheena oli kartanluku ja suunnistus. Oppilailla oli kartat esillä vaelluksen aikana ja aina tauoilla tehtävänä oli paikantaa itsensä. Suunnistuksen vuoksi pidimme pieniä pysähdyksiä hieman normaalia vaellusta useammin aina, kun maisema ympärillä muuttui selvästi tai kun oli jotain selviä kiintopisteitä havaittavissa. Tavoitteenani oli valmistella viidennen päivän itsenäistä vaellusta.

Neljännen vaelluspäivän aiheena oli poronhoito. Päivän vaellusosuus oli edellistä lyhyempi, joten meillä oli aikaa kiertää Kiutakönkään lähellä ollut luontopolku, jonka varrella tutustuimme poronerotuspaikkaan. Samalla kävimme läpi poronhoidon periaatteita, sitä mitä erotuksessa tehdään ja mitä vaiheita poronhoitajan työhön liittyy.

Viimeisenä päivänä ei ollut omaa aihettaan, mutta päivään sisältyi merkittävinä nähtävyyksinä Kitkajoen suuret kosket: Jyrävä, Aallokkokoski ja Myllykoski, sekä Kallioportin kanjoni niille, jotka lopussa jalkavaivojen takia halusivat lyhentää vaellusta. Viimeisenä päivänä vaelluksen tunnelma usein lässähtää ja kaikki vaeltavat kohti määränpäätä pizzan ja saunan kuvat silmissä. Näitä nähtävyyksiä hieman etukäteen hehkuttamalla olin yrittänyt saada aikaan viimeiseen päivään sellaista jännitettä, että tämä loppulässähdys jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Johtuen varmaan osittain myös viikon kauneimmasta säästä tämä loppulässähdys jäikin hyvin lyhyeksi, muutamaan viimeiseen kilometriin jos niihinkään.

Itsenäinen vaellus

Viimeisenä kokonaisena päivänä oppilaat saivat vaeltaa itsenäisesti ruokaryhmissään noin 12,5 kilometrin matkan Ansakämpältä Kitkajoen rannassa olevalle yöpaikalle. Tehtävän tavoitteena oli kannustaa oppilaita itsenäisen vastuun ottamiseen vaellusrutiineista ja aikatauluista ja samalla antaa tunnetta itsenäisestä selviämisestä.

Edellisenä iltana kerroin oppilaille seuraavan päivän ohjelman. Ohjeet olivat yksinkertaiset. He saisivat suunnitella koko seuraavan päivän itsenäisesti. Illalla kello seitsemän pitäisi olla valmiina teltat pystyssä, päivällinen syötynä valmiina illan ohjelmaan. Heidän pitäisi siis suunnitella päivän aikataulu heräämisineen, ruokataukoineen ja kävelyvauhteineen sekä pitää itse huolta juoma ja lepotauoista. Muutamia vinkkejä annoin vesipaikoista ja nähtävyyksistä, joiden kohdalla kannattaa pysähtyä.

Pienessä ryhmässä vaeltaminen tarjosi mahdollisuuden luonnon itsenäiseen tarkkailuun sekä isoa ryhmää itsenäisempään vauhdin pitoon. Kitkajoen rannassa oli myös kiva vertailla eri ryhmien tekemiä luontohavaintoja, mitä kukin oli missäkin nähnyt.

Oppilaiden vastuuttaminen itsenäiseen vaeltamiseen onnistui yli odotusten. Kun muina aamuina oli vaikeuksia päästä aamuisin liikkeelle suunnitellusti kello kymmenen, niin tänä aamuna kaikki ryhmät olivat liikkeellä jo hyvissä ajoin ennen tuota aikaa. Kitakajoen rantaan kaikki saapuivat kello neljän ja viiden välillä, joten aikaa syömiseen ja leirin pystytykseen jäi reilusti ennen illan ohjelmaa.

Reflektiot

Vaelluspäivien iltoina kokoonnuimme iltanuotion ääreen reflektoimaan päivän tapahtumia. Nuotion sytyttäminen tuntui merkitykselliseltä sopivan tunnelman luomiseen, vaikka se on hieman ympäristöystävällisen retkeilyn periaatteiden vastaista. Sateisina päivinä nuotion sytyttäminen oli perusteltua myös kastuneiden varusteiden kuivaamista tai lämmittelyä varten.

Vaelluksen ensimmäisenä iltana leiriytyminen meni niin myöhään, että aikaa reflektoinnille ei ollut ja toisaalta automatkasta Kaarinasta Kuusamoon tuskin oli kertynyt valtavasti reflektoitavaa. Kolmannen päivän iltana jätin myös reflektion väliin. Kolmas päivä oli pitkä ja sateinen vaelluspäivä. Kello oli aika paljon, kun olimme saaneet leirin pystyyn ja päivällisen syötyä. Niinpä useimmat halusivat mennä jo nukkumaan, enkä halunnut enää pitkittää iltaa.

Toisen päivän iltana jaoin oppilaat pareihin, joissa he saivat miettiä, mikä oli ollut hienointa vaelluksella tähän mennessä ja toisaalta, mitä uutta he olivat oppineet tähän mennessä. Tämän jälkeen puhuttiin vielä yhteisesti siitä, mitä pareittain oli puhuttu.

Neljäntenä päivänä kokoonnuimme reflektioon Ansakämpän nuotiopaikalle. Sää oli yhä sateinen, mutta Ansakämpässä olimme saaneet vaatteita kuivateltua, joten sade nuotiopaikalla ei häirinnyt. Anoin ryhmäläisille tehtäväksi hakea ympäriltä jonkun esineen, joka liittyi kahteen edeltävään päivään ja sen jälkeen kertoa siitä.

Retken viimeisen yön nukuimme leirintäalueen mökeissä. Oppilaat itse kerääntyivät toiseen mökeistä valmiina puimaan retken tapahtumia. En nyt enää varsinaisesti ohjaillut reflektiota. Alkuun kaikki saivat vuorollaan vapaasti puhua omia tuntemuksiaan retkestä ja sen jälkeen keskustelua vielä aikansa jatkettiin, kunnes se luontevasti hiipui ja siirryttiin letun syöntiin ja siitä nukkumaan.

Kirje itselleen

Yhtenä seikkailukasvatuksellisena metodina päätin kokeilla kirjeen kirjoittamista itselleen, jonka postittaisin heille vuoden päästä. Kirje toimisi eräänlaisena aikakapselina tulevaisuuteen, jonka tavoitteena oli siirtää tämän hetken ajatuksia tulevaisuuteen. Kirjeen sisällölle en asettanut mitään tarkempia ohjeita, enhän tietenkään aikonut itse lukea niitä.

Paikaksi kirjeen kirjoittamiselle valitsin Pähkänänkallion näköalapaikan, joka ainakin omasta mielestäni on yksi Suomen hienoimmista näköalapaikoista. Näköalapaikka on noin viisikymmentä metriä korkean pystysuoran jyrkänteen päällä, jonka pohjalla Kitkajoki mutkittelee. Kaukaisuudessa voi nähdä Venäjän puolella Paana­järven kansallispuistoon kuuluvia vaaroja.

Kirjeen kirjoittamisen hetki vaikutti varsin maagiselta. Ryhmän täydellinen hiljeneminen vaikuttavan maiseman edessä loi hetkeen hyvin vahvan tunnelman. Oppilaiden kommentit tehtävästä olivat hyvät. Useat olivat kouluaikanaan tehneet vastaavantyyppisen tehtävän äidinkielen aineenkirjoituksen yhteydessä. Kuitenkin tämän tehtävän tekeminen oli tuntunut aivan erilaiselta, johtuen osaltaan varmastikin voimakkaasti tunteisiin vedonneesta hetkestä.

Aamujooga

Harjoitusvaelluksella yksi opiskelijoista oli vetänyt aika spontaanisti yhdistetyn aamujooga ja ‑jumppa session, joka vaikutti niin hyvältä, että sovimme jatkavamme harjoitusta myös varsinaisella vaelluksella. Tästä aamujoogasta muodostui osa aamurutiinejamme. Tehtävä toimi myös pienenä ohjausharjoituksena tekijälleen, joka veti sen melko pitkälle vaan mallisuorituksena, jota me muut seurasimme. Aamujooga oli tosi hyvä piristys reissumme aamuihin.

Ohjaajan rooli

Suhteessa ryhmään pyrin toimimaan ryhmän mukana ja osallistumaan kaikkiin tehtäviin. Niinpä vaelluksella osallistuin reflektioihin ja tehtäviin yhtenä ryhmän jäsenenä. Hankalat tehtävät olen itse tehnyt ensimmäisenä, jos tarvetta on ollut, mutta nyt niin kuin usein muulloinkin ryhmästä löytyi halukkaita, joten toki silloin olen antanut heille mahdollisuuden.

Tietyn oman tilan otin siinä, että minulla oli oma majoite ja tein ruoat itsekseni, vaikkakin samassa paikassa muun ryhmän kanssa. Iltaisin jäin istumaan iltaa muun ryhmän kanssa, enkä vetäytynyt itsekseni mihinkään sivummalle. Sosiaalisesti pyrin olemaan osa ryhmää, enkä asettumaan sen yläpuolelle ja olemaan samalla helposti lähestyttävä. Omaa aikaa itselleni otin sillä, että usein menin nukkumaan hieman myöhemmin tai heräsin jonkun tunnin aikaisemmin kuin muut.

Päätöksen teossa pyrin kuuntelemaan ryhmää ja aika paljon vaelluksen aikana halusin ”haistella” ryhmän tuntemuksia ja hyödyntää sitä päätöksissäni. Tärkeissä päätöksissä pyrin äänestyksiin, koske emmehän ole vaelluksilla toteuttamassa minun, vaan ryhmäläisten itselleen asettamia tavoitteita. Äänestyksissä toki ei aina valita eniten ääniä saanutta vaihtoehtoa, vaan joskus yksikin ääni saattaa riittää tietyn vaihtoehdon valitsemiseen. Silloin äänestys on vaan tapa saada kaikkien mielipide sanotuksi ääneen.

Pyrin usein johtamaan oman esimerkkini avulla tai sitten ohjasin tilanteeseen, joissa opiskelijat itse hoksaisivat sen, mikä siinä tilanteessa pitäisi tehdä. Tällöin pyrin siihen, että opiskelijat itse ottaisivat vastuuta ja johtajuutta omista tekemisistään, enkä aina olisi tarjoamassa valmiita malleja. Johtajuuden tärkeimpänä tavoitteenahan on johtajuuden siirto ryhmäläisille.

Ryhmäprosessi

Verrattuna aiempien vuosien vaelluksiin ryhmän yhteishenki kehittyi tiiviimmäksi ja ryhmäprosessi eteni pidemmälle. Osin se varmasti johtui ryhmäläisistä ja heidän persoonallisista ominaisuuksistaan, mutta uskon myös seikkailullisten tehtävien kuten yhteisten reflektointien tukeneen ryhmähengen muodostumista. Reflektointien yhteydessä käydyissä keskusteluissa oli helppo havaita luottamuksen ryhmän sisällä lisääntyneen. Ryhmäprosessia varmasti tuki myös ruokaryhmien ja telttaryhmien sekoittuminen, jonka takia tiiviitä klikkejä ei vaelluksen aikana päässyt syntymään.