Ahvenanmaan vaellus

Marraskuun alussa oli Livian eräopasopiskelijoiden kautta aikain ensimmäinen rinkkavaellus. Vaelluskohteen valinta ei ollut helppo. Vaelluksen myöhäinen ajankohta rajasi vaelluksen Etelä-Suomeen, koska tarkoituksena ei ollut talvivaellus. Alusta asti haaveilin myös toteuttavani vaelluksen koulutuksen teeman mukaisesti saaristoympäristössä, mutta en tahtonut löytää tarpeeksi riittävän isoa erämaista aluetta, mitä kesämökit ja asutus eivät olisi pilanneet.

Kesällä meloessani Ahvenanmaan pohjoisosia olin ihastellut etelässä aukeavaa horisonttia, missä korkeat metsäiset mäet toivat mieleeni Inarijärven maisemat. Meloessani rannan tuntumassa havaitsin varsin laajojakin ranta-alueita ilman kesämökkejä. Ajatus jäi hautomaan mieleeni ja pohdin voisiko tuo olla kohde usean päivän vaellukselle.

 

Ehdotin kohdetta työparilleni ja hän ei sitä täysin tyrmännyt, joten lopulta teimme vaelluksemme Ahvenanmaan pääsaaren pohjoisosien laajoihin avokallioerämaihin. Hieman se etukäteen jännitti, kun en ollut siellä koskaan ennen vaeltanut ja itse asiassa en edes tiedä ketään, joka olisi toteuttanut lähes viikon rinkkavaelluksen Ahvenanmaalle ennen meitä.

Alue jakaantui neljään laajahkoon avokallioalueeseen: Getabergen, Pettbölebergen, Orrdals klint ja Stenrösberget. Näiden välissä jouduimme aina lyhyesti kulkemaan kulttuurimaisemassa siirtyessämme alueelta toiselle. Vaelluksen lopullinen pituus oli 65 km ja 5 yötä, joista kaksi nukuimme samassa paikassa ja päivän käytimme retkeilyyn leiripaikan tuntumassa.

Yleisestä väärinkäsityksestä huolimatta Ahvenanmaalla on samankaltaiset jokamiehenoikeudet kuin manner-Suomessakin. Yöpaikoistamme kaksi oli meren rannassa ja kaksi asumattomien järvien rannassa. Matkaa lähimpään asutukseen oli riittävästi. Nuotiota emme maastoon tehneet, mutta pientä tunnelmatulta pidimme teräskattilassa.

Kohde ja ajankohta aiheuttivat haasteita. Marraskuu oli jo varsin sateista ja kosteaa aikaa, maasto ei juurikaan enää kuivunut, joten kalliot olivat liukkaita ja niillä piti kulkea varsin varovaisesti. Päivän lyhyys toi myös omat haasteensa. Valoisa aika ei millään tahtonut riittää päivän aktiviteetteihin ja useimmiten leiripaikoille saapuessamme oli jo täysin pimeää. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta maasto oli myös polutonta, joten suunnistaa piti koko ajan itsenäisesti. Etukäteistietojen saaminen paikasta oli myös vaikeaa, koska alueella vaeltaneista ei ollut tietoja.

 

Sää oli sateinen, mutta onneksemme kaikki runsaat sateet osuivat yöaikaan ja saimme vaeltaa pääsääntöisesti kuivana. Ilmeisestikään koulun vanhat kangaslaavut eivät enää olleet täysin vedenpitäviä, kun yöllisissä sateissa oli päässyt vettä tulemaan sisään. Varusteita kostui, mutta mitään ylipääsemättömiä ongelmia ei kuitenkaan syntynyt.

Tuulet vaihtelivat voimakkaasti. Parinakin yönä tyyni ilta vaihtui yllä melko kovaan tuuleen, mikä laittoi laavut ja niiden pystytyksen koetukselle. Viimeisenä yönä voimakas föhntuuli iski leiriimme ja riepotti kaikkien meidän majoitteita ja häiritsi yöunta. Aamun valjetessa aurinko kuitenkin paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpö päivän mittaan nousi marraskuun lämpöennätykseen: +15 astetta.

Vaelluksen haastavin paikka oli heti ensimmäisenä iltana, kun laskeuduimme kahden jyrkänteen välistä pilkkopimeässä meren rantaan leiriytymään. Kallio oli kohtuullisen jyrkkä ja liukas, joten en halunnut vahingossakaan päätyä kummankaan jyrkänteen päälle, jossa liukastuminen olisi saattanut johtaa kohtalokkaaseen putoamisen. Tässä tilanteessa laitoin turvallisuuden edelle ja varmistin sijaintimme GPS:llä jyrkänteiden välissä ennen, kuin lähdimme laskeutumaan rinnettä alas. Olimme juuri oikeassa välissä!

Juomavettä keräsimme järvistä ja lammista, luonnontilaisista puroista sekä kallioiden sadevesilammikoista. Veden suodatin oli käytössä silloin, kun vesi oli epäilyttävää ja sitä ei keitetty. Kaikkea käyttämäämme juomavettä emme kuitenkaan keittäneet tai suodattaneet ennen käyttöä.

Ennen retkeä olimme valmistelleet erilasia kuiva-aineksia koulun keittiössä ja kuivanneet ne kuivurilla. Tarkoitus oli kokeilla eri ruoka-aineiden kuivatusta ja saada itse tehdyistä aineksista vaihtelua ruokiin. Ruuat suunniteltiin ja tehtiin 2–3 hengen ryhmissä. Päivässä oli kolme lämmintä ruokaa: aamiainen, nopeasti valmistuva lounas ja päivällinen.

Koska vaellus oli työreissu, meillä oli myös oppimistavoitteita. Keskeinen oppimistavoite olivat tietysti vaellustaidot noin yleensä ja hieman kevytretkeilyn ajattelua. Suunnistus polkuverkoston ulkopuolella oli myös keskeinen oppimistavoite, missä tapahtui selvää kehitystä reissun aikana. Ohjaustaitoja harjoittelimme ohjaustehtävien ja suunnistusvuorojen muodossa. Alkumatkasta kuljimme yhdessä ryhmässä, sen jälkeen siirryimme kulkemaan kahtena ohjaajavetoisena ryhmänä ja viimeisenä päivänä opiskelijat vaelsivat pienryhmissään keskenään.

Jokainen opiskelija ohjasi puolentunnin mittaisen tuokion itselleen tutusta aiheesta. Ohjelmassa oli aamujoogaa, jalkahuoltoa ja aistiharjoitusta. Solmimme paracord-rannekkeita, ja valmistimme popcornia retkikeittimellä. Pääsimme tutustumaan kalastukseen, tutustuimme luonnon yksityiskohtiin oppimispiirissä ja opettelimme Ahvenanmaan kuntia pallopelin avulla.

Lepopäivän aamuna oli ensiapuharjoitus, jossa harjoittelimme tuki- ja liikuntaelinten vammoja. Ryhmäläisille oli sattunut solisluun ja kyynärvarren murtuma sekä nilkan nyrjähdys. Illaksi järjestimme lyhyen yösuunnistusharjoituksen. Reitti ei ollut pitkä, mutta pimeys ja hieman suurpiirteinen pulautuskartta lisäsivät haastetta.

Iltasin kokoonnuimme puimaan päivän tapahtumia ja tuntemuksia reflektion parissa pienen tunnelmatulen ääreen. Yleensä reflektiot pitivät sisällään pienen tehtävän, jonka tarkoituksena oli herättää ajatuksia sekä helpottaa keskustelua. Reflektiot päättyivät vapaampaa keskusteluun kunkin päivän aikana esiin nousseista aiheista. Retken yksi oppimistavoitteista eli turvallisuustaidot olivat yksi tärkeistä keskustelun aiheista.

Ihan ilman vaaratilanteita tai vahinkoja reissustamme emme selvinneet. Myöhäisestä ajankohdasta huolimatta punkkeja saimme poistaa ihan päivittäin ja varmaan jokaisella oli vähintään yksi punkki jossain vaiheessa ihollaan kiinni. Heti alkumatkasta yhtä oppilasta vaivasi ripuli. Niin alussa, että syy siihen ei varmaankaan ollut se, mitä reissussa joimme tai söimme. Kävellessä eräs oppilas sai oksasta pahasti silmäänsä. Silmä punoitti pahasti ja siinä oli verta nähtävissä, mutta sekin onneksi parani itsekseen eikä aiheuttanut toimenpiteitä. Ainut lääkärihoitoa edellyttänyt tapaturma sattui jo varsinaisen reissun loputtua Mariebadin vesiliukumäessä, mutta sekin sitten osoittautui vain ruhjeeksi, vaikka olikin ollut hyvin kipeä.

 

Ahvenanmaan luonto yllätti meidät positiivisesti. Kallioalueiden metsät olivat vielä monin paikoin koskemattomia ja tunnelma hämmästyttävän erämainen, kun korkeilta mäiltä näkyi vain metsiä, toisia korkeita mäkiä ja merta. Pari leiripaikkaa oli meren rannassa, mikä sekin oli itselleni uusi kokemus. Toki paljon oli metsiä myös hakattu, avokallioilla kulki mökkiteitä meren rantaan ja välillä jouduimme kulkemaan teitä pitkin siirtyessämme kallioalueelta toiselle. Getan ja Ordals klintin kallioalueilla oli myös kiinnostavia luolia, joihin kävimme tutustumassa.

Merikotkia näimme runsaasti, muutamia hiirihaukkoja ja varpushaukkoja tuli vastaan. Korppeja ja variksia oli myös paljon liikkeellä. Yhdellä leiripaikalla peukaloinen lauloi kovaäänisesti aamulla. Hienointa oli kuitenkin huomata, että täällä vielä oli hömötiaisia vanhaan malliin. Lähes joka leiripaikassa kuului hömötiaisen kutsuääni tiaisparvessa.

Maasto ei juuri valmiita polkuja tai leiripaikkoja tarjonnut, mutta mahtavia oppimiskokemuksia suunnistuksen ja retkeilyn saralla. Seikkailukasvatuksen siemen tuli ryhmään kylvettyä ja retkeltä palasi mahtava ryhmä hitsautuneena yhteen.