Kahden vuoden odotuksen jälkeen saatiin lopulta tänne Eteläänkin talvi. Lämpimän alkutalven ansiosta meri oli lähes sula vieläkin. Sula vesi ja luminen maa on aina näyttänyt upealta yhdistelmältä valokuvissa. Haaveissani onkin ollut käydä kuvaamassa saaristossa maisemakuvia, missä sula meri yhdistyy lumipeitteisiin saariin.

Tammikuun lopulla avautui hyvä sääikkuna, jolloin minulla oli myös mahdollista lähteä vesille. Sää oli lähes tyyni, aurinko pikkasen pilkotti pilven raosta ja pakkasta oli kohtuullisesti, vain viitisen astetta.

Kajakkini Airistohotellin rannassa.

Pääsin kotoa lähtemään kohtuullisissa ajoin, vaikka en löytänytkään kamerajalustaani ja jouduin ottamaan isomman, korvaavan jalustan mukaan. Se ei taipunutkaan kajakkiin sisälle ja jouduin pitämään sitä kannella meriveden armoilla. No valokuvaamaan tänne oli tultu, mutta reissun jälkeen olikin sitten edessä jalustan huolellinen pesu, kuivaus ja huolto.

Seuran kajakkivajalla pitikin sitten lapioida talven lumet oven edustalta ja muutenkin aikaa vaan tuhraantui ennen kuin ehdin lähtöpaikkaani Airistohotellin rantaan. Lähtöpaikastani pääsisin suhteellisen nopeasti Airiston eteläpäähän, missä on kohtuullisen matkan päässä muutamia Seilin saariston suojelualueeseen liittyviä mökittömiä saaria. Luontokuvausta noilla seuduilla toki häiritsivät Turun alueen tehtaiden savupatsaat ja vilkas ruotsinlaivojen liikenne.

Majholmen.

Majholmen.

Majholmen.

Suuntasin ensimmäiseksi Majholmenin rannalle, mikä oli kuvaamisen kannalta turhan metsäinen ja rannat liian peitteisiä. Rantauduin saaren itäpäähän, missä panoraamakuvan taustaksi väkisin muodostui Airisto ruotsinlaivoineen ja Turun savuineen. Saaressa ei myöskään ollut toivomiani kalliorantoja ainakaan sillä suunnalla, mihin olin rantautunut.  Auringonpaisteen luoma myötävalo ei olut myöskään paras mahdollinen valaistusolosuhde, joten päätin siirtyä eteenpäin.

Måsgrunden oli pieni kallioluoto Majholmenin eteläpuolella, joka näin talvellakin osoittautui lokkien kansoittamaksi, jotka kiltisti siirtyivät sivuun rantautuessani saarelle. Lokkiluodolla oli sopivasti kalliota, mutta luoto itsessään oli täynnä lokkien itsensä jälkiä. Kalliokin oli turhan vaalea huippukuviin. Luodolla olin myös vähällä menettää kajakkini, kun se meinasi liukua jäisiä kalliota pitkin takaisin merelle. Onneksi olin valppaana ja ehdin pelastaa kajakkini, ennen kuin se olisi ollut myöhäistä.

Vestra Linsorin itäpäädyn kalliot Majholmenin koillispuolella näyttivät lupaavilta, joten päätin vielä poiketa siellä. Lunta olikin juuri sopivasti, kauniita kalliorantoja ja sääkin suosi paikkaa. Tällä välin aurinko oli mennyt pilveen, mutta taivaanrannassa oli vielä komea valojuova. Sää oli aika pitkälti sellainen, mitä olin toivonut tammikuisiin saaristokuviin. Ranta oli sopivasti tuulen suojassa, joten kuvista saattoi nähdä meren pohjan kuultavan talven kirkkaista vesistä.

Måsgrund.

Måsgrund.

Linnusto melontaretkellä oli varsin normaalia: merikotka, laulujoutsen, kyhmyjoutsenia, telkkiä, isokoskeloita, sinisorsia, harmaalokkeja ja korppeja. Yhdessä saaressa näin saukon jäljet. Mutta reissun komeimmat luontohavainnot tuli hylkeistä.

Reissun alussa troolari ajoi sivustani trooli päällä ja sitä seurasi ehkä noin kymmenen hylkeen ryhmä. Meloin hylkeiden lähelle, mutta ne menivät menojaan troolarin perässä, enkä lähtenyt niiden kanssa kilpasille. Hetken perästä näin yhden hylkeen antaumuksella tarkkailevan minua muutaman kymmentä metriä edessäni, kunnes painui sukelluksiin. Sitten tarkkailin eräällä luodolla olevaa lokkiparvea, jonka viereisellä vesikivellä oli jotain lintuja suuremman näköistä. Lähemmäs melottuani hylje vesikiveltä sukelsi.

Lähdin siitä melomaan ensimmäiseen saareeni rantautuakseni. Kun nostin melan hetkeksi ylös vedestä saatoin kuulla outoa ääntää takaani. Hetken mietin sen olevan jokin kaukainen koneen ääni, mutta katsoessani taakse paljastui äänen aiheuttajaksi takanani uiva hylje, joka hengitti raskaasti uidessaan pää veden pinnalla.

Seuraavaksi kolme hylkeen ryhmä nousi hetkeksi pintaan aivan muutama metri kajakkini edessä ja sukelsivat saman tien delfiinimäisesti takaisin veden alle.  Sen jälkeen hyljepariskunta, uros ja naaras uivat muutamia minuutteja vain muutaman kymmenen metriä sivullani ja sain tarkkailla niitä kaikessa rauhassa ja kuunnella niiden raskasta hengitystä.

Västra Linsor.

Västra Linsor.

Västra Linsor.

Tämän jälkeen rantauduin ja sen jälkeen en enää tehnyt kuin muutaman hyljehavainnon. Mutta enpä ole koskaan ennen vielä nähnyt meloessani näin paljon ja näin läheltä hylkeitä. On näissä talvikauden melonnoissa jotain todella hienoa näin luontoharrastajan näkökulmasta. Kesällä ei kyllä pääse näkemään hylkeitä tällä tavalla.

Jää oli päivän aikana vahvistunut, joten saattoi olla viimeinen kerta tänä talvena, kun tästä satamasta pääsen lähtemään vesille. Airiston saarillakin oli jo hieman yllättäen ollut riitettä suojan puolella olevissa lahdissa. Loppumatkasta kajakin päälle, aukkopeitteeseen ja melaankin alkoi kertyä jäätä. Mutta päivä oli upea merellä. Heikko tuuli, hetkittäin aurinko paistoi ja silloin saattoi tuntea sen lämmittävän vaikutuksen. Paljoa en melonut vaan enempi pysähtelin saarissa.