Syyskuun alussa Eräopasopiskelijoilla oli edessään melonnanohjaajakurssi, joka oli toteutukseltaan pidempi ja monipuolisempi kuin minimivaatimusten mukainen kurssi. Ammatillisessa koulutuksessa kun on mahdollisuuksia paneutua kaupallisia kursseja syvällisemmin aiheeseen.

Melonnanohjaajakurssin suosituksissa oli tutustuminen myös avokanoottimelontaan, mikä ammatillisestikin on hyvä. Tapahtuuhan huomattava osa eräoppaiden vetämästä melonnasta juuri avokanooteilla. Niinpä maanantaiaamupäivän meloimme avokanooteilla koulun rannassa.

Aluksi kävimme läpi avokanoottimelonnan perusteet, melojien roolit kanootissa ja miten takana melova pitää kanootin suorassa: oikeaoppinen J-veto, millä kanootin saa pääsääntöisesti kulkemaan suoraan, sekä kaarivedon loppuosa, jolla sen saa kääntymään tarvittaessa vastakkaiseen suuntaan. Näillä opeilla lähdimme melomaan läheiselle Norbyholmenille. Matkalla vaihdoimme kertaalleen paikkoja kanootissa, jotta molemmat pääsisivät melomaan kumpaakin paikkaa. Vaihdon teimme vesillä, käymättä rannassa.

Vaikka avoimilla alueilla perustekniikat riittävätkin pitkään, Norbyholmenin luona treenasimme myös tehokkaampia ohjaustekniikoita, joissa melojat yhteistoimin saavat kanootin kääntymään huomattavasti pienemmässä tilassa. Harjoittelimme kanootin siirtymistä sivuttain niin, että liikesuunta säilyy. Harjoittelimme kanootin liikuttamista sivuttain paikaltaan ja pyörittämistä ympäri paikallaan. Eli aivan niitä samoja ohjaustekniikoita, mitä olimme jo kajakin kanssa harjoitelleet. Mutta nyt sillä erotuksella, että ne tehdään yksilapaisella melalla ja tilanteessa, jossa melojia on kaksi ja he melovat kanootin päissä.

Avokanootilla pujottelua laiturirakenteissa. (Villen kuva)

Lounastauon pidimme Norbyholmenissa, mikä oli meille tuttu saari kesäkuulta melontaretken yöpymissaarena. Paluumatkalla treenailimme vielä lisää kanootin hallintaa. Koulun läheisyydessä kävimme läpi vielä kaatuneiden melojien pelastamisen vedestä kanoottiin. Minulla ja yhdellä opiskelijalla oli kuivapuvut päällä, joten meidän rooli oli toimia uimareina niin, että kukin venekunta pääsi vuorollaan kokeilemaan avokanootin pelastamista.

Koululla söimme päivällisen, pakkasimme autot ja lähdimme retken lähtöpaikalle Granvikiin. Pakkasimme kajakit ja pidimme lyhyen verryttelyn. Lähtöpaikka ei ollut helppo suurelle joukolle kajakkeja. Lopulta päästessämme vesille kello oli jo seitsemän. Matka leirisaareen olisi pitänyt olla suojaisaa melontaa puolisentoista tuntia, mutta lopultakaan emme löytäneet tuuletonta reittiä. Aallokko ei ollut paha, mutta napakka tuuli teki matkanteosta raskasta. Viimeiselle selälle ennen leirisaarta se sai nostettua kohtalaisen aallokon. Ilta oli ehtinyt pimentyä jo varsin pimeäksi, joten viimeinen melontapätkä tarjosi vielä vähän haastettakin.

Aamulla heräsin auringonnousun aikaan ja menin ulos kuvaamaan saaren kasveja muiden vielä nukkuessa.

Rantakukka.

Keto-orvokki.

Isomaksaruoho.

Merisaunio.

Rantatädyke.

Tiistaina vuorossa oli EPP2-koe niille, jotka eivät sitä aiemmin olleet suorittaneet. Koska kokeeseen oli varattu koko päivä aikaa, jaoin ryhmän kahtia ja otin kokeeseen vain 4 opiskelijaa kerrallaan. Se mahdollisti kokeen läpiviennin vähemmillä odotusajoilla. Lauri, joka oli jo kokeen aiemmin suorittanut, oli kummallakin kerralla mukana tarkkailemassa suorituksia ja avustamassa niiden järjestelyissä. Rannalle jääville opiskelijoille annoin tehtäväksi tutustua ohjaajakurssin materiaaliin ja suunnitella joku peli tai leikki vedettäväksi ryhmälle.

EPP2-kokeessa olen ottanut asenteen, että se on kokelaalle loistava mahdollisuus kehittyä ja pyrin antamaan yksilöllistä palautetta koesuorituksista heti niiden jälkeen. Tarvittaessa pyydän uutta suoritusta, jossa kerron sen mitä haluan nähdä paremmin tai mitä oleellista en ensimmäisellä kerralla suorituksessa havainnut. Myös hyväksyttävistä suorituksista saatan kertoa, miten sen voisi tehdä paremmin. Pyrin luomaan koetilanteen ilman turhaa jännitystä, jotta kokelaat voisivat näyttää parasta osaamistaan. Aina se ei valitettavasti onnistu.

Koe jännitti minuakin, vaikka tiesinkin opiskelijoideni saavuttaneen yleisesti EPP2-tason melontataidot. Silti koetilanteessa saattaa suoritus toistuvasti epäonnistua tilanteen jännittävyyden takia tai rohkeus pettää veden alle mentäessä. Turhaan jännitin. Parin viikon tauko melonnassa näytti jopa kasvattaneen oppilaiden itseluottamusta, mikä näkyi suoritusten lisääntyneenä varmuutena kolmen viikon takaiseen.

Kajakkilautallinen uusia melonnanohjaajia. (Kain kuva)

Keskiviikkona ja torstaina vuorossa oli virallinen melonnanohjaajakurssi. Itselläni ei vielä ole kouluttajaoikeuksia, joten yksin en voi järjestää Melonta- ja soutuliiton hyväksymää ohjaajakurssia. Niinpä tarvitsin itselleni työparin. Alun perin sopimani työparini oli loukannut selkänsä pahasti, mutta onneksi sain liiton harrastekoordinaattorin häntä paikkaamaan. Hän saapui sovitusti saareen tasan kello yhdeksän aamulla.

Työparin vaihdoksen takia oma roolini käytännön järjestelyissä kasvoi. Alkuperäisessä toteutussuunnitelmassa olimme jakaneet tehtäviä enemmän ja nyt jouduin vastaamaan enemmän myös niistä tehtävistä, jotka alun perin olin ajatellut työparini ydinosaamisalueelle. Onneksi olimme kuitenkin yhdessä suunnitelleet kaikki suuret linjat, joten tyhjästä en joutunut suunnitelmia tekemään. Muuttuneessa tilanteessa minulla oli päävastuu kokonaisuudesta ja harrastekoordinaattori toimi enempi mentorina.

Bjurskär.

Päivät jakaantuivat yhteensä neljään käytännön sessioon, missä kukin vuorollaan toimi suunnistajana ja vastuullisena ohjaajana. Jokaisen ohjausvuorolla tapahtui jokin ongelmatilanne, joka ohjausvuorossa olevan piti keksiä ja ratkaista. Session kuului myös kahden muun kurssilaisen vetämä meloja 1 -kurssin käytännön taidon koulutus, mihin oli saanut etukäteen valmistautua. Tapaukset ja koulutukset reflektoitiin tuoreeltaan. Reflektioissa pyrin siihen, että pohdittiin hyviä toimintatapoja eikä sitä, oliko yksittäisen kurssilaisen suoritukset hyvä vai huonoja.

Lisäksi lounastauoilla ja iltaisin kurssilaiset vuorollaan vetivät yhden meloja 1 -kurssin tietopohjaisen aiheen koulutuksen. Tässä kannustimme keksimään jotain osallistavaa ja toiminnallista, jottei koulutus olisi pelkkää luentoa.

Keskiviikkona käytännön sessiot päättyivät paripelastuksiin. Illalla käsittelimme vielä viikonloppuretken käytännön suunnitelmia ja teimme laskelmia liittyen aikatauluihin. Sovimme ohjausvuorot ja roolit viikonlopuksi.

Parimelontaa. Yksi mela ja kajakit katamaraanina.

Viestikilpailu kajakeilla. Lauri toimii viestikapulana. (Laurin kuva)

Torstain käytännön sessioiden jälkeen oli vielä pelejä ja leikkejä. Kurssilaiset olivat saaneet tehtäväksi suunnitella ja ohjata joitain leikkejä kajakilla, joista muutamat toteutettiin. Lopuksi oli melontaviesti, johon minä ja Lauri osallistuimme viestikapuloina. Lopuksi kävimme vielä ottamassa maistiaisia vähän suuremmista aalloista ja yritimme saada niistä pientä surffia.

Torstai-ilta meni kurssilaisten henkilökohtaisissa palautteissa ja päivän lopuksi oli reflektio, jossa pohdimme mm. melonnanohjaajan roolia.

Bjurskär.

Alkuviikko oli ollut varsin intensiivinen ja kun kenenkään ei myöskään tarvinnut paikkailla EPP2-koetta, saatoimme perjantaiaamupäivän pitää vapaata, syödä hyvin ja nukkua pitkään. Muutaman halukaan kanssa kävin vesillä harjoittelemassa joitain vaativampia tekniikoita. Iltapäivällä palasimme Granvikiin odottamaan viikonlopun asiakkaita.

Tauko vesillä.

Melonnanohjaajakurssi huipentui käytännön ohjausharjoitukseen, kun järjestimme Saaristomeren melojien kanssa yhteistyössä aloittelijatason retken. Retkellä oli yhden melontaoppaan ja kahdeksan tuoreen melonnanohjaajan lisäksi kuusi asiakasta. Turvallisuus oli ainakin turvattu tällä asiakas-ohjaaja-suhteella.

Klobbholmen.

Klobbholmen.

Leirisaaren ranta.

Auringon lasku.

Asiakkaat saapuivat reilusti ennen kuutta, mutta kello oli jo seitsemän, kun esittelyt olivat tehdyt, kajakit pakatut ja kannettu rantaan, pieni alkujumppa tehtynä sekä koko ryhmä vesillä valmiina lähtemään melomaan. Siksi ensimmäisen illan siirtymä leirisaareen oli suunniteltu mahdollisimman lyhyeksi. Saimme meloa uskomattoman kauniiseen auringonlaskuun ja rantautuessamme oli jo varsin hämärää. Teltat saimme pystyttää ja iltapalan nauttia otsalampun valossa. Pimenevässä illassa harmaahylkeet lauleskelivat jollain lähiluodolla.

Asiakasviikonloppu oli jaettu neljään ohjausvuoroon, joissa kussakin oli yksi pari ohjaajia vuorollaan vetovastuussa. Aamulla uusi pari astui vetovastuuseen. Aamu lähti liikkeelle meille jo tuttuun tapaan kerääntymällä rannalle aistimaan aamua ja tunnustelemaan päivän säätä. Sen jälkeen hajosimme omiin ryhmiimme aamutoimiin ja noin kahden ja puolen tunnin päästä näimme rannalla uudestaan kajakki pakattuna ja melontavaatteet päällä. Vetovuorossa olleet pitivät lyhyen lämmittelyn, jonka jälkeen nostimme kajakit vesille ja lähdimme liikkeelle.

Aamun aistitunnustelua.

Kiersimme Sandön saaren ympäri ja pysähdyimme lounaalle Pensarin pohjoiselle hiekkarannalle. Yöksi palasimme samaan saareen, missä jo olimme olleet lähes koko viikon. Matkalla meloimme tutuksi tulleen kaislikon läpi, josta meni juuri yhden kajakin levyinen väylä vain lievästi umpeenkasvaneena. Päivän päätteeksi jäi aikaa halukkaille vielä treenata melontatekniikoita.

Iso ryhmä vesillä.

Rantautuminen Pensariin.

Oppilaitteni pyynnöstä järjestin illalla koko ryhmälle iltareflektion. Jaoin kaikki osallistujat viiteen kolmen hengen ryhmään. Laitoin pussin viidenlaisia luontoesineitä kolme kappaletta, joista kukin sai ottaa yhden. Ryhmän sai tehtäväkseen etsiä joku kaunis maisema ja ottaa siitä kuva. Sen jälkeen kokoonnuimme takaisin yhteen ja ryhmän tehtävänä oli nyt näytellä ottamansa valokuva pantomiimina muiden arvatessa, mitä kuva esitti. Lopuksi keskustelimme samoissa ryhmissä ohjaajana ja ohjattavana olemisen kokemuksista. Poikkeuksellisen hyvän ja analyyttisen keskustelun saimme aikaan, vaikka asiakkaamme eivät olleet samalla tavalla tottuneita reflektioihin kuin opiskelijani.

Peräpään melojat.

Trollön ja Lökholmenin välistä tuuli ja aallot pääsivät tulemaan.

Tummat pilvet väistyy.

Paluumatkan aaltoja.

Viimeisenä päivänä oli jäljellä enää paluu Granvikiin. Lounaistuuli oli napakka ja pysyttelimme tuulen suojassa yhtä aukkoa lukuun ottamatta. Matkalla pidimme lounastauon, minkä yhteydessä saimme vielä yhden tosielämän skenaarion. Yksi asiakkaistamme lähti sieneen, mutta ei palannutkaan ajoissa kajakeille. Niinpä muutama lähti etsimään häntä ja me muut kajakeille jääneet yritimme puhelimitse häntä tavoittaa. Kutakuinkin samoihin aikoihin kummallakin tavalla saatiin yhteys eksyneeseen sienestäjään ja matka saattoi jatkua pienen viivästyksen jälkeen.

Päätöspizzalla.

Granvikissa pakkasimme ensin asiakkaiden kajakit kärryyn ja saattelimme heidät matkaan. Kotimatkalla pysähdyimme itse vielä Paraisten keskustaan pizzeriaan ruokailemaan yhdessä, olihan viimeinen yhteinen retki tällä porukalla takana ainakin toistaiseksi. Kulunutta viikkoakin yritimme reflektoida, mutta olimme liian väsyneitä siihen.