Kävin parin yön melontaretkellä itsenäisyyspäivän kunniaksi. Säätiedotus lupasi pikkupakkasta, hetkittäistä auringonpaistetta ja heikkoa tuulta. Vielä oli meri avoin, vaikka merkkejä sen jäätymisestä oli jo havaittavissa. Paraisten pääsaaressa oli jo lunta, mutta lähtöpaikkani Granvik ja saaristo sen edustalla olivat vielä lumettomia.
Peter oli lähdössä vesille samoihin aikoihin, mutta hänellä oli aikaa vain yhteen yöhön ja lähtemäänkin hän pääsi vasta minua myöhemmin. Niinpä sovimme näkevämme illalla leirisaaressa ennen auringonlaskua.
Vesille pääsin reilusti ennen puolta päivää, joten tein pienen lenkin Gullkronan selän reunaan, missä pidin eväs- ja valokuvaustauon. Siinä lounastauolla tein ensimmäisen hyljehavaintoni. Olikohan seurannut minua, mutta heti rantauduttuani hetken katseli ympärilleen muutaman kymmenen metrin päässä minusta.
Lähtiessäni tauolta liikkeelle lorautin termospullostani tilkan lämmintä teetä hanskoihin, jotta kädet olisivat lämpimät heti, kun vedin aiemmin kostuneet hanskat käteen. Ilman tuota niksiä saisi odotella puolesta tunnista tuntiin ennen, kuin hanskoihin kertynyt kylmä vesi olisi omalla lämmöllä lämmennyt. Sieltä sitten meloin leirisaareemme, jonne Peterkin kohta saapui.
Yöpymissaaren ympäristössä oli satapäisiä telkkäparvia ja pienempiä isokoskeloparvia. Heinäsorsia oli suojaisemmissa paikoissa ja molemmanlajisia joutsenperheitä oli siellä täällä. Saaressa oleskeli tinttiparvi, josta sain tunnistettua molemmat keltatiaiset, töyhtötiaisen, puukiipijän ja hippiäisen. Hömötintistä ei tullut havaintoa.
Peterin jäädessä valmistelemaan leiripaikkaa lähdin vielä hetkeksi valokuvaamaan leirisaartamme ennen pimeän tuloa. Palatessani jäin auttamaan kotateltan pystytyksessä, vaikka tiedä kuinka paljon pystyin olemaan avuksi itselleni vieraan teltan kanssa. Saatuamme teltan ja kamiinan kasaan kävimme vielä saaren länsilaidalla ihastelemassa auringon laskun värejä.
Loppu ilta kuluikin ruuan valmistuksessa, teltan lämmityksessä ja keskustellessa. Aika mukava tuollainen kamiinalla lämmitettävä teltta oli alkutalven pikku pakkasilla. Päivällä kostuneet melontakintaatkin sai siinä kivasti kuiviksi.
Aamulla herätys oli aikainen, jotta Peter ehtisi työpalaveriinsa ajoissa. Purimme teltan, Peter pakkasi kajakkinsa ja lähti liikkeelle. Minä jäin vielä saareen, pystytin oman telttani ja kuvasin saaren maisemia vielä tovin, kunnes lähdin tekemään melontalenkin Gullkronan selälle.
Jouluinen valoisa aika on kyllä lyhyt. Lenkiltä palatessani alkoi jo olla pimeää, joten vaihdettuani melontavaatteet pois, aikaa oli enää muutamaan auringonlaskun kuvaan.
Minulla ei teltassani ollut kamiinaa, mutta yritin sitä kaasukeittimelläni hieman lämmittää saadakseni vaatteeni kuivumaan. Kovin kauaa ei kaasupullostani tehoja kuitenkaan riittänyt, joten melko pian piti jäädä nauttimaan pelkän makuupussin tarjoamasta lämmöstä.
Viimeisenä aamuna nukuin turhan pitkään, joten parhaat aamun valot saattoivat jäädä minulta näkemättä. Yöllä oli satanut räntää, joka oli tehnyt kallioille liukkaan iljanteen, joten liikkuessani rannoilla minun piti olla erityisen varovainen. Kaikki lumi oli rannoilta jo sulanut toisin kuin lähempänä mannerta, missä etenkin pohjoisrannat olivat sataneesta lumesta valkeat.
Kotimatkalle lähdin joskus puolen päivän jälkeen. Öinen räntäsade oli jäätynyt kajakkini penkkiin kiinni. Hetken sai sitä melonnalla lämmittää ennen kuin se tuntui lämpimältä.
Paluumatkalla merikotka lopultakin lensi ylitseni, ensimmäinen havainto tällä retkellä, vaikka varta vasten olin sitä yrittänyt nähdä. Vielä lähtösatamassa katsoessani tulosuuntaani näin hylkeen pään painuvan veden alle.
Tälle vuodelle en tule tuhatta melontakilometriä saamaan kasaan viime vuoden tapaan, se on selvää. Sen sijaan toinen melontatavoite on jo täyttynyt: viimevuotiseen tapaan kaikkina kalenterikuukausina olen päässyt vesille.
Vastaa