Kahden puiston kierros I

Minulla oli aikaa parin viikon melontaretkeen. Ajattelin lähteä Turun seudulta ja päättää retkeni Reposaareen, jonne vaimoni oli menossa juhannuksen jälkeen. Muutama vuosi sitten meloin vajaassa viikossa Reposaaresta Turkuun, joten ratkaistavana oli vielä, miten pidentää tuota matkaa viikolla.

Vaihtoehtoja pohdittuani päädyin lähtemään Granvikista, jonne vaimoni voisi minut viedä työpäivänsä jälkeen. Granvikista suunnittelin lähteväni ensin etelään Vänön suuntaan ja siitä länteen ja lopulta pohjoiseen, kun siltä tuntuisi. Tarkkaa reittisuunnitelmaa en tehnyt vaan edellisenä päivänä suunnittelin, minne seuraavan päivänä jatkaisin. Paluun päiväkään ei ollut tarkka.

Karttoja otin mukaan varsin laajalta alueelta Ahvenanmaata myöten sen varalta, että matka pitkälle länteen. Pysyttelin lopulta koko matkan Kihdin tällä puolen. Lopulta kilometrejä kertyi yhteensä 371, aikaa kului 15 päivää, 14 yötä. Kelit olivat kokonaisuudessaan komeat. Joka päivä pääsin ainakin vähän eteenpäin, ja missään en joutunut yöpymään kahta yötä samassa paikassa. Ensimmäinen viikko oli keskimäärin myötätuulta Saaristomeren kansallispuistossa ja toinen vastatuulta Selkämeren kansallispuistossa.

Saaristomeren kansallispuisto

Saaristomeren kansallispuisto muodostaa laajan ulkosaaristovyöhykkeen, missä isot selät ja suurten saarten ympärille levittäytyvät runsassaariset alueet vaihtelevat. Matkaa mantereen kaltaisilta suurilta saarilta avomerelle kertyy kymmeniä kilometrejä. Saarettoman horisontin nähdäkseen pitää meloa varsin kauas.

Saaristomeri oli varsin tyyni. Vain Björköhön tein lyhyen päivän ja jäin pitämään illalla tuulta. Vielä seuraavana päivänä aallokko-olosuhteet olivat mielenkiintoiset. Aktiiviset tuuliaallot kuten tuulikin tuli idästä. Etelä-kaakosta ja itä-koillisesta molemmasta tuli kohtuullista vanhaa maininkia, mikä törkki kajakkia milloin mistäkin suunnasta. Illalla tuuli lopulta tyystin sammui ennen saapumistani Stora Hästöseen. Pari seuraavaa päivää olivatkin lähes tuulettomia, mikä mahdollisti melomisen hyvinkin avoimilla ulkosaariston vesillä.

Alkumatkasta melonta tuntui jotenkin nihkeältä ja oli vaikeaa meloa yli puoltatoista tuntia putkeen. Viikon melottuani löysin tekniikkavirheeni ja melonta alkoi kulkea. Saaristomerellä saarten välit olivat usein pitkiä ja vaistomaisesti yritin lisätä vauhtia. Niinpä vedon loppuun tein ylimääräisen nykäisyn, joka ihan turhaan rasitti selkälihaksia ja melaa kannattelevia käsilihaksia. Tuskinpa se nykäisy kuitenkaan juurikaan vauhtia kasvatti.

Matkalla kävin tervehtimässä tuttuja ihmisiä ja etenkin Saaristomeren kansallispuiston leirisaarissa ei tarvinnut olla yksin. Yxsäriin saapui Merimelojien retkikunta yli kahdenkymmenen melojan voimin, joiden joukosta löytyi joku kiipeilytuttukin.  Nötössä kävin tervehtimässä entistä opiskelijaani, joka oli sinne muuttanut kyläkauppiaaksi, mutta sittemmin joutunut liikkeestä luopumaan. Jungfruskärissä vaihdoin satunnaisen veneilijän kanssa kuulumisia melko pitkäänkin.

Melontaretkilläni minulla on olut usein mukana romaani luettavana. Tälle matkalle henkilökohtainen kirjastonhoitajani oli valinnut minulle Sally Salmisen Katrinan, mikä oikein hyvin sopi saaristossa luettavaksi. Sateen sattuessa oli mukava jäädä riippumattoon köllimään Katrinan kanssa. Suosittelen. Muuta vikaa siinä ei ollut, kuin se, että sain sen luetuksi viikossa. Olisi tarvinnut ottaa toinenkin kirja luettavaksi, mutta kajakissa on tilaa kovin rajoitetusti.

Sähkön kännykän tarpeisiin tuotin itse aurinkopaneelilla. Paneeli oli kymmenkunta vuotta vanha ja tuskin hirveän tehokas kokoonsa nähden. Maissa ollessa pyrin aina levittämään sen sähköä tuottamaan joko suoraan kännykän tai varavirtalähteen tarpeisiin. Sen avulla sain pidettyä kännykän ja älykellon latingissa ilman, että sähköä nyt erityisesti piti säästää.

Alkumatkasta hyödynsin Plantnetin algoritmeja tunnistaakseni kasveja. Vanha käsitarkenteinen 50-millinen toimi niiden kuvaamisessa erinomaisesti ja sain muutamia ihan onnistuneita kasvikuvia. Loppumatkasta kiinnostus kasveihin hieman hiipui, kun lintujakin tuli tarjolle.

Mustakurkku-uikku oli tehnyt pesän Bodön merivartioaseman terassin eteen ja sitä saattoi hyvinkin kuvata terassin tuoleilta. Enemmän kuin kuvatessa se pelästyi minua aiemmin meloessani rantaan. Kajakilla kun pääsee eri reittejä kuin muut veneilijät. Kuvaamista häiritsivät laiturin rakenteet, joiden heijastuksiin vedessä en kuvatessa huomannut kiinnittää huomiotani, mutta kuvissa nuo heijastukset olivat häiritseviä.

Stora Hästön lähellä meloin parin hylkeen ohi ja ne piti itselleni outoa ääntä. Mietin, olisiko olleet norppia, koska hallien ääntä olen kuullut aiemminkin. Sittemmin itseäni paremmat asiantuntijat kertoivat minulle norpan olevan käytännössä äänetön, joten halleja niiden oli pakko olla. Matkalta Jungfruskäristä eteenpäin kuulin taas hallien laulavan serenadeja ja yksi kävi minua läheltä katselemassakin. Samoilla paikoilla oli myös ruokkeja monen luodon läheisyydessä. Olivat veikeitä lintuja, kun kävivät lentämässä ympyrää kajakin ympärillä.

Aika hyvän läpileikkauksen 40-vuotiaan Saaristomeren kansallispuiston tunnetuimmista saarista tein: Högland, Sandö, Aspskär, Vänö, Yxskär, Borstö, Lökholm, Forö, Nötö, Bodö, Björkö, Aspö, Stora Hästö, Kälö ja Jungfruskär. Aivan kaikissa saarissa en pysähtynyt, mutta vähintäänkin meloin läheltä ohi.

Jatkuu Selkämerellä…