Minulla on ollut varastossani pitkään vanha Savotan Kaitsu-ahkio, jonka ostin itselleni joskus 80-luvun lopulla. Se on palvellut minua monia vuosia erinomaisesti. Valmistajan mukaan se on suunniteltu erityisesti Etelä-Suomen metsäiseen maaston, sen rinnalla myytiin vieläkin tuotannossa olevaa Paljakka-ahkiota tunturiolosuhteisiin. Kaitsu on Paljakkaa kapeampi ja sen laidat ovat korkeammat. Sen lastitilavuuskin on hieman Paljakkaa pienempi.
Kaitsun yksi parhaimpia ominaisuuksia ovat olleet sen aisat. Siinä aisat ovat kaksiosaiset niin, että lantiovyöhön kiinnittyvä osa on lasikuitua ja jäykkä. Ahkioon kiinnittyvä pää koostuu kahdesta joustavasta polyeteeniputkesta, jotka pujotetaan ahkiossa kiinni olevaan putkeen ja toisessa päässä lasikuituputki pujotetaan ulomman polyeteeniputken sisään. Putkien sisällä kulkee naru, joka ottaa osakseen varsinaisen vedon rasituksen.
Nämä aisat mahdollistavat ahkion aivan uskomattoman tarkan ohjailun esteiden ohi. Periaatteessa kaikista niistä pusikoista, mistä suksilla pystyy hiihtämään läpi, olen saanut ahkionkin seuraamaan perässäni. Lantion liikkeellä tiukoissa mutkissa on ollut mahdollista estää ahkion oikaiseminen mutkissa. Ominaisuus, jossa esimerkiksi muuten erinomainen Fjellpulkenin ahkio, on selvästi huonompi. Aisojen kiinnittyminen vielä ahkion kulmaan mahdollistaa sen, että aisat itse ohjaavat ahkiota esteiden ohitse. Yksi lisäetu aisaratkaisussa vielä on ja se on se, että aisat ja vetovyö jäävät ilmaan, kun ne riisuu, eikä niitä tauolla tarvitse ripustaa suksisauvoihin kastumisen ehkäisemiseksi.
Varjopuolena aisaratkaisussa on ollut se, että ne ongelmatilanteissa saattavat helposti katketa, varsinkin kokemattoman käsittelyssä. Katkenneen aisan voi muutamia kertoja korjata lyhentämällä niitä tai kääntämällä ympäri, mutta lopulta ollaan pisteessä, jolloin aisojen uusiminen on edessä. Kerran olen Savotalta ostanut uudet aisat ahkioon, mutta nyt 2000-luvulla Savotta ei enää harmikseni ole toimittanut uusia aisoja. Pitkään koetin löytää sopivaa muoviputkea, josta aisan voisi tehdä itse, mutta ahkiossa käytetty koko ei ole mikään standardikoko ja rakenteen vuoksi putken pitäisi olla juuri oikean kokoinen.
Niinpä aisojen katkeiltua tarpeeksi oli edessä uuden ratkaisun etsiminen. Eri vaihtoehtoja punnittuani päädyin uuden Paljakan metalliaisojen sovittamiseen ahkiooni. Sovittaminen vaati jonkun verran työtä, muttei mitään ylettömän vaativaa. Uudet aisat ostin Savotalta varaosina. Samalla päätin tehdä ahkiolleni perusteelliseen huollon, missä pesin hieman homehtuneen ja ummehtuneelta haisevan päälikankaan, paikkasin ahkion pintaan tulleet kolhut, joita oli melko runsaasti, vaihdoin kuluneet jalakset uusiin ja kiinnitin reunalistan uudelleen ja paremmin ahkioon.
Ahkion aisojen vaihtaminen alkoi sillä, että poistin ahkiosta siihen laminoidut putket, joihin vanhat aisat pujotettiin. Ensin irrotin suurimat osat sahalla ja pihdeillä sekä sen jälkeen loput hiomapaperilla ja viilalla. Sitten suurensin ahkion etuosaan tulleet reiät tarpeeksi suuriksi uusien aisojen kumiosaa varten. Reiän reunat olivat jo aiemmin saaneet vaurioita ja nyt ne ohenivat entuudestaan, joten päätin vahvistaa niitä palalla uutta lasikuitukangasta. Näin reiän reuna kestäisivät entistä paremmin hankausta eri esteisiin. Lasikuitua kiinnittäessä käytin aisan muottina saman paksuista puutappia, jonka olin ympäröinyt muovilla, johon polyesterihartsi ei tartu. Näin varmistin, ettei uusi lasikuitu pienennä aisan reikää liiaksi. Lisäksi porasin reiän aisan kiinnikettä varten ja tässäkin käytin puutappia mittana. Tämän jälkeen jäljellä oli enää varsinainen aisan kiinnitys, jonka tiivistin mustalla silikonimassalla, jotta ahkio tarvittaessa olisi vesitiivis. Aisan sisällä kulkevan narun jouduin vaihtamaan ohuempaan, koska Paljakassa käytetty naru ei mahtunut kunnolla Kaitsun vetovyön kiinnikkeisiin.
Käytössä ahkioon oli tullut yllättävän paljon kolhuja, joista gelcoat-pinta oli lohjennut pois. Osa paikoista näytti siltä, että niissä jo alun perin oli ollut ilmakupla ja gelcoat-pinta oli irrallaan kuitukerroksista. Kaikki nämä paikat täytin uudella kerroksella topcoatia, jonka hioin sitten kutakuinkin tasaiseksi ahkion pinnan mukaan. Aivan täydellisyyttä en tässä tavoitellut, mutta kunhan paljas lasikuitu saatiin peittoon.
Uudet jalakset tein mustasta polyeteenilevystä, jonka ostin valmiiksi oikean kokoisiksi soiroiksi sahattuna Etrasta. Jalasten päät viistin alkuperäisten jalasten tapaan viistoiksi nauhahiomakoneella ja porasin niihin reiät ruuveja ja niittejä varten. Jalasten etu ja takareuna ovat ahkiossa kiinni niiteillä, kun muut ovat ruuveilla. Näin tehdyt jalakset kiinnitin takaisin ahkioon. Kiinnityksessä käytin ruuvilukitetta tiivistämässä uusia ruuveja vanhoihin reikiin. Aika näyttää oliko ratkaisu järkevä, vai olisiko pitänyt liimata epoksilla. Epoksissa hieman huoletti, se jos ruuvit joskus tarvitsisi saada pois.
Irrotin kankaan ja ahkion reunaa kiertävän vanteen poraamalla niitit irti ja repimällä kankaan liimauksestaan. Kankaaseen oli tosiaan tullut ummehtunut haju ja homepilkkuja, jotka aika hyvin hävisivät pesussa. Arvioin kankaan kunnon vielä sellaiseksi, etten nähnyt tarpeelliseksi korjata sitä uudella, vaikka siinä muutama reikä olikin. Liimasin kankaan takaisin kontaktiliimalla ja kiinnitin ahkion reunaa kiertäneen alumiinivanteen takaisin. Koska useampikin vanhoista niiteistä oli jo tullut lasikuidusta läpi, Korvasin niitit alkuperäistä pidemmillä ja laitoin vielä niittien alle aluslevyn varmistamaan pysyvyyden.
Näillä korjauksilla ahkioni on taas valmiina uusiin seikkailuihin ehkä parempana kuin koskaan. Aika näyttää toimivatko uudet aisat yhtä hyvin, mutta ainakin sen, mitä ohjattavuudessa menetetään, niin toivottavasti kestävyydessä saavutetaan.
Aleksi
Hei, oletko käyttänyt Kaitsua tunturivaelluksilla? Kaitsu ahkio on hieman kapeampi kuin Paljakka, miten se käyttäytyy jos hangen pinta hieman pehmenee? Tuleeko siitä ”sukellusvene” vai riippuuko kulku enemmän ahkion pakkaamisesta (lähinnä tavaroiden sijoittelu). Omat reissuni ovat lähinnä 2-4 yön mittaisia pilkkireissuja ja 10-30 kilometrin hiihtomatkan mittaisia.
Kari Ennola
Hei, käytin kaitsua paljon 80- ja 90-luvuilla, enimmäkseen Etelä-Suomessa. Mutta tein sillä kyllä muutamia Lapin-reissujakin. Se oli kriittinen painopisteelle, eli painavat varusteet oli pakko saada ahkion pohjalle. Oleellista oli, että se oli pakattava niin, että se vetämällä oikeni vaikka olisi kallistunut toiselle kyljelleen. Nykyään käytän enempi Fjellpulkenia, mutta kyllä siinäkin ihan sama homma on. Kun painopiste on tarpeeksi alhaalla, sen vetäminen helpottuu. Kaitsu on kapea siksi, että pehmeässä lumessa se uppoaisi hiihtäjän tekemään uraan, eikä jäisi sillä tavalla kyljelleen, kuin leveämmät ahkiot. Jossain tilanteissa saattaa toki olla tarpeen koettaa hiihtää melko leveää latua, jotta ahkio ei kiilaisi itseään syvään uraan kiinni. Mutta mielestäni Kaitsu on ihan toimiva ahkio. Pitkille tunturireisuuille toki liian pieni. Alkuperäinen aisaratkaisu oli ihan käsittämättömän hieno. Sillä ahkiota pystyi ohjailemaan perässään ihan ihmeellisiä kuvioita. Sääli, että niitä joustavampia muoviputkia ei ollut enää mistään saatavissa uusia. Noi Paljakan metalliputket ovat vain tuollainen hätäratkaisu.