Syövän lääkehoidossa siirryttiin tiputettavista lääkkeistä lievempiin tabletteihin, joten minulla oli mahdollisuus yhteen viikonmittaiseen melontaretkeen ennen elokuun työkeikkoja ja kantasoluhoidon valmistelevia toimenpiteitä. Sovimme partioaikojen ystäväni Pikkiksen tulevan samaan reissuun poikansa kanssa Helsingistä. Kasnäs oli sopiva lähtöpaikka, koska se oli sopivasti puolessa välissä meitä. Pikkiksen lähtö retkelle viivästyi, joten lähdin jo tiistaina pari päivää heitä ennen ja sovimme treffit Örön saarelle torstai-illaksi.

Ennen Örötä päätin käydä tutustumassa Hiittisten itäpuoliseen saaristoon. Tiistaina itätuuli oli navakka ja saarista suojaa hakien pyrin pääsemään Hiittisten kaakkoispuolella olevalle Långholmenin saarelle, missä olin ollut kunnostamassa saaren perinnebiotooppeja oppilaideni kanssa. Surullisena panin merkille, että laidunnus saarella ei ole ollut riittävää ja niitty oli päässyt kasvamaan pitkää heinää. Kyselin vähän saaren tilanteesta läheiseltä mökkiläiseltä. Ilmeisestikin lampaita saarella oli ollut, mutta hevosia ja lampaita ei enää ollut käytetty.

Bötskäret.

Långholmen kesämökkeineen ei houkuttanut yöpymään, joten meloin siitä pari kilometriä etelään mökittömälle Bötskäretille yöpymään. Laitoin riippumaton valmiiksi, nautin iltapalan ja menin yöpuulle. Yöksi olivat ennustaneet sadetta, mutta ihan sellaista sadetta en olisi osannut odottaa. Aamuyöstä satoi noin 30 milliä muutaman tunnin sisällä tuulen kera niin, että pärskeet tuli riippumattoon sisällekin. Aamulla saari suorastaan valui vettä joka puolelta. Matalapaine sai merenpinnan nousemaan vauhdilla ja jouduin päivän mittaan vetämään kajakkia ylemmäs vedestä.

Koska varusteeni olivat yöllä päässeet kastumaan, niiden pakkaaminen märkinä kajakkiin ei houkuttanut, joten jäin päiväksi niitä kuivattelemaan saareen. Aikaani kulutin riippumatossa loikoillen ja kirjaa lukien. Vähän koetin saada jotain kuvatuksikin, mutta heikolla menestyksellä.

Sillskäret.

Seuraavana päivänä olikin aika siirtyä Öröseen. En halunnut mennä ihan suorinta tietä, vaan tein ensin pienen kierroksen Långholmenin saaristossa. Siellä olisi ollut hienoja kallioita, mutta liikaa mökkejä, jotta olisin kunnolla päässyt rantaan niitä kuvaamaan. Tuuli oli yhä navakkaa, mutta oli nyt kääntynyt lounaaseen, joten alkumatkaa lukuun ottamatta oli edessä taas vastatuulta. Pidin matkalla useampia lyhyitä taukoja. Yhden tauoista pidin taas Långholmenilla, tällä kertaa sen itärannalla. Päivästä tuli lopulta pitkä ja raskas rutistus navakassa vastatuulessa, mutta selvisin silti hyvissä ajoin Örösen.

Pikkiksellä ja Henrillä ei mennyt yhtä hyvin. Heillä oli mennyt paljon aikaa päästä Kasnäsiin ja he lähtivät liian myöhään liikkeelle. Pimeys ja väsymys ehti hiipiä ennen kuin he olivat selvinneet leirintäalueen rantaan ja he joutuivat jäämään yötä sataman puolelle. Yöllä ukkosti ihan kunnolla.

Örö.

Pikkis ja Henri saapuu Öröseen.

Seuraavana aamuna Pikkis ja Henri siirtyivät toiselle puolelle saarta ja asettuivat leiripaikkani viereen. Päivä oli kovatuulinen ja eteläisellä merialueella näkyi suuria pärskeitä aaltojen osuessa matalikoille. Henri halusi lähteä vähän maistelemaan aallokkomelontaa ja lähdin hänen seuraksensa tunnustelemaan, millaisia isot aallot olivat. Pikkis ei ollut innostunut lähtemään vesille edellisen päivän puskemiseen jälkeen. Muuten päivä kului rauhallisessa leirielämässä, meillä riitti Pikkiksen kanssa reilusti puhuttavaa.

Örö.

Örö.

Lauantaina tuuli oli tyyntynyt ja lähdimme melomaan lievään sivumyötäiseen kohti Sandön hiekkasaarta. Edellisen päivän jäljiltä Örön rannalle tuli vielä pehmeää maininkia. Pikkiksellä oli päivänmittaan vaikeuksia sivutuulen kanssa, mikä paljastui tekniseksi ongelmaksi nostoevän kanssa. Nostoevän ollessa jumissa kajakkia oli mahdoton saada käyttäytymään tasapainoisesti sivutuulessa, mikä kulutti Pikkiksen voimia. Sain evän esiin, mutta sen säätöä emme saaneet toimimaan. Ennen Sandötä haimme apuja saarten suojasta, mikä helpotti jonkin verran, mutta lopulta saavuttuamme Sandösen oli Pikkiksen voimat jo aika lopussa.

Henri.

Pikkis ja Henri.

Pikkis.

Sadealue lähestyy.

Sataa.

Killskäret.

Sandössä vietin taas kaksi yötä, joiden välissä en lähtenyt vesille vaan käytin aikaani lukemiseen ja valokuvaukseen. Pikkis ja Henri lähtivät paluumatkalle jo aamupäivällä. Sandössä on hienoa mäntymetsää, josta yritin saada aikaiseksi aurinkoisen metsäkuvan, millaista multa oli keväällä toivottu. Aurinko luo metsään niin syviä varjoja ja kirkkaita valoja, että hyvän kuvan saaminen ei ole helppoa. Mielestäni onnistuin ihan tyydyttävästi.

Sandö.

Sandö.

Sandö.

Neljä vuotta sitten ollessani melontaretkellä tällä samalla saarella näin hienoja valaisevia yöpilviä. Siitä lähtien olen toivonut pääseväni niitä kuvaamaan. Nytkin heräsin molempina öinä niitä vahtaamaan. Jälkimmäisenä yönä tärppäsi ja sain kuvatuksi pilvet saaren pohjoispuolella. Parhaaksi ajankohdaksi osoittautui alkuyö, jolloin taivaanrantaa laskeva aurinko vielä sopivasti valaisi. Myöhemmin yöllä Nauvon ja Paraisten valot horisontissa olivat jo liian häiritseviä.

Valaisevia yöpilviä, Sandö.

Valaisevia yöpilviä, Sandö.

Viimeisenä aamuna hyvässä säässä lähdin paluumatkalle. Olin tehnyt päätöksen poiketa Hiidenkirnulla ajatuksenani kuva siitä. Hiidenkirnu on hienolla paikalla Högholmenin länsilaidalla. Valitettavasti runsas vene- ja lentoliikenne vain häiritsi kuvaamista. Oli mahdotonta odottaa hetkeä, jolloin taivaalla ei olisi ollut lentokoneen tekemää pilveä ja vedessä moottoriveneitä ja niiden tekemiä aaltoja. Kohtuullisen hyvän hetken sain kuitenkin sitkeällä odottamisella.

Högholmen.

Hiidenkirnu, Högholmen.

Luontohavainnoista hauskin oli hylje, joka pitkään sukelteli Sandön vesillä, jota Pikkiksen kanssa saimme rauhassa seurata. Henrin tullessa paikalle hylje visusti pysytteli piilossa. Varmaa lajimääritystä en hylkeestä saanut tehdyksi tältä etäisyydeltä. Olisi pitänyt ottaa kiikarit mukaan. Kahlaajien syysmuutto oli jo käynnissä ja näin lukuisia pikku suosirriparvia. Sandön rannalla näin uskoakseni pari tundrakurmitsaa ja isosirriä. Ilman kiikareita oli kuitenkin vain epävarma havainto.

Reitti.

Säät olivat tuulisia ja sateisia ensimmäistä päivää lukuun ottamatta, jolloin oli kunnon helle. Positiivista oli melontakunnon asteittainen normalisoituminen lääkehoitojen lievennyttyä. Yhtenä päivänä meloin 28 km, josta suurin osa napakkaan vastatuuleen ja toisena päivänä 32 km ilman, että se tuntui kovin raskaalta. Voi kuinka jo odotankaan sitä hetkeä, että hoidot olisi saatu loppuun ja voisin keskittyä niistä toipumiseen.