Heinäkuussa kuntoutumiseni kiipeilyonnettomuudesta oli jo sillä tasolla, että saatoin ajatella lähteväni melontaretkelle. Heinäkuun alun kaksi ensimmäistä viikkoa olivat olleet vaan niin sateisia ja tuulisia, ettei ole innostanut lehteä pidemmälle meriretkelle. Kun säätiedote lopulta lupasi muutamaa kaunista päivää, pakkasin kamat ja lähdin merelle neljäksi päiväksi. Pikkasen tosin jännitti, miten selkä kestäisi kiertoliikettä, mutta olinhan jo käynyt tekemässä muutaman yli kymmenen kilometrin lenkin. Turhaan jännitin, reissu oli varmastikin vain hyväksi selälle.
Liikkeelle lähdin yhdestä vakiosatamistani Granvikistä ja meloin puolitoista päivää Etelä-Lounaaseen ja yövyin Kråkskärissä perinnemaisemien äärellä. Kråkskärissä oli upea vanha hakamaa, missä oli lehdestettyjä saarneja ja tervaleppiä, vanhoja kalastajien rakennuksia sekä karumpia kallioalueita saaren molemmilla reunoilla. Paluureitti kulki sitten idempänä Notvarpharunin autiotuvan, Sandön hiekkasaaren ja Höglandin näköalojen kautta.
Aurinko paistoi koko ajan pilvettömältä taivaalta. Vain mantereen päällä näki nousevien ilmavirtausten tuottamia pilviä. Tuuli oli koko ajan varsin maltillinen n. 5–7 m/s. Menomatkalla minulla oli jonkun verran vastatuulta, mutta kaksi viimeistä päivää sain nauttia mukavasta myötätuulesta, vaikkakin jokunen sivumyötäinen aalto pääsikin pikkasen säikäyttämään. Pitkät myötätuuli osuudet antoivat hyvin aikaa tarkastella aaltojen muodostumista, sitä missä ne heikkenevät ja missä voimistuvat.
Linnustossa syksy alkoi jo näkyä. Suosirrit olivat selvästikin syysmuutolla ja niitä näkyi yhden sun toisenkin luodon rannoilla. Pilkkasiipiä näkyi ilahduttavan paljon siihen nähden, että jo 30 vuotta sitten niiden poikastuotto arvioitiin kai käytännössä nollaksi. Itselleni yllätykseksi näin mielestä lukuisia tukkakoskeloita, mutta isokoskeloita ei tullut vastaan. Olen luullut isokoskelon olevan tavallisempi näillä vesillä. Tiirat opettivat poikasiaan hyökkäilemään ohi melovan kajakin kimppuun. Merikotkia näin vain muutaman. Haahka poikueita en juurikaan havainnut. Rantakäärme ui kerran vastaan ja yhdellä taukopaikalla seurailin pienen kyyn kömpelöä etenemistä.
Vaikka sää retkeilyn kannalta olikin upea niin valokuvaamisen kannalta pilvinen taivas olisi tuonut kuviin enemmän syvyyttä. Saaristossa pilvetön taivas ja kohtalainen tuuli ovat varsin lattea yhdistelmä. Siksi kuvaaminen jäikin varsin vähäiseksi tällä reissulla. Muutama ihan kelvollinen kuva kuitenkin syntyi.
Vastaa