Tänä vuonna pääsin vihdoin toteuttamaan talvisen lumikenkävaelluksen Repovedelle uudistetusti. Seikkailukasvatuskoulutuksen myötä olin saanut uusia ajatuksia, joita halusin päästä soveltamaan käytännössä. Jo edellistalvena olin valmistautunut aiempaa seikkailullisempaan vaellukseen, mutta silloin ei ollut tarpeeksi oppilaita sen toteuttamiseen.

Vaelluksen seikkailukasvatuksellinen teema oli itsensä haastaminen ja tarkoituksena oli käydä mukavuusalueen ulkopuolella tai ainakin sen rajalla. Vaellustaitojen puolesta teemana oli yöpyminen talvella. Aikaa vaelluksella oli kolmeen yöpymiseen, joista ensimmäinen nukuttiin teltoissa, toinen lumikammeissa ja viimeiseksi yöksi meillä oli varattuna autiotuvan tasoinen mökki. Toiveissa minulla oli kunnon pakkaskeli, mutta pikkupakkasilla mentiin.

Tavaroiden pakkausta telttayön jälkeen.

Ensimmäisestä päivästä ajomatka lohkaisi melko suuren osan, joten yötä jäimme lähimmälle Karhulahden nuotiopaikalle. Yö vaellusteltoissa sujui mukavasti. Pakkasta ei ollut paljoakaan. Minulla oli varalta mukanani ohut päälimakuupussi, mutta sille ei tullut käyttöä.

Isojen lumikasojen kasaamista.

Kammien ulkoseinistä pyrimme kasaamaan keskustaa tiiviimpiä.

Seuraavana päivän aamuna vaelsimme suhteellisen nopeasti Kuutinlahden ja Katajajärven poikki Määkijän nuotiopaikalle. Nuotiopaikalla aloimme koota kahta isoa lumikasaa lumikammien rakentamista varten. Lunta ei ollut paljoa, joten jouduimme keräämään sitä isoilla lumilapioilla läheisen järven jäältä. Muutaman tunnin ahertamisen jälkeen lunta oli saatu kasoihin riittävästi. Lopuksi painoimme noin kolmekymmentäsenttisiä tikkuja kammin pintaan merkiksi myöhempää kaivamista varten. Jätimme kammit kovettumaan ja lähdimme tekemään pientä maisemakierrosta Lapinsalmella ja Katajavuorelle.

Katajavuorelta.

Kierrokselta palattuamme teimme vielä päivällisen varauskodassa, jonka olin varannut meille siltä varalta, että kammit epäonnistuvat. Sen jälkeen oli edessä kammien kovertaminen tyhjäksi otsalamppujen valossa. Tässä vaiheessa tikut helpottivat merkittävästi sitä, että seinää ei koverra liian ohueksi.  Sisätilaa sai kaivaa varsin vapautuneesti, kun tiesi tikun tulevan vastaan, jos oli kaivamassa liikaa. Lopuksi teimme kammeihin vielä paikan kynttilälle ja sen yläpuolella tuuletusreiän ilmanvaihtoa varten. Kammin kaivaminen oli märkää hommaa, joten oli hyvä, että sen jälkeen sai vaatteet kuivumaan kotaan. Kammissa nukkuminen ei ollut pakollista, mutta suositeltavaa. Useimmat nukkuivat yönsä kammissa, mutta eivät ihan kaikki.

Yön pimeydessä koversimme kammit tyhjiksi.

Kammin suulle tarvittiin toinen lapioija työntämään lunta kauemmaksi.

Kammin sisälle mahtui jo yksi ihminen lapioimaan.

Lumesta muodostui korkeat vallita suuaukon molemmille puolille.

Seuraavana päivänä meillä oli vuorossa vähän pidempi vaelluspäivä, sillä tarkoituksemme oli kiertää Tervajärven, Hauklammen ja Kirnuhuokon kautta Kuutinkämpälle. Matka sinänsä ei ollut pitkä, mutta keli oli raskas ja maasto paikoin hankala etenkin niille kahdelle ahkiolle, jotka meillä oli mukanamme. Tervajärven jäällä oli hieman vettä, joka kasteli toisen ahkion sen seurauksena, että sen pohjaan jäätyi paksu kerros jäätä. Sen vetäjältä tuli lukuisia kirosanoja, ennen kuin tajusin ongelman ja rapsutimme jäät pois sen pohjasta. Kuutinkämpältä teimme vielä iltalenkin Mustalamminvuoren näkötornille.

Kuutinlahti, Ruskiasalmi ja Olhavanvuori.

Kuutin kämpällä söimme hyvin, saunoimme ja pidimme loppureflektion, jossa pohdimme reissun antia. Reflektion aluksi jaoin oppilaat kolmeen ryhmään, joiden tehtävänä oli rakentaa lumesta reissun kohokohta. Lumikammi oli päässyt kahdella ryhmällä veistoksen pääaiheeksi, mutta minäkin olin päässyt yhden ryhmän aiheeksi, mikä tietysti lämmitti mieltä kovin.

Tämä ryhmä piti lumikammia retken kohokohtana.

Tässä olin päässyt itse patsaan aiheeksi.