Ruskamelonta Inarijärvellä

Vuorotteluvapaani alkuun olin haaveillut pitkästä ruskaretkestä Pohjoiseen. Alun perin haaveenani oli ollut lähteä vaeltamaan Ruotsin Lappiin. Kuntoutuminen putoamisonnettomuudesta oli kuitenkin vielä hieman kesken ja en ollut varma, miten painavahkon repun kanssa vaeltaminen olisi sujunut. Tuloksettomat syöpätutkimuksetkin olivat siirtäneet lähtöä parilla viikolla, joten ajankohtakaan ruskan suhteen ei enää ollut paras mahdollinen. Melonta oli kuitenkin sujunut hyvin ja riippumatossakin pystyin hyvin nukkumaan, joten päätin lähteä Inarijärvelle melomaan. Aikaa syöpätutkimusten välissä olisi kahden viikon retkeen, joka oli vähemmän, mistä olin haaveillut, mutta parempi kuin ei mitään.

Koska aiempien kokemusten mukaan VR ei ole vaihtoehto kajakin ja auton kuljettamiseksi Pohjoiseen, en voinut muuta kuin ajaa itse pohjoiseen. En kaivannut yhtään ylimääräistä ajomatkaa, joten lykkäsin kajakin vesille Veskoniemen kalasatamasta, 17 km Ivalosta pohjoiseen. Reittisuunnitelma oli hyvin yksinkertainen. ensimmäinen viikko pohjoiseen ja sitten toinen viikko etelään.

Sateenkaari ja kajakki, Kuhesnjargâ.

Pisteri, autiotupa.

Menomatka kulki Inarijärven keskiosan saarien kautta kohti Inarijärven pohjoisinta kohtaa, Suolistaipaletta. Suolistaipaleella nostin kajakin kannaksen yli Suolisjärveen ja meloin sieltä Kyyneljärven kautta takaisin Inarijärvelle Kyynelvuonoon. Paluumatkan tein Inarin länsirannan tuntumassa Ukonsaarelle saakka, mistä meloin takaisin Veskoniemeen Etelä-Inarin jylhässä saaristossa pysähdellen eri nähtävyyksissä. Matkaa kertyi yhteensä noin 270 kilometriä, mikä ei ole erityisen paljon kahden viikon retkelle.

Melontareitti.

Ensimmäisen viikon säät olivat varsin tuuliset, mikä haittasi matkan tekoa huomattavasti. Heti toisena aamuna tuuli puski erittäin kovaa jääsaaren autiotuvan rantaan ja jouduin odottamaan pitkään iltapaivään ennen kuin pääsin liikkeelle. Pääsin helposti Punaiselletuvalle, mutta sitä seurannut Kaikunuoran ylitys muodostui ongelmalliseksi.

Rannasta keli ei vaikuttanut erityisen kovalta, mutta lähdettyäni liikkeelle tuuli yltyi kovaksi ja aallokkokin nousi lähes metriin. Kovassa tuulessa ja aallokossa minulla alkoi olla vaikeuksia hallita kajakin suuntaa. Minun olisi pitänyt saada keula pidetyksi noin kello yhdessä suhteessa tuuleen, mutta kajakin noustessa aallon päälle keula nousi ilmaan ja kova tuuli pyrki kääntämään kajakin keulaa tuulen suuntaan. Kovasti ponnistellen selvisin salmen toiselle puolen. Siitä uskoin reitin oleva suhteellisen suojaisa seuraavalle autiotuvalle, mutta heti seuraavan niemen takaa tuuli iski kasvoille vähintään yhtä kovaa. Taistelu vastatuuleen tuntui hyödyttömältä ja jäin niemeen odottamaan tuulen tyyntymistä. Odottelu kestikin sitten toista vuorokautta.

Kaamasnuora, Kaamassaari.

Kaamassaari.

Auringonnousu, Kaamassaari.

Auringon ensi säteet Petäjäsaarissa, Kaamassaari.

Siitä kun lopulta pääsin liikkeelle, pari seuraava päivää menikin ihan hyvin. Ennen Pisterin autiotupaa yritin kovassa vastatuulessa meloa Pisterinniemen kärjen ympäri. Keli oli sen verta kova, että päätin käydä levähtämässä yhdessä niemen vuonoissa. Sen jälkeen ei oikein enää huvittanutkaan palata kovaan vastatuuleen ja aallokkoon vaan päätinkin vetää kajakkini pienen suon poikki vastakkaisen puolen vuonoon, josta oli enää lyhyt ja suojainen reitti autiotuvalle.

Seuraavana päivänä yritin lähteä Suolistaipaleella, mutta erittäin kova länsituuli esti aikeet. Myöhemmin kuulin, että sinä päivänä veneilijätkään eivät järvelle olleet uskaltautuneet tuulen ollessa yli 20 m/s. Tyydyin siis vaan kiertelemään kajakillani Pisterinniemen suojaisia rantoja rantaviivan tuntumassa maisemia katsellen ja valokuvaten. Seuraavana päivänä pääsin melomaan navakan myötätuulen siivittämänä Suolistaipaleen autiotuvalle. Meloin 26 km matkan alle neljässä tunnissa, mikä minulle ja kajakilleni on hyvä vauhti.

Sammakkoselkä ja kummeli, Kärppäsaari.

Auringonlasku, Kärppäsaari.

Suolistaipaleen autiotuvalla tuuli nousi yön aikana ja oli taas aamulla erittäin kova. Illaksi luvattiin tyyntyvää, joten viivästytin lähtöäni niin, että olisin sopivasti Kyynelvuonon suulla sään tyyntyessä sopivaksi isompien selkien ylitykseen. Lähtiessäni liikkeelle tuuli varsin kovaa, mutta alkumatka oli siksi suojainen ettei tuuli aiheuttanut merkittävää ongelmaa. Kyynelvuonon suulla sää oli kuin olikin tyyntynyt täysin pläkäksi ja tunnelma oli todella upea erittäin tuulisen viikon jälkeen.

Seuraavan päivän pidin vielä taukoa melonnasta kovan tuulen ja sateen vuoksi, mutta sen jälkeen olosuhteet muuttuivatkin ihan erilaisiksi. Seuraavat kaksi päivää olivat lähes tyyniä ja senkin jälkeen tuuli pystyikin maltillisena. Toki viimeiset päivät meloin varsin suojaisilla vesillä, isojen selkien sijaan.

Sateenkaari Suolisvuonon edustalla, Kuhesnjargân niemellä.

Auringon viime säteet, Pisterinniemi ja Turvesaaret.

Varasin majoitteekseni riippumaton kesän tapaan, mutta syksyn säät olivat jo melko sateisia. Monena päivänä kuivapuvustani huolimatta oli vaatteeni iltaisin melko kostuneita, joten autiotupien houkutus muodostui ylitsepääsemättömäksi. Yövyinkin kaikissa Inarijärven autiotuvissa, joiden lisäksi yhden yön yövyin autiotuvan kaltaisessa veneilytukikohdassa. Loppujen lopuksi vietin vain kaksi yötä riippumatossani ja nekin vain, kun olin jäänyt jumiin kovan tuulen vuoksi.

Kajakki pienellä saarella Naittuniemen edessä.

Suolistaipale.

Ruskan kannalta paikanvalinta oli, mitä parhain. Inarijärvi luo näin syksyllä ympärilleen ympäristöään lämpimämmän pienilmaston, minkä takia ruska järvellä näytti olevan myöhässä. Järven eteläosissa ruska ei vielä saapuessani ollut edes ihan parhaimmillaan, mutta ehdittyäni järven pohjoisosiin ruska oli parhaimmillaan. Etenkin pienet koivuvaltaiset saaret järven pohjoisosissa olivat todella upeita koivujen loistaessa upeissa keltaisen sävyissä sekä maa oranssin ja punaisen sävyissä. Palatessani etelään oli ruska sielläkin jo edennyt huippuunsa. Paluumatkalla huomasin miten Ivalon keskustassa ja Saariselällä ruska alkoikin olla jo ohitse.

Pisteri.

Pisterinniemi ja Turvesaaret.

Useana yönä jouduin heräämään keskellä yötä käydäkseni tarpeillani ulkona ja samalla tähystelin toiveikkaana revontulia. Reissun puolessa välissä Pisterin autiotuvalla lopulta tärppäsi ja näin yhden upeimmista revontulinäytelmistä elämässäni. Seisoskelin varmaan yli tunnin ulkona vain ihastelemassa ja valokuvaamassa revontulia, jotka muodostivat komean kaaren lounaasta koilliseen. Samoihin aikoihin hämmästytti itätaivaalta nouseva uskomattoman kirkas tähti, jonka myöhemmin määritin Venukseksi.

Revontiulia, Pisteri.

Venuksen nousu ja revontiulia, Pisteri.

Varhainen auringonnousu, Pisteri.

Kaikki muuttolinnut eivät olleet vielä muuttaneet etelään.  Alkumatkasta näin paljon kuikkia. Harmaa- ja kalalokkeja liikuskeli järvellä vielä syyskuun lopullakin. Telkkiä ja koskeloita uiskenteli monin paikoin. Heinäisillä suorannoilla oli vielä taveja. Muutaman kerran törmäsin mustalintuparviin, joita en liian usein reissullani ole nähnyt. Eteläsuomalaiselle kuukkelin ja lapintiaisen näkeminen aina lämmittää mieltä, vaikkeivat mitään harvinaisuuksia olekaan. Niiden uteliaisuus rannalla häärivän retkeilijän ympärillä on vaan niin hauskaa. Nisäkkäitä en päässyt näkemään yksittäistä poroa lukuun ottamatta.

Vasikkaselkä, Páálunjargân edustalta.

Pieni luoto Kallovuonon edustalla.

Iivarinlaassat ja Akusaaret Jäkälä-Saunarista.

Naarassaari.

Auringonlasku, Kahkusaari.

Kolmen vuoden takaisen reissun tapaan kävin katsomassa Korkia-Mauran jääluolaa. Kuten viimeksikin nytkin se oli täysin sula. Onkohan ilmaston muutos sulattanut sen, vai onkohan se aina ennenkin ollut jäässä vain alkukesäisin?

Tällä kertaa ehdin ensimmäistä kertaa myös järven Pohjoisosaan. Pohjoisen saaret ovat karuja, tunturikoivuvaltaisia ja matalampia kuin etelän suuret, mäntyvaltaiset ja jyrkkäpiirteiset saaret. Vaikea sanoa kummasta maisematyypistä pidin enemmän.

Kasariselkä nimettömältä luodolta läheltä Hopiakivisaaria.

Ukko ja Ukonselkä.

Palo-Ukko Ukonsaaren huipulta.

Lähes kaikkialla järveä ympäröivät satojen metrien korkuiset tunturit ja vaarat, joten järvellä harvemmin pääsee näkemään horisonttia. Inarin selät ovat tästä huolimatta suuria saarettomia selkiä, Saaristomerellä yhtä suurilla selillä horisontti varmasti näkyisi. Se saa helposti kuvittelemaan ne pienemmiksi, kuin ovatkaan. Makea vesi saa aallot muodostumaan jyrkemmiksi ja terävämmiksi kuin merellä, joten järvellä melominen vaatii tiivistä sään seuraamista, kuin merellä konsanaan.

Kasariselkä Leviä Petäjäsaaren pohjoispuolelta.

Kasariselkä ja Malkosaaret, Hoikka Petäjäsaari.

Piekanasaaret.

Inari on suosittu järvi kalastajien keskuudessa ja suurin osa tapaamistani ihmisistä olikin uistelijoita. Suolistaipaleella tapasin pari paikallista verkkokalastajaa. Pisterissä törmäsin kahteen kumiveneilijään, jotka saapuivat autiotuvalle myöhään illalla märkinä ja silminnähden väsyneen oloisina. He olivat matkalla Surnujärveltä Nitsijärvelle ja matka oli pitänyt sisällään runsaasti varusteiden kantamista koskien ohitse. Muista melojista luin vain kämppien vieraskirjoista, mutta heitäkin oli järvellä liikkunut lähiaikoina, vaikka sesonki alkoikin olla jo ohitse.

Punaisentuvan ranta.

Suurimmassa osassa järveä ei kesämökkejä ole juuri ollenkaan. Paikallisilla on ollut oikeus rakentaa myös pohjoisen erämaa-alueille kalastustukikohtia, jotka nykyisin näyttävät lähinnä mökeiltä. Etelässä on paikoin jo varsin tiheitäkin mökkirakentamisen alueita ja valitettavasti lisää rakennetaan koko ajan.

Niistäkin huolimatta Inari on eräänlainen paratiisi melojalle: Suomen erämaisimpia alueita, jossa järvivesi kelpaa juotavaksi kaikkialla ja muutamat autiotuvat tekevät melontaretkeilystä helppoa kylmäänkin vuodenaikaan.

← Edellinen

Seuraava →

3 Kommenttia

  1. Hieno kirjoitus.
    Tekisi mieli – myös minun –
    mennä sinne uudestaan melomaan…
    Alussa manitset
    ettei junakyyti auto+kajakki toimi. Miksi?
    Vaihtoehto kiinnostaisi.

  2. Kari Ennola

    Yksinkertainen vastaus. VR ei salli kajakin kuljettamista auton katolla. Tässä artikkelissa kokemuksia siitä, kun kerran kokeilimme: https://blogi.ennola.fi/?p=3022

  3. Ilmari

    Kiitos tiedosta!
    En tuota sitten turhaan haikaile
    vaan köröttelen 15 tuntia..

Vastaa