Tänä talvena minulla ei ollut mahdollisuutta kunnon talvivaellukseen, joten teimme Olli-Pekan kanssa pienimuotoisen talviretken Kustavin luonnonjäille. Konsepti oli minulle uusi, sillä koskaan ennen en ole ollut luisteluretkellä, missä olisi yövytty maastossa. Suunnitelmamme oli sellainen, että jätettiin auto Kustavin Pleikilään, mikä on suosittu melojien retkisatama. Sieltä veimme yöpymiskamat Kaaskerin länsipuolelle, jonne pystytimme leirimme merenjäälle. Sieltä sitten käsin kävimme luistelemassa lähialueen jäillä. Reissu oli kyllä ehdottomasti parhaita parin yön retkiä, mitä olen tehnyt.
Kävelimme jääraudat jalassa ja ahkio hinauksessa Pleikilästä Kaaskeriin. Matkalla jään paksuus vaihteli suuresti ja jouduimme kiertämään monia saarten väleihin muodostuneita sulapaikkoja tai muuten vaan liian ohuita jäitä. Ensimmäinen oli heti alussa Tammiluodon sivussa ja aika vaikeasti havaittavissa ja huomasimme sen aika viime tipassa. Ströömi oli hyvin jäässä, mutta Anavaisten ja Lypyrttin välinen salmi oli odotetusti auki. Rantajäitä pitkin pääsimme sen kiertämään. Myös Eeliskerin eteläpuolella oli laaja ohuen jään alue, jonka kiersimme saaren pohjoispuolelta.
Teltan pystytimme jäälle Kaaskerin länsipuolelle. Telttapaikan valintaan vaikutti se, että olin syksyllä tarkastanut paikan sopivaksi yökuvauksiin, koska näköpiirissä ei juurikaan ollut kesämökkien valoja. Teltan pystytyksessä käytin ensimmäistä kertaa jääkiipeilystä tuttuja abalakoveja, jotka osoittautuivat varsin käteväksi tavaksi pystyttää teltta. Illan vietimme teltan lähistöllä kuvaillen.
Yön pimennyttyä kävin kapean kuunsirpin valossa kokeilemassa tähtivalokuvausta. Tavoitteenani oli kuvata usean kuvan panoraamoja tähtitaivaan alla. Hankaluutena oli, että valotusajan piti olla tarpeeksi lyhyt, jotta tähdet pysyisivät pistemäisinä. Se edellytti suurta herkkyysasetusta ja kohinaa, minkä hallitsemiseen taas otin samaa kuvaa monta otosta. Lopulta yksi panoraama saattoi muodostua jopa 16 eri kuvasta, jotka myöhemmin tietokoneella liitin toisiinsa.
Toisena päivänä teimme pitkän, mutta rauhallisen luisteluretken pohjoiseen Katanpään, Kiparluodon ja Juhanöörinriuttojen väliin muodostuneille tasalaatuisille ja upeille luistelujäille. Ainoastaan merivartioston väylä katkaisi jäälakeuden kahtia. Aivan päivän aluksi kävimme etsimässä Olli-Pekan aurinkolaseja edellisen päivän taukopaikalta. Sen jälkeen koetimme kiertää Katanpään niemeä ympäri, mutta jää niemen länsipuolella oli kulkukelvotonta. Lopulta kävelimme niemen juuren kapeimmasta kohdasta yli ja siirryimme Katanpään pohjoispuolelle luistelemaan.
Katanpään pohjoispuolella virtausolosuhteet olivat olleet tasaisempia ja jääkenttä oli lähes täydellistä luisteltavaa. Suuntasimme kohti Pleikongin saaria. Noin puolessa matkassa törmäsimme kuitenkin avoveteen ja jouduimme kääntymään kohti pohjoista, missä taas merivartioston väylä katkaisi kulkumme jonkin matkan päästä. Siitä luistelimme merivartioasemalle, jonka rannan kautta kiersimme väylän toiselle puolelle. Aseman pohjoispuolella pidimme lounastauon.
Tauolta jatkoimme pohjoiseen Kiparluodon reunalle. Siitä eteenpäin luistelu olosuhteet vaikuttivat huonoilta lumen ja epätasaiseksi jäätyneen jään johdosta, joten käännyimme suoraan länteen Iso-Varestuksen ohi Juhanöörinriutoille. Sen pohjois- ja länsipuolella jää oli taas mössöä luisteltavaksi. Niinpä palasimme takaisin merivartioasemalle ja siitä Katanpäähän, josta kävelimme ja luistelimme tuttua reittiä takaisin teltalle. Teltalle saapuessamme ilta oli jo varsin pimentynyt. Päivä oli ollut aurinkoinen ja kerrassaan upea. Tuulikin tyyntyi sopivasti, ennen kuin olimme kääntyneet palaamaan vastatuuleen takaisin.
Kolmantena päivänä kiersimme aamupäivällä Lanskerin ympäri luistellen. Alueen jääolot olivat hankalat ja arvaamattomat. Alueella oli runsaasti sulapaikkoja ja heikkoa jäätä, joten jouduimme tunnustelemaan jään paksuutta paljon eilistä enemmän. Aina siirryttäessä jäältä toiselle tunnustelimme jääsauvalla sen kestävyyttä. Aina ei ollut helppoa tunnistaa jääkentän muutosta. Jääsauva harvemmin meni 1–2 lyönnillä läpi, joten siellä, missä luisteltiin, oli varmaan pääsääntöisesti yli 10 senttiä jäätä. Jään paksuus vaihteli kuitenkin voimakkaasti. Lanskerin länsipuolella oli runsaasti sulapaikkoja ja heikon jään alueita, joten jouduimme hakemaan reittiä. Lopulta kävelimme yhden luodon poikki päästäksemme pahimman paikan ohitse.
Yksi läheltä piti -tilannekin sattui, kun jää ehti jo rikkoutua luistinteni alta. Vauhtia oli kuitenkin siinä tilanteessa sen verran, että ehdin tehdä sukelluksen mahalleni eteenpäin pesäpallonpelaajien tapaan. Yritin osua kestävälle jäälle ja vedin kädet ja jalat levälleen, jotta paino leviäisi mahdollisimman suurelle pinta-alalle. Selvisinkin tilanteesta säikähdyksellä kastumatta. Jäässä takanani näkyi kaksi reikää. Vain luistimeni ja kenkäni kastuivat ulkopuolelta. Rintaani sain tällin ja se aristi hieman. Myöhemmin pet-kuvauksessa paljastui, että yksi kylkiluuni oli murtunut kohdasta, missä olin pitänyt hätälähetintäni.
Lopuksi olikin jäljellä enää teltan purku ja paluu autolle. Paluumatkalla hyödynsimmekin jo kaksi päivää sitten tiedustelemaamme reittiä ja se sujui enemmittä kommelluksitta.
Reissua varten olin saanut panoraamakiskon kameraani testiin vanhalta valokuvausystävältäni, joka ei sitä enää tarvinnut. Kiskoa varten tarvitsin kuulapolven ja kiinnityslevyn Arca-tyyppisellä pikakiinnityksellä. Olin jo unohtanut omistavani sellaisen. Sattumoisin kymmenisen vuotta sitten Oberstdorfissa olin joutunut hätäpäissäni ostamaan moisen, kun olin tuhonnut mukanani olleen kuulan pikaliimalla. Kuula oli laadultaan kuitenkin sen verta heikko, että olin korvannut sen myöhemmin paremmalla. Nyt siitä oli kuitenkin hyötyä. Kuula vain vaati kaverikseen turhan painavan jalustan, jota uskollisesti kannoin mukanani koko reissun. Kiskon tuoma hyöty panoraamakuvauksessa oli kuitenkin varsin merkittävä ja panoraamojen yhdistäminen etenkin laajakulmaisilla objektiiveilla parani huomattavasti.
Sulapaikoissa näimme runsaasti talvehtimaan jääneitä kyhmyjoutsenia, joiden kohtalo hieman suretti. Jäätalven jatkuessa niillä saattaisi olla vaikeuksia löytää avovettä noiden jäätyessä umpeen. Yhden jäälle kuolleen kyhmyjoutsenen raadon löysimme. Joitain pienempiäkin sorsalintuja oli sulissa viettämässä talvea. Alueella oli ilahduttavan runsaasti saukon jälkiä. Yhdessä sulassa näimme myös hylkeen, joka kävi aina välistä pinnassa vetämässä henkeä. Korppeja lenteli runsaasti mutta vain kerran pääsimme näkemään merikotkapariskunnan.
Loppujen lopuksi matkaa kertyi 52 kilometriä luistellen ja 15 kilometriä jääraudat jalassa ahkiota vetäen, mikä oli ihan hyvä matka tällä kunnolla. Liukkaalla jäällä ahkiota olisi varmaan pystynyt vetämään luistimillakin, mutta nyt nuo alkumatkan jääolot olivat sen verta huonot, että jääraudat olivat varmaankin oikea valinta. Konsepti oli toimiva ja toivottavasti tulevina talvina riittää jääoloja vastaavan retken tekemiseen uudestaan.
Vastaa