Ennen siirtymistäni talvella avotunturiolosuhteisiin käytin runsaan parinkymmenen vuoden ajan kotaa pääasiallisena yöpymisvälineenä itikattomaan aikaan syksystä kevääseen. Viime vuosina sen käyttö on jäänyt paljon vähäisemmäksi. Kodan edut muihin avotulimajoitteisiin ovat siksi selvät, joten ei ole ihme, että monet alkuperäiskansat ovat omaksuneet sen käytön hieman eri muodoissa.

Kodan etuja avolaavuun nähden on lukuisia. Oikein pystytettynä ja säädettynä kodassa ei merkittävästi vedä. Kodassa on mahdollista olla lähempänä tulta, joten pienempikin nuotio riittää pitämään miellyttävän lämmön. Kodassa lämpö on paljon laavua tasaisempi, joten työskentely kodassa on paljon laavua mukavampaa. Myös hieman yllättäen, kun kodan saa toimimaan hyvin, siellä ei juurikaan ole ongelmia savun kanssa.

Kotaretkellä.

Oman kotani innoittajana toimi Yrjö Kokon kirja Sudenhampainen kaulanauha, missä kirjailija kertoi isän ja pojan retkistä Lapissa. Yöpymisvälineenään heillä oli Amerikan intiaaneilta kopioitu tiipii. Kirjassa oli myös kaavat tiipiin ompelemiseksi. Tiipiin erona perinteiseen lappalaiskotaan on savuläpät, joilla voidaan ohjailla ilmavirtaa savun poistumiseksi tehokkaasti asumuksesta. Kirjallisten lähteiden mukaan niiden hyvä toiminta edellyttäisi suhteellisen tasaisesti samasta suunnasta tulevaa tuulta, kuten laajoilla preerian tasangoilla. Suomen tuuliolosuhteet ovat pyörteisempiä, joten päätin luottaa saamelaisten osaamiseen ja tein sen mukaisen leikatun savuaukon. Kodan mitat ja muun mallin tein Kokon kaavojen mukaan: kotani piirustukset.

Niinpä kävimme hakemassa äitini kanssa 15 metriä sopivaa alumiinipinnoitettua kangasta. Tästä ompelimme yhdessä tai tarkemmin sanoen äiti ompeli ja minä autoin kankaiden kääntelyssä sekä mallin piirtämisessä ja suunnittelussa. Ompelimme kolme kangasta rinnakkain, jotta saimme riittävän leveän kankaan. Siitä leikkasimme irti puoliympyrän muotoisen vaatteen, jonka pitkän sivun keskelle leikkasimme 50 senttiä halkaisijalta olevan savuaukon. Sen jälkeen siistimme kankaan reunat, kiinnitimme nauhoja pystypuiden kiinnittämistä varten sekä lenkkejä maakiiloja varten. Lisäksi ompelimme samasta kankaasta vahvikkeet niihin kohtiin, mihin pystypuut tulisivat. Lopuksi ompelimme tarranauhat molemmin puolin oviaukkoa.

Ensimmäisissä yöpymiskokeiluissa minulla oli ongelmia savun kanssa, joten suurensimme savuaukkoa kymmenellä sentillä. Tiedä oliko loppujen lopuksi tarpeellista, mutta ei siitä merkittävää haittaakaan ole ollut. Myöskään tarranauhat eivät osoittautuneet kovin hyväksi ratkaisuksi, joten korvasimme ne myöhemmin vetoketjulla. Käyttämämme vetoketju ei ollut ihan riittävän pitkä koko oviaukkoon, joten tarrat jäivät alkuun vielä oviaukon yläosaan, mutta vetoketjun mentyä kertaalleen rikki yläosastaan tarrojen avauduttua, ompelimme lopulta kankaat pysyvästi yläosastaan kiinni. Tämän jälkeen kodan pystytys hieman hankaloitui siten, että sitä ei ollut enää mahdollista kiinnittää valmiiksi kootun kehikon päälle, vaan se oli kehikkoineen koottava maassa ja nostettava vasta sitten pystyyn.

Kodan pystytykseen tarvitaan minimissään kolme n. 3,5-4 metriä pitkää pystypuuta. Nuo kolme olen kiinnittänyt toisiinsa narulla köyttämällä tai sitten välillä olen käyttänyt kiinnitykseen yksinkertaisesti vain rinkan irtohihnaa. Toki silloin kannattaa huomata, että irtohihna nokeentuu kyllä aika pahasti. Lisäksi, jos on tarkoitus käyttää nuotiota ruuanvalmistukseen, kannattaa solmusta jättää roikkumaan narunpätkä, johon voi ripustaa koukun kattilaa tai pakkia varten. Tämän jälkeen olen kiinnittänyt kotakankaan solmuilla pystypuihin ja nostanut sen pystyyn. Useimmiten olen ottanut vielä toiset kolme pystypuuta lisäksi, jotka olen asettanut noiden kolmen pystypuun väliin, saadakseni kodan ryhdikkäämmäksi. Yleensä maastossa on ollut riittävästi maapuuta kuutta pystypuuta varten.

Kodassa ollaan lähellä tulta.

Savun hallinta kodassa vaatii hieman taitoa ja kokemusta. Nuotion tulee saada korvausilmansa kodan liepeen alta tasaisesti joka puolelta. Epätasainen korvausilman tulo johtaa ilmapyörteeseen kodan sisällä, jolloin keskipakoisvoima pyörittää savut silmille. Kodan sisällä on helppo tarkkailla savun käyttäytymistä ja korjata tilanne, jos korvausilmaa tulee joltain suunnalta liikaa tai liian vähän.

Ei ole sama myöskään millaista nuotiota kodassa pitää. Hyvässä nuotiossa tulee olla terävä kärki, joka saa aikaan voimakkaan ilmavirtauksen ylöspäin. Oikein tehty kekonuotio on hyvä nuotiotyyppi kodassa. Monissa oppaissa kekonuotio rakennetaan niin, että puut eivät pääse palaessaan painumaan kasaan vaan lopulta nuotio romahtaa kasaan. Oikeaoppisesti puut pitää kasata kekoon niin, että niillä on tilaa painua tasaisesti kasaan, jolloin tuollaista rojahdusta ei pääse syntymään. Esimerkiksi ristikkonuotiossa puiden päät pakkaavat tuottamaan savua yöpyjien silmiin. Kodassa on syytä polttaa myös vain kuivaa ja pieneksi pilkottua puuta. Isot tervaskannot eivät ole hyvä idea.

Kodassani on tilaa 3-5 hengelle. Viiden hengen yöpyessä on ollut jo hieman ahdasta varusteiden ja polttopuiden kanssa. Kota sen verta pieni, että yöpyjät nukkuvat kodan seinustoilla kylki nuotiota kohden. Koska sisällä on tyyntä, on mahdollista oleskella varsin lähellä tulta, jolloin nuotion ei tarvitse olla kovin suuri. Talvella kotaa ei nuotion takia voi pystyttää lumen päälle, vaan se on muiden avotulimajoitteiden tapaan kaivettava maanpinnan tasoon.

Kodassa on helppo kuivattaa varusteita. Mitä ylemmäs kuivausnarun ripustaa, sitä tehokkaammin varusteet kuivuvat lämpimässä ilmanvirrassa. Tosin samalla tulee varautua varusteiden huomattavaan nokeentumiseen.

Kotaa olen käyttänyt varsin monenlaisissa olosuhteissa 40 asteen pakkasista varsin kovaankin tuuleen. Kovalla pakkasella tuli yhdistettynä heijastavaan alumiinipintaan on tuonut hyvin mukavan ja tasaisen lämmön touhuta sisällä ilta- ja aamutoimissa. Illalla olen tehnyt aamun sytykkeet jo valmiiksi, joten aamulla ei ole ollut tarve työntää kuin käsi ulos, kasata nuotio ja sytyttää se ennen tulemistaan makuupussista ulos.

Kodan toiminta kovassa tuulessa on ollut hämmästyttävän hyvä. Noin korkean rakennelman luulisi tuulessa helposti kaatuvan, mutta käytännössä kodan muoto saa sen tuulessa painumaan yhä tiukemmin maata vasten. Kunhan ovi on pysynyt kiinni, on myös kota pysynyt pystyssä.

Kota syksyisellä kuutamolla.

Nyt yli 30 vuoden jälkeen alkaa kotani kankaat olemaan niin kuluneet ja tervan kyllästämät, että on aika yrittää uuden ompelemista. Harmi vain, ettei äiti ole siinä enää auttamassa, mutta ehkä se onkin hyvä ompeluhaaste, mihin tarttua ensitöikseen.