Olli-Pekka oli muuttamassa kesän jälkeen Pohjoiseen ja halusi tehdä jäähyväismelonnan Saaristomerelle. Onhan saaristo parasta, mitä Turun seutu tarjoaa luonnonystävälle. Isompikin ryhmä olisi retkelle mahtunut, mutta juhannussuunnitelmat, kesälomien alku ja mittavammat melontasuunnitelmat tulivat monella esteeksi. Niinpä lähdimme reissuun kahdestaan.
Alun perin Olli-Pekka oli kiinnostunut lähtemään lautalla Maarianhaminaan ja meloen siitä eteenpäin. Minua huoletti siihen kuluva aika ja raha, joten ehdotin, että lähtisimme Kustavista ja siitä Kihdin yli sillä edellytyksellä, että nuo alueet eivät olisi Olli-Pekalle liian tuttuja. Onhan siinä heti rajan toisella puolella mitä hienoin ulkosaaristo ilman Manner-Suomen kesämökkislummia. Tämä sopi Olli-Pekalle. Päätimme kokeilla Pleikilää lähtöpaikkana, vaikka hieman huolestuttikin, kuinka paljon siellä olisi autoja juhannuksena. Kyllä sinne sekaan meidänkin automme vielä mahtui.
Säätiedotukset lupasivat suhteellisen tyyntä keliä, joten suuntasimme matkan Katanpään pohjoiskautta ajatuksen pyrkiä suoraan kohti Storklyndania. Jo Pleikilässä tuuli tuntui yllättävän kovalta ja Katanpään kohdalla oli selvä, etten ollut halukas lähtemään siinä tuulessa pitkiin ylityksiin. Mieltäni askarruttivat sytostaattihoitojen heikentämä kunto ja keväiset vaikeudet Airistolla. Niistä oli jäänyt pieni epävarmuuden tunne melontaan aallokossa, mikä konkretisoitui nyt Katanpään pohjoispuolen yllättävän suuressa aallokossa. Niinpä kiersimme vain Katanpään niemen ympäri ja menimme Kihdistä yli sen kapeimmasta kohdasta. Loppupäivän meloimme sitten isojen saarien pohjoispuolta tyyntyvässä säässä Grisslanin saarelle.
Seuraavan päivän sää sitten olikin täydellinen avoimille selille, joten lähdimme suoraan pohjoiseen kohti ulkosaaristoa. Evästauon pidimme Hamnörarnan autiotuvalla. Storklyndanille saavuimme sopivan aikaisin, jotta illalla jäi aikaa kiertää saarta ympäri. Saaren länsirannalla oli laajat, upeat vaaleanpunertavat kalliot. Sieltä valitsimme suojaisan poukaman, jonne asetuimme leiriimme. Poukamasta oli kohtuullisen lyhyt matka keskiosan metsälön reunaan, jonne sain riippumattoni ripustettua. Teimme kävelylenkin saaren etelärantaa pitkin, kunnes saavuimme vanhaan kalastajakylään saaren itärannalla. Saari onkin Ahvenanmaan pohjoisin saari, missä on ollut asutusta. Kyliltä palasimme leiriin suoraan saaren poikki. Juhannusyö Storklyndanilla tarjosi todella upeita valonäytelmiä auringon laskiessa saarettomaan Selkämereen.
Paluumatkan alun Storklyndanilta meloimme suurin piirtein samoja reittejä, kuin tullessa. Nyt pidimme evästauon metsäisemmällä Skogsskärillä. Ytterhöganilla reittimme erkani kohti korkeapiirteistä Orsklobbenia, joka oli jo toukokuussa kiinnittänyt huomioni. Rantautumispaikka jouduimme hieman hakemaan, kunnes etelärannalta löytyi sopiva suojainen lahdelma, jonka äärellä oli myös pieni metsälö riippumatolleni. Illalla kiipesimme saaren keskiosan mäelle ihailemaan maisemia.
Sunnuntaina palasimme saaristoalueen läpi etsiskellen lintuluotoja, joita muistin 90-luvulta käydessäni täällä ensimmäisen kerran. Jotain löytyikin, mutta olivatko ne samoja, sitä en pystynyt muistamaan. Ennen Kihtiä kävimme vielä Lillklyndanin vanhalla merivartioasemalla. Aseman rannassa oli pieni mökki, joka palveli jonkinlaisen autiotupana. Itse asema oli jo hyvin huonossa kunnossa ja osin romahtanut. Asemalta lähdimme suhteellisen suoraan ylittämään Kihtiä ja siitä suorinta tietä Lanskerin luonnonsuojelualueen läpi Pleikilään.
Sää suosi retkeä ensimmäisen päivän tuulta lukuun ottamatta, mikä nyt sekään ei ollut mikään kovin paha. Oli aurinkoista muttei liian kuumaa ja tuultakin riittävän vähän, jotta pääsimme käymään ihan uloimmillakin saarilla. Mantereen päällä näkyi joitain ukkospilviä, mutta merelle ne eivät nousseet.
Eläimiä näimme ihan kohtuullisesti. Näimme kuolleen halliuroksen Ytterhöganin rannassa. Elävä norppa kävi lähietäisyydeltä meitä tervehtimässä Storklyndanin rannassa. Pohjoisen pingviinin, ruokin näkeminen lämmitti mieltäni erityisesti, edellisestä havainnostani lienee aikaa vuosia. Näimme vain muutamia vesilintupoikueita, mikä vuodenaikaan nähden vaikutti kummalta. Pesimättömiä pilkkasiipiä oli isoissa parvissa. Myös haahkanaaraita oli valtavissa parvissa ilman poikasia. Kyhmyjoutsenetkin näyttivät olevan parvissa ilman poikasia, vaikka yksilöt näyttivätkin sukukypsiltä. Muuten lintuhavainnot olivat varsin tavallisia: merikihuja, lapintiiroja, räyskäpari, naurulokkeja, kalalokkeja, merilokkeja ja harmaalokkeja, jokunen laulujoutsenkin kyhmyjoutsenten seassa, muutama merikotka, punajalkavikloja ja meriharakoita.
Vastaa