Vuoden harmaimman ajan melontaretki kaikkine kommelluksineen on sitten onnellisesti ohitse. Matkaa kertyi lopulta 95 km, mikä on melko pitkä matka marraskuun kylmillä ja yleensä tuulisilla vesillä melottavaksi. Pisin päivämatkani oli 35 km, mikä on myös vuoden pisin päiväkohtainen melonta. Päivän jälkeen olin toki väsynyt, mutta pidempikin matka olisi ollut kuntoni puolesta mahdollinen. Marraskuun valoisa aika vaan ei anna myöten juuri pidempään matkaan. Nytkin viimeisenä puolituntisena ilta alkoi jo pimetä ja pian maihin tulon jälkeen oli jo säkkipimeää. Iloinen voin olla siitä, että säde-, lääke- ja kantasoluhoitojen jälkeen olen taas saavuttamassa normaalin melontakuntoni.

Auringonlasku, Lokvesi.

Selkämeren eteläosissa ja Kustavin saaristossa olen melonut paljon etenkin tänä kesänä. Saaristomeren kansallispuistossa olen usein käynyt. Mutta niiden välinen saaristo on jäänyt vähemmälle huomille. Seilin ympäristössä ja Rymättylässä olen melonut jonkin verran etenkin päiväretkiä. Velkuan läpi olen vain kertaalleen melonut. Sen sijaan Iniössä tai Houtskärissä en ole koskaan kajakillani käynyt. Tähän oli hyvä saada muutos, joten päätin tehdä pidemmän melontaretken Velkualla ja Iniöön.

Ristluoto, Velkua.

Rantametsikkö, Ristluoto, Velkua.

Kuusikko, Ristluoto, Velkua.

Aikaa olla reissussa minulla oli viisi päivää, mikä on pitkähkö aika marraskuussa. Reissua varten tein kunnianhimoisen reittisuunnitelman: Lähtö Velkuan Teersalosta ja siitä suoran länteen Iniön pääsaarten välistä Kihdin reunalle. Kihtiä pätkä etelään ja sieltä takaisin Teersaloon. Matkaa tuolla suunnitelmalla kertyisi noin 100 km. riippuen siitä, kuinka paljon olisi mahdollista kierrellä paluumatkalla Kihdin ja Houtskärin maisemissa.

Järviluoto, Velkua.

Rantaleppä, Ristluoto, Velkua.

Hiekkaranta, Ristluoto, Velkua.

Toteutunut reitti noudatti melko tarkkaan suunniteltua. Ensimmäisenä päivänä tuuli nousi päivän mittaan melko kovaksi, joten jäin yöksi Jataniemenaukon reunaan Ristluotoon yötä. Jataniemenaukon ylitystä niin kovassa tuulessa en nähnyt mielekkäänä. Illalla alkoi sataa, joten levitin tarppini rantametsikköön sateensuojaksi iltapalani ajaksi. Seuraavana päivänä tuuli kääntyi ennusteiden mukaisesti pohjoiseen, mutta säilytti voimansa iltaan saakka. Niinpä vaihdoinkin paikkaa ensimmäisen yön jälkeen saaren itälaidalta suojaisempaan etelälaitaan, missä olikin oikein erinomainen leiriranta. Siinä välissä kiertelin lähisaariston suojaisia lahtia ympäri pysähtyen kertaalleen valokuvamaan ja lounastamaan.

Tutkaheijastin.

Toisenä yönä kuutamo oli upea, jota yritin tavoittaa kuviini. Turhan kirkas, jotta tähtiä olisi kunnolla saanut mukaan kuvaan. Yön mittaan sää tyyntyi täysin. Kolmantena päivänä meloinkin peilityynellä merellä Iniön saariston läpi Kihdin laidalle. Vielä seuraavanakin päivänä tuuli oli yhä hyvin maltillinen ja pian aamun jälkeen taivas selkeni täysin pilvettömäksi, jolloin kaksi aurinkoa paistoi ihanan lämpimästi. Meloin Kihtiä viitisen kilometriä etelään ja käännyin Mossala fjärdenin pohjoispuolta takaisin päin. Yöksi tuli Lokveden pohjoisreunaan Iso-Ristluotoon tutulle rannalle yötä. Viimeisenä päivänä etelätuuli vuorostaan voimistui ja pääsin melomaan kohtalaiseen myötätuuleen takaisin Teersaloon, vaikka suurin osa reitistä olikin suojaisia saarien välejä.

Reitti.

Merikortin huonot puolet melojan navigoinnissa tulivat tällä reissulla tutuiksi. Joka päivä tuli vastaan tilanne, jossa merikortin perusteella arvioin saarten välistä pääseväni, mutta paikan päällä ruovikko oli niin tiivis, että edes kajakilla ei sekaan mahtunut. Ensimmäisenä päivänä en jaksanut lähteä kiertämään, vaan menin väkisin paikasta läpi. Se oli hidas ja raskas suoritus. Matalan veden aikaan siinä olisi voinut kävellä kuivin jaloin, nyt vettä oli kymmenkunta senttiä. Merikortti on selvästikin tehty isommille aluksille ja rantaviivaa ei välttämättä ole päivitetty maankohoamisen ja umpeenkasvun tahdissa.

Merikortin mukaan melottava veistö.

Valoisa aika on marraskuussa lyhyt, joten ensimmäisen aamun jälkeen päätin muina aamuina herätä pari tuntia ennen aamun valkenemista aamiaisen laittoon ja leirin purkuun. Niinä aamuina olinkin jo liikkeellä auringonnousun aikaan. Illatkin olivat pimeitä ja pitkiä. Vaikka olinkin ottanut mukaani Framin Jäämeren retkikunnan matkakertomuksen, niin uni tahtoi tulla jo yhdeksän aikaan, joten aikainen aamu ei ollut siksi ongelma.

Ristluoto, Velkua.

Ristluoto, Velkua.

Ristluoto, Velkua.

Kuutamo, Ristluoto, Velkua.

Yleensä syksyisin saaristossa olosuhteet ovat olleet hämmästyttävän kuivat ja varusteet ovat helposti kuivuneet puun oksalla, mutta se näköjään vaatii edes lievästi tuulisia olosuhteita. Nyt minulla oli kaksi perättäistä tyyntä yötä, joiden seurauksena etenkin teltta kostui tolkuttoman märäksi. Niinpä viimeisenä yönä toin telttaani litteän kiven, jonka päällä pidin keitintä päällä kokatessa. Loput käytössäni olleet bensat poltin lämmittääkseni telttaa talviretkien tapaan. Se auttoi: illalla teltassa oli jo suhteellisen kuivaa, lämmintä ja mukavaa. Keittimen käyttöä teltassa tuleekin jatkokehitellä tuleville kylmän ajan melontaretkille.

Melojan joulukuusi.

Kauniit säät ja aurinkoiset päivät tekivät reissusta poikkeuksellisen kauniin. Marraskuun ei aina tarvitse olla loppumatonta harmautta. Itseasiassa tällainen hillitty väriloisto on valokuvaajan näkökulmasta jopa parempaa kuin kesäinen värien ilotulitus.

Aurinko paistaa.

Luontohavainnot olivat melko normaaleja tähän aikaan: paljon sinisorsa- ja telkkäparvia, vähän vähemmän koskeloita pienemmissä porukoissa, merikotkia, kana- ja varpushaukka, variksia varmaankin muutolla ja tämän syksyn tapaan kiinnitin huomioita saarissa touhuaviin tiaisparviin etsien metsätiaisia: hömötiaista en havainnut, joitain töyhtötiaisia näkyi. Tali- ja sinitiaisia oli runsaasti. Kyhmyjoutsen poikueita oli ihan kohtuullisesti, vaikka alkukesästä vaikuttikin, että saaristossa oli paljon pesinnässään epäonnistuneita tai pesimättömiä pareja.

Kihdin laidalla näin elävän ja Åvensor fjärdenin laidalla kuolleen hylkeen. Muita nisäkkäitä en nähnyt, mutta toisena yönä Ristluodossa valkohäntäkauriit kävivät yöllä huokailemassa ja juoksentelemassa teltan ympärillä. Saaressa oli myös valtavasti valkohäntäkauriin jätöksiä ja polkuja, sekä yksi ison petonisäkkään kakka, jossa oli paljon kauriin karvoja. Päättelin jätöksen olevan ilveksen, koska näkemäni suden kakat ovat olleet rakenteeltaan erilaisia ja niissä on ollut luusta peräisin olevaa kalkkia, mitä tässä ei ollut.

Auringonnousu, Ristluoto, Velkua.

Auringonnousu, Ristluoto, Velkua.

Skatan ja Jataniemenaukko, Iniö.

Stråket, Persholm, Iniö.

Kommelluksiakin sattui, mistä pahimmat liittyivät Hevonkackin ja Iso-Ristluodon välisen syväväylän ylitykseen ja siinä kulkeviin laivoihin. Lähestyessäni väylää siitä meni laivaa, jonka uskoin näkeväni pohjoisessa lähtiessäni ylittämään väylää. Mutta se olikin jo mennyt ja näkemäni alus olikin kohtituleva hinaaja. Väylä teki kohdassa mutkan, mikä teki mahdottomaksi arvioida tarkkaa linjaa, mistä hinaaja tulisi kulkemaan. Niinpä jouduin lopulta melomaan täysillä sitä pakoon, jotta ehdin väyläalueen toisella puolella olevan luodon luokse turvaan. Pitkän melontapäivään päätteeksi jouduin siis ottamaan vielä noin kilometrin spurtin, jonka meloin aivan täysillä. Ehdin lopulta alta pois, mutta suurta marginaalia ei jäänyt.

Kihti, Sandö, Iniö.

Kihti, Sandö, Iniö.

Kihti, Sandö, Iniö.

Rannassa olin väsynyt ja jätin typeryyttäni kajakkini liian lähelle rantaa. Aamuyöstä heräsin ison laivan aaltojen iskeytyessä rantaan. Nousin ylös tarkastamaan rannan tilanteen, missä kajakkini oli lähtenyt sen aaltoihin karkuun. Ei auttanut muuta, kuin juosta mereen vaatteet päällä pelastamaan sitä ja keräilemään muita mereen ajelehtimaan joutuneita varusteita. Yllättäen vesi ei ehtinyt tuntua yhtään kylmältä tuossa tilanteessa. Ihminen on siitä hassu, ettei se millään opi. Eihän siitä ole kuin noin 40 vuotta, kun meille Ominaisissa kävi vähän samalla tavalla.

Salmis fjärden, Fjärdskären, Iniö.

Alkuun vaikutti siltä, että tappioita ei olisi tullut pahasti, vaikka kaikki kajakkiini jättämäni varusteet uivatkin vedessä. Onneksi olin pakannut arvotavarat, kuten kameran ja kirjastokirjan veden pitäviin pusseihin. Löysin kaikki ajelehtimaan lähteneet varusteet, ainoastaan yksi täysi hillopurkki oli kadonnut, se ei ole tainnut kellua.

Illan viime säteet, Iso Ristluoto, Rymättylä.

Aamun ensi säteet, Iso Ristluoto, Rymättylä.

Evän säätömekanismi oli saanut iskun, rikkoutunut ja tehnyt reiän kajakkiini, toki vesilinjan yläpuolelle. Seuraavana päivänä aallot vähitellen pääsivätkin täyttämään kajakkiani vedellä, jonka takia muutaman kerran jouduin rantautumaan ja tyhjentämään sen vedestä, kun huomasin istuvani vesikaukalossa. Sellaiset 30 litraa vettä istuma-aukossa ei mitenkään helpota kajakin melontaominaisuuksia, vaikka jotkut väittävätkin lastatun kajakin olevan tukevampi meloa. Vellova vesi se Estoniankin upotti.

Murhaluoto.

Melonta napakkaan myötätuuleen kajakillani ilman evää ei ole ihan maailman helpointa, joten evän puute hankaloitti merkittävästi viimeistä päivää. Maatauolla sain sitä sen verta korjattua, että viimeisellä etapilla pystyin taas hyödyntämään evää.

Auringonnousu, Kihti.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Kajakin sain kotona helposti korjattua, varaosa ei ollut kallis ja korjatusta evästä tuli parempi kuin uusi, joten ei mennyt hukkaan sekään vaiva. Niin ja vuoden harmain päivä ei tänä vuonna ollutkaan kovin harmaa.