![\"\"](\"https:\/\/blogi.ennola.fi\/wp-content\/uploads\/2017\/07\/Huippis_Panorama22.jpg\" "\\"Retkikunta")
<\/a>Retkikunta matkassa ensimm\u00e4isen\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4. Otso vet\u00e4\u00e4 joukkoa, Ville, Nina ja Silja seuraavat.<\/p><\/div>\n
<\/a>Retken kauniimman sukupuolen edustajat katselevat aukeavaa laaksoa. Vasemmalta Suski, Nina ja Silja.<\/p><\/div>\n
<\/a>Retkikunta on l\u00e4htenyt liikkeelle, taustalla n\u00e4kyv\u00e4t Longyerbyenin ymp\u00e4rist\u00f6n vuoret.<\/p><\/div>\n
Ykk\u00f6stypin kivaa TOP 7<\/h2>\nYhteis\u00f6llisyys<\/h3>\n
Kotiin tullessani oppilaani tiedustelivat minulta mik\u00e4 saa ihmisen l\u00e4htem\u00e4\u00e4n lomalle noin kylm\u00e4\u00e4n paikkaan, eik\u00e4 johonkin miss\u00e4 on l\u00e4mmint\u00e4 ja aurinkoista. Mietin mik\u00e4 t\u00e4llaisessa reissussa on hienointa. Tietenkin voisin poimia listalta monia asioita, mutta ehk\u00e4 kuitenkin itse nostaisin t\u00e4rkeimm\u00e4ksi tuon yhteis\u00f6llisyyden. Ryhm\u00e4 t\u00e4llaisilla retkill\u00e4 muodostaa tiiviin kokonaisuuden, miss\u00e4 jaetaan aika monet kokemukset. Tavoitteet ovat yhteisi\u00e4, joihin pyrit\u00e4\u00e4n yhdess\u00e4. Arjen el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 vain harvoin p\u00e4\u00e4see kokemaan samanlaista yhteis\u00f6llisyytt\u00e4. Vaikka usein varsinkin t\u00e4llaisen kaupallisen retkikunnan j\u00e4lkeen ryhm\u00e4 hajoaa, j\u00e4\u00e4 sielt\u00e4 usein ihmisi\u00e4, joista tulee uusia yst\u00e4vi\u00e4 ja kavereita, joita tulee tavattua viel\u00e4 reissun j\u00e4lkeenkin. Itse ainakin toivon, ett\u00e4 t\u00e4ss\u00e4 reissussa syntyi ituja uusiin seikkailuihin.<\/p>\n
<\/a>Legitauko siell\u00e4 jossain.<\/p><\/div>\n
Maisemat<\/h3>\n
Maisemat toimii usein t\u00e4rkeimp\u00e4n\u00e4 houkuttimena l\u00e4hte\u00e4 uuteen paikkaan ja siin\u00e4 Huippuvuoret ei tarjonnut pettymyst\u00e4.\u00a0 Maisemat vaihtelivat pienipiirteisist\u00e4 vuoristojen v\u00e4lisist\u00e4 laaksoista lakij\u00e4\u00e4tik\u00f6iden ja merenrantojen avaruuteen. Samoin s\u00e4\u00e4 toi maisemiin vaihtelua. V\u00e4lill\u00e4 pilvet, sumu ja tuiskuava lumi peittiv\u00e4t maiseman t\u00e4ysin n\u00e4kyvist\u00e4, kun taas v\u00e4lill\u00e4 aurinko paistoi pilvett\u00f6m\u00e4lt\u00e4 taivaalta. Tarvittaessa s\u00e4\u00e4n muutokset saattoivat olla varsin nopeitakin. Keskip\u00e4iv\u00e4ll\u00e4kin varsin matalalta paistanut aurinko yhdess\u00e4 matalalla kulkeviin pilviin loi parhaimmillaan maisemaan upeita valaistusolosuhteita. Vaikka reissun lopulla Huippuvuorilla alkoikin y\u00f6t\u00f6n y\u00f6, ei se viel\u00e4 kuitenkaan ehtinyt latistaa aamun ja illan upeita valoja. Vaikka maisemat n\u00e4in j\u00e4lkeenp\u00e4in eiv\u00e4t ihan retken hienoimmaksi asiaksi nouse, niin ehdottomasti ne ovat reissun upeimpien asioiden joukossa.<\/p>\n
<\/a>Suski ja Silja hiiht\u00e4v\u00e4t kohti roomalaisen rakkauden jumalan mukaan nimetty\u00e4 Venusfjelleti\u00e4.<\/p><\/div>\n
Perriertoppenin huiputus<\/h3>\n
Newtontoppenin perusleiriss\u00e4 pidimme illalla pitk\u00e4n palaverin, miss\u00e4 pohdimme reissun jatkoa. Huonot s\u00e4\u00e4t ja erin\u00e4isist\u00e4 syist\u00e4 johtunut hidas matkanteko oli johtanut siihen, ett\u00e4 olimme jo kaksi p\u00e4iv\u00e4\u00e4 j\u00e4ljess\u00e4 aikataulusta. Itse olin jo aloittanut suruty\u00f6n siit\u00e4, ettemme p\u00e4\u00e4sisi k\u00e4ym\u00e4\u00e4n Perriertoppenin huipulla ja olin jo henkisesti valmistautunut siihen, ett\u00e4 j\u00e4tt\u00e4isimme et\u00e4isimm\u00e4n lenkin kiert\u00e4m\u00e4tt\u00e4. \u00a0Eniten itse\u00e4ni siin\u00e4 vaiheessa huoletti se, ett\u00e4 j\u00e4tt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 Newtontoppen huiputtamatta ja lepop\u00e4iv\u00e4 pit\u00e4m\u00e4tt\u00e4 p\u00e4\u00e4sisimme kyll\u00e4 takaisin aikatauluun, mutta silti meid\u00e4n tulisi pysty\u00e4 lis\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n vauhtia selv\u00e4sti nopeammaksi kuin mit\u00e4 se siihen asti oli ollut. Mit\u00e4\u00e4n merkkej\u00e4 siit\u00e4, ett\u00e4 selv\u00e4 vauhdin lis\u00e4ys olisi mahdollista, en ollut ryhm\u00e4lt\u00e4mme havainnut. Siljan tunteikas puheenvuoro Perriertoppenin puolesta ja Jaakon usko siit\u00e4, ett\u00e4 se olisi oikeasti mahdollinen, saivat minut kuitenkin muuttamaan mielt\u00e4ni.<\/p>\n
Kun p\u00e4\u00e4simme sitten lopulta Perriertoppenin laaksoon, ymm\u00e4rsin, ett\u00e4 aika paljon olisi reissusta j\u00e4\u00e4nyt vajaaksi, jos emme sinne olisi p\u00e4\u00e4sseet. Maisemat olivat todellakin maineensa veroiset. Kun viel\u00e4 reissun parhaimmat s\u00e4\u00e4t osuivat juuri tuohon parin p\u00e4iv\u00e4n ajanjaksoon, oli matka tuonne riskinoton arvoinen.<\/p>\n
<\/a>Perriertoppenin perusleiri, varsinainen huippu kuvan vasemmassa laidassa.<\/p><\/div>\n
Itse huiputus meni ennakkosuunnitelmien mukaan. Hiihto satulaan huipun pohjoispuolelle, josta alkoi kiipe\u00e4minen jyrkk\u00e4\u00e4 lumirinnett\u00e4 yl\u00f6s yhten\u00e4 k\u00f6ysist\u00f6n\u00e4. Huipulla sitten avautuivat n\u00e4kym\u00e4t joka suuntaan. Pohjoisessa saattoi n\u00e4hd\u00e4 vuorten madaltuvan ja lopulta Pohjoisnavan j\u00e4\u00e4kannen reunan saaren pohjoispuolella. Lounaassa jatkuivat ter\u00e4v\u00e4piirteiset vuoret Austfjordenin molemmin puolin. Kaakossa n\u00e4kyi lakij\u00e4\u00e4tikk\u00f6 ja sen v\u00e4liss\u00e4 harvakseltaan siit\u00e4 nousevia vuoria mukaan lukien Newtontoppen, joka nyt t\u00e4ll\u00e4 reissulla sitten j\u00e4i huiputtamatta.<\/p>\n
<\/a>K\u00f6ysist\u00f6mme lepotauolla Perriertoppenin rinteell\u00e4.<\/p><\/div>\n
Newtontoppenin perusleiriss\u00e4 pidetyn palaverin j\u00e4lkeen vauhtimmekin kasvoi ja kykenimme taas liikkumaan aikataulun mukaista vauhtia ja kun huonoja s\u00e4it\u00e4k\u00e4\u00e4n ei en\u00e4\u00e4 tullut, niin kykenimme loppureissun etenem\u00e4\u00e4n suunnitelmien mukaan.<\/p>\n
El\u00e4inhavainnot<\/h3>\n
El\u00e4imi\u00e4 ei Huippuvuorilla ihan hirve\u00e4sti talvisin ole. Poroja ja Kiirunoita n\u00e4kyi aina silloin t\u00e4ll\u00f6in matkan varrella. Retken hienoimmista el\u00e4inhavainnoista vastasivat j\u00e4\u00e4kyyhkyt, myrskylinnut ja mursu.<\/p>\n
<\/a>Silja ja Jaakko h\u00e4mm\u00e4stelev\u00e4t hylkeen avantoa.<\/p><\/div>\n
Perrietoppenin l\u00e4hist\u00f6n vuorille olivat jo j\u00e4\u00e4kyyhkyt eli pikkuruokit palanneet varaamaan pes\u00e4paikkojaan. Ne olivat varsin kummallinen n\u00e4ky keskell\u00e4 varsin talvisia olosuhteita, kun l\u00e4himp\u00e4\u00e4n avoveteen lienee ollut matkaa useita kymmeni\u00e4 kilometrej\u00e4. Lintujen kev\u00e4iset \u00e4\u00e4net kuuluivat kuitenkin selv\u00e4sti leiriimme ja etenkin kiivetess\u00e4mme Junofjelletin sein\u00e4\u00e4 yl\u00f6s p\u00e4\u00e4simme Jaakon kanssa n\u00e4kem\u00e4\u00e4n lintuja tunnistettavalta et\u00e4isyydelt\u00e4.<\/p>\n
Muutaman kerran myrskylintu k\u00e4vi tarkastamassa retkikuntamme j\u00e4\u00e4tik\u00f6ll\u00e4, mutta muuten alkumatka oli el\u00e4inten puolesta varsin rauhallista. Pari viimeist\u00e4 leiripaikkaa olivat sitten ilmeisestikin myrskylintujen muuttoreittien varrella tai sitten ne vaan lensiv\u00e4t samaa reitti\u00e4 ymp\u00e4ri. Kuitenkin leiripaikkojen yli lensi myrskylintuja pieniss\u00e4 muutaman yksil\u00f6n l\u00f6yhiss\u00e4 porukoissa tasaisena virtana. Niiden matkan tekoa oli ilo seurata.<\/p>\n
<\/a>J\u00e4\u00e4karhun j\u00e4ljet l\u00e4hell\u00e4 Pyramidenia.<\/p><\/div>\n
J\u00e4\u00e4karhua emme n\u00e4hneet, mutta j\u00e4lki\u00e4 varsin runsaasti. Syd\u00e4men tykytyksi\u00e4 aiheutti rannalla loikoillut mursu, kun olin rannassa kuvailemassa maisemia ilman asetta muutaman sadan metrin p\u00e4\u00e4ss\u00e4 muista. Kyseinen otus olikin yht\u00e4kki\u00e4 edess\u00e4ni muutaman kymmenen metrin p\u00e4\u00e4ss\u00e4. Se makasi maassa, niin ett\u00e4 siit\u00e4 n\u00e4kyi vaan se, ett\u00e4 kyseess\u00e4 oli varsin iso otus. Tietenkin ensimm\u00e4isen\u00e4 mieleen tuli j\u00e4\u00e4karhu ja mietinkin jo omia muistosanojani lehdess\u00e4, kun kuitenkin p\u00e4\u00e4ttelin otuksen liian tummaksi ollakseen j\u00e4\u00e4karhu. Niinp\u00e4 astelin varovaisesti l\u00e4hemm\u00e4s ja se nostikin p\u00e4\u00e4n, jolloin tunnistus olikin helppo…<\/p>\n
<\/a>Mursu lepopaikallaan Narvenesetin k\u00e4rjess\u00e4.<\/p><\/div>\n
<\/p>\n
<\/a>Mursu l\u00e4hikuvassa.<\/p><\/div>\n
Viimeisen y\u00f6n j\u00e4\u00e4karhuv\u00e4ijy<\/h3>\n
Koska edellisen j\u00e4\u00e4karhuv\u00e4ijyn kohdalla olin jo lahjomalla hankkinut telttakunnallemme ansiotonta etua, niin nyt en n\u00e4hnyt muuta vaihtoehtoa kuin lupautua ottamaan se kurjin keskiy\u00f6n vuoro. Tosin telttaparini ei t\u00e4st\u00e4 ollut kovin mieliss\u00e4\u00e4n, merkitsih\u00e4n se k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 luopumista y\u00f6unista viimeisen\u00e4 y\u00f6n\u00e4. Minulle tuollainen luopuminen yhden y\u00f6n unista tuskin oli kovin suuri juttu, sill\u00e4 olinhan jo koko reissun aikana nukkunut varmaan paremmin kuin vuoteen, joten kaikki univelat olivat jo moneen kertaan kuitatut.<\/p>\n
Ennen vahtivuoron alkua telttaparini oli jo ehtinyt nukahtaa, kun min\u00e4 olin teinivuosien partioretkien hengess\u00e4 livahtanut tytt\u00f6jen telttaan tarjoamaan Siljalle tekem\u00e4\u00e4ni iltapalaa: pekoni-jauhelihat\u00e4ytteisi\u00e4 lettuja. Kun sitten vuoroni alkoi, iski minuun kapinahenki ja ohjes\u00e4\u00e4nn\u00f6n vastaisesti en her\u00e4tt\u00e4nyt telttapariani valvomaan teltassa vuoroni ajaksi vaan annoin h\u00e4nen vedell\u00e4 sike\u00e4sti unia.<\/p>\n
S\u00e4\u00e4 keskiy\u00f6ll\u00e4 oli leuto ja tyyni, joten ulkona ei miss\u00e4\u00e4n vaiheessa tullut kylm\u00e4. Ihastelin ja valokuvasin juuri ja juuri horisontin alla olevan auringon taivaalle maalaamia kauniita valoja. Katselin yli lent\u00e4vi\u00e4 myrskylintuja. Kun sitten vuoroni alkoi olla lopulla, en mill\u00e4\u00e4n malttanut menn\u00e4 her\u00e4ttelem\u00e4\u00e4n telttapariani ulos vaan julmasti riistin h\u00e4nelt\u00e4 mahdollisuuden kokea t\u00e4m\u00e4 j\u00e4\u00e4karhuv\u00e4ijy. Valvoin viel\u00e4 h\u00e4nenkin vuoronsa ulkona ja imin viel\u00e4 itseeni t\u00e4t\u00e4 kaunista maisemaa viel\u00e4 kun se oli mahdollista. Huomennahan olisimme jo longyearbyss\u00e4 ja t\u00e4m\u00e4 huikea vaellus olisi ohi. Kun sitten lopulta her\u00e4tin Jaakon ja tunnustin h\u00e4nelle retkikuntatottelemattomuuteni, niin rangaistuksena siit\u00e4 h\u00e4n vapautti minut teht\u00e4vist\u00e4ni ja saatoin menn\u00e4 telttaan valmistelemaan aamiaista.<\/p>\n
<\/a>Viimeisen aamun hiihtoa ja k\u00e4vely\u00e4 Billefjorden j\u00e4\u00e4ll\u00e4.<\/p><\/div>\n
Junofjelletin kuluaarin kiipe\u00e4minen<\/h3>\n
Etuk\u00e4teen haaveilin, ett\u00e4 olisi upeaa p\u00e4\u00e4st\u00e4 lepop\u00e4ivin\u00e4 harjoittamaan alppimaista kiipeily\u00e4 Huippuvuorilla Perriertoppenin lis\u00e4ksi, kuten vuoden 2015 retkikunta oli tehnyt. Tietenkin se edellytt\u00e4isi hyvi\u00e4 s\u00e4it\u00e4 ja sopivaa porukkaa. Yksi lepop\u00e4iv\u00e4 ja Newtontoppenin huiputus meniv\u00e4t huonoa s\u00e4\u00e4t\u00e4 pidelless\u00e4 ja siin\u00e4, ettemme pystyneet hiihtovauhdilla yht\u00e4\u00e4n kompensoimaan noita hidastuksia. Kun sitten Perriertoppenin perusleiriss\u00e4 aukeni mahdollisuus l\u00e4hte\u00e4 kiipeilem\u00e4\u00e4n komeassa s\u00e4\u00e4ss\u00e4 koetin ylipuhua Siljaa ja Jaakkoa l\u00e4htem\u00e4\u00e4n kiipe\u00e4m\u00e4\u00e4n, mukaan voisi tulla toki muitakin, mutta ehk\u00e4 kaipasin tuekseni toista jonkun verran moista kiipeily\u00e4 harrastanutta kaveria. Silja j\u00e4i telttaan nukkumaan, mutta Jaakko oli valmis uhraamaan lepop\u00e4iv\u00e4ns\u00e4 asiakastyytyv\u00e4isyyden nimiss\u00e4, mist\u00e4 t\u00e4ytyy kyll\u00e4 antaa erityinen kiitos hyv\u00e4st\u00e4 asiakaspalvelusta.<\/p>\n
Itse ajattelin, jotain ihan lyhytt\u00e4 ja pient\u00e4 kiipeilyosuutta, mutta Jaakko yll\u00e4tt\u00e4en oli katsonutkin hieman pidemm\u00e4n kuluaarin meille kiivett\u00e4v\u00e4ksi. Alun perin siin\u00e4 piti olla vain 150 nousumetri\u00e4, mutta lopulta niit\u00e4 olikin 450. Kiipe\u00e4minen oli kyll\u00e4 todella hauskaa, etumaisena meno oli melko fyysist\u00e4 ja mulla ei ainakaan meinannut lasit pysy\u00e4 mill\u00e4\u00e4n kirkkaana. Kakkosena taas oli suhteellisesti melko kevytt\u00e4 tulla per\u00e4ss\u00e4 toisen tekemi\u00e4 askelmia. Niinp\u00e4 vaihdoimme muutaman kerran vetovuoroa matkalla yl\u00f6s. Kiipesimme kuluaarin varjon puoleista sein\u00e4m\u00e4\u00e4 jo turvallisuussyist\u00e4 ja aloitimme matkan kuluaarin sivussa olevaa pienemp\u00e4\u00e4 lumir\u00e4nnin haaraa pitkin. Reitin vaikein kohta oli siirtyminen sivussa olleen lumir\u00e4nnin puolelta p\u00e4\u00e4kuluaariin, miss\u00e4 jouduimme varmistamaan toisiamme. Tosin Jaakko ei ollut aivan varma siit\u00e4 olisiko h\u00e4nen hakkunsa pit\u00e4nyt, jos olisin l\u00e4htenyt luisuun.<\/p>\n
P\u00e4\u00e4simme lopulta kuluaarin p\u00e4\u00e4lle ja odotimme p\u00e4\u00e4sev\u00e4mme laskeutumaan rinteen toiselta puolelta helposti alas. Edess\u00e4 oli kuitenkin l\u00e4hes yht\u00e4 jyrkk\u00e4 rinne toiseen suuntaan, mutta onneksi se oli kuitenkin yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4n helppo laskeutua ja p\u00e4\u00e4simme aikataulun mukaisesti takaisin leiriin, vaikka olimmekin jo varoittaneet my\u00f6h\u00e4styv\u00e4mme lupaamastamme aikataulusta.<\/p>\n
<\/a>Jaakko kiipe\u00e4\u00e4 jyrkk\u00e4\u00e4 lumirinnett\u00e4 yl\u00f6s.<\/p><\/div>\n
<\/a>Kiipeilyreittimme er\u00e4st\u00e4 Junofjelletin kuluaaria yl\u00f6s.<\/p><\/div>\n
Hyv\u00e4 ruoka ja sen valmistus<\/h3>\n
Hyv\u00e4 ruoka retkell\u00e4 on jotenkin aina ollut minun juttu. Viime vuosina olen pyrkinyt kehittym\u00e4\u00e4n Maijan opettaman leipomisen saralla. S\u00e4mpyl\u00f6it\u00e4 leivoin nelj\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4, mitk\u00e4 saavuttivat suurta suosiota retkikunnassa. Kerran leivoin bostonkakkua, mutta taikina j\u00e4i v\u00e4h\u00e4n l\u00f6ys\u00e4ksi ja aivan laudatur-tason leipomukseen en viel\u00e4 p\u00e4\u00e4ssyt. Viel\u00e4 on varaa ty\u00f6st\u00e4\u00e4 sit\u00e4. Perriertoppenin perusleiriss\u00e4 j\u00e4rjestimme Villen kanssa Hard Snow Gafeen, miss\u00e4 tarjoiluna oli mutakakkua ja jasminiteet\u00e4. Leipominen voi pit\u00e4\u00e4 er\u00e4\u00e4nlaisena indikaattorina, joka kertoo reissun rasittavuudesta. Jos voimat eiv\u00e4t riit\u00e4 siihen, on reissu ollut liian raskas ja syyt\u00e4 h\u00f6ll\u00e4t\u00e4 tahtia. Leipominen ja ruuanlaitto on my\u00f6s er\u00e4\u00e4nlaista leikki\u00e4, mik\u00e4 pit\u00e4\u00e4 mielen virke\u00e4n\u00e4.<\/p>\n
Kakkostyypin kivaa TOP 4<\/h2>\nKylmyys<\/h3>\n
S\u00e4\u00e4t olivat aika viile\u00e4t reissun aikana. Oppaan mukaan reissu oli kylmin Huippuvuorten retki, jolla h\u00e4n on ollut. Kun alkutalvesta tuntui, ett\u00e4 j\u00e4\u00e4tilanne olisi toista vuotta per\u00e4kk\u00e4in enn\u00e4tyksellisen huono niin nyt reissua ennen ja sen aikana merij\u00e4\u00e4t\u00e4 muodostui keskim\u00e4\u00e4r\u00e4ist\u00e4 laajemmalti. Reissulla sana ’kylm\u00e4’ sai minulle ihan uuden m\u00e4\u00e4ritelm\u00e4n. En kuitenkaan palelluttanut kuin ihan liev\u00e4sti sormenp\u00e4\u00e4ni ja nen\u00e4ni.<\/p>\n
<\/a>Villen kovassa pakkasessa j\u00e4\u00e4tynyt naama.<\/p><\/div>\n
Silloin tiet\u00e4\u00e4 olleensa kylm\u00e4ss\u00e4, kun aamulla her\u00e4tess\u00e4\u00e4n aurinkoiseen sek\u00e4 l\u00e4mpim\u00e4\u00e4n aamuun k\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 kasvonsa auringon suuntaan nauttiakseen t\u00e4ysin siemauksin sen l\u00e4mm\u00f6st\u00e4 ja alkaa katsella teltan p\u00e4\u00e4lle, ett\u00e4 joko lumi alkaa siit\u00e4 sulaa. Kun sitten k\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 katseensa l\u00e4mp\u00f6mittariin, se n\u00e4ytt\u00e4\u00e4kin yll\u00e4tt\u00e4en 20 astetta pakkasta. Edellisen\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4kin tosin oli ollut sama 20 astetta pakkasta, mutta silloin sit\u00e4 ryyditti mukava lumimyrsky 20 m\/s tuulineen.<\/p>\n
<\/a>Jaakko ja Nina pystytt\u00e4v\u00e4t telttaa.<\/p><\/div>\n
Raskaan ahkion kiskominen<\/h3>\n
Ahkio painoi parhaimmillaan varmaan reilut 80 kiloa. Olin valmistautunut retkeen hyvin vet\u00e4m\u00e4ll\u00e4 ahkiota ja autonrengasta n. 400 kilometri\u00e4 ja ahkion vetokuntoni oli kai ihan kohtuullinen. Niinp\u00e4 katsoin osakseni ottaa jo l\u00e4hd\u00f6ss\u00e4 hieman reilusti yhteisi\u00e4 varusteita. Melko alkumatkasta otin viel\u00e4 yhden ylim\u00e4\u00e4r\u00e4isen viikon ruokakassin itse\u00e4ni heikkokuntoisemmalta ahkion kiskojalta ja kun sitten Otso jouduttiin viel\u00e4 evakuoimaan tuli h\u00e4nell\u00e4 ollut haulikkokin ahkioni p\u00e4\u00e4lle. Etenkin yl\u00e4m\u00e4iss\u00e4 ahkion paino kyll\u00e4 tuntui, mutta tasaisella se kulki kuitenkin melko mukavasti. N\u00e4ill\u00e4 kokemuksilla voisi siis hyvin l\u00e4hte\u00e4 vaikka Gr\u00f6nlannin yli hiiht\u00e4m\u00e4\u00e4n, koska nytkin vedin ihan hyvin 4 viikon ruokia ja sellaisia yhteisi\u00e4 varusteita, mit\u00e4 Gr\u00f6nlannissa ei olisi. Kaipa t\u00e4m\u00e4n retken tarkoituskin oli olla jonkunmoinen fyysinen haasta ja viel\u00e4 voi olla tyytyv\u00e4inen, kun ei tarvinnut nuoremmilleen tasoitusta paljoa antaa.<\/p>\n
<\/a>Retkikunta matkalla Newtontoppenin perusleirist\u00e4 eteenp\u00e4in.<\/p><\/div>\n
White-outissa k\u00e4rjess\u00e4 suunnistaminen<\/h3>\n
T\u00e4ydellinen white-out on j\u00e4nn\u00e4 kokemus, kun p\u00e4\u00e4 kadottaa t\u00e4ysin suuntavaistonsa. Jo alle sadan metrinkin matkan kulkeminen suoraan on aivan mahdotonta. Lopulta joutuu edess\u00e4 kulkemaan vain ja pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n takana tulevien huutojen varassa. Aina hetkeksi luulee saavansa maisemasta kiinni jonkun v\u00e4h\u00e4isen kiintopisteen, jonka varassa voi yritt\u00e4\u00e4 hiiht\u00e4\u00e4 hetken itsen\u00e4isesti suoraan, kunnes sen taas melkein heti kadottaa. Aika tajuntaa laajentava kokemus ihmiselle, jolla mielest\u00e4\u00e4n on vahva ja hyv\u00e4 suuntavaisto, on menett\u00e4\u00e4 se aivan totaalisesti.<\/p>\n
<\/a>Siljan vet\u00e4m\u00e4 enn\u00e4tyksellisen suora latu.<\/p><\/div>\n
J\u00e4\u00e4karhuv\u00e4ijy Austfjordenilla<\/h3>\n
Viekkaudella ja v\u00e4\u00e4ryydell\u00e4 hankin telttakunnallemme Austfjordenilla helpomman aamuvuoron j\u00e4\u00e4karhuv\u00e4ijyss\u00e4 lupaamalla muille telttakunnille tuoretta bostonkakkua aamukahvin tai teen seuraksi. Austfjordenin leiripaikka sijaitsi meren j\u00e4\u00e4ll\u00e4, miss\u00e4 hyyt\u00e4v\u00e4 viima Pohjoisnavan suunnasta ryyditti normaalia parin kymmenen pakkasasteen keli\u00e4. Vaikka olin pukenut kaikki l\u00e4mpim\u00e4t vaatteet ylleni ja pidin itse\u00e4ni koko ajan liikkeess\u00e4, tunki kylm\u00e4 viima kaikkialle kahden tunnin j\u00e4\u00e4karhuv\u00e4ijyn aikana. Muutaman kuvankin koetin ottaa, mutta kuvaamisen j\u00e4lkeen kesti aina puoli tuntia saada itsens\u00e4 l\u00e4mpim\u00e4ksi. Edes kahden ja puolen tunnin l\u00e4mmittely teltassa ei t\u00e4ysin palauttanut l\u00e4mp\u00f6j\u00e4 kehoon, vaan vasta ensimm\u00e4isell\u00e4 varsin vauhdikkaalla legill\u00e4 sain itseni vasta t\u00e4ysin l\u00e4mmenneeksi.<\/p>\n
J\u00e4\u00e4karhuv\u00e4ijy oli kuitenkin yksi retken odotetuista kohokohdista ja olisi ollut kyll\u00e4 pettymys, jos se olisi j\u00e4\u00e4nyt pois reittimuutosten takia. Nyt vaan ryhm\u00e4n pienuus aiheutti sen, ett\u00e4 yhdest\u00e4 vuorosta tuli kaiken kaikkiaan aika pitk\u00e4. Muutenkin olisi ollut ehk\u00e4 paikallaan jakaa vuorot niin, ett\u00e4 vuorot olisivat kiert\u00e4neet telttakunnat kahteen kertaan, jolloin kaikilla olisi ollut yksi tunnin vuoro keskell\u00e4 y\u00f6t\u00e4 ja toinen ilta- tai aamutoimien aikaan, jolloin kukaan telttakunnista ei olisi menett\u00e4nyt yhden y\u00f6n unia kokonaan. \u00a0Nyt tytt\u00f6jen telttakunnan y\u00f6unet j\u00e4iv\u00e4t todella v\u00e4h\u00e4isiksi kahden muun telttakunnan p\u00e4\u00e4stess\u00e4 selv\u00e4sti helpommalla.<\/p>\n
Kolmostyypin kivaa TOP 3<\/h2>\nOtson evakuointi<\/h3>\n
Retken ehdottomasti kurjin tapahtuma oli Otson evakuointi. Etenkin oman telttakaverin, jonka kanssa olimme jo vuosi sitten aloittaneet harjoittelemaan reissua varten, l\u00e4hteminen reissulta pois tuntui kurjalta. Jonkin aikaa evakuoinnin j\u00e4lkeen ei itsek\u00e4\u00e4n oikein osannut nauttia retkest\u00e4, koska tuntui syylliselt\u00e4 tuntea iloa retken tapahtumista. Mutta t\u00e4m\u00e4 on niit\u00e4 onnettomia sattumia, mille ei koskaan oikein voi mit\u00e4\u00e4n. Onneksi evakuointi sujui hyvin ja ei aiheuttanut mit\u00e4\u00e4n suuria hankaluuksia.<\/p>\n
Itselleni tuli jonkin verran uudelleen j\u00e4rjestelyj\u00e4 ruokien suhteen, koska olimme varanneet Otson kanssa yhteiset ruuat. Ruuat oli suunniteltu sill\u00e4 mielell\u00e4, ett\u00e4 ruuanlaittovuoro olisi ollut vain joka toinen ilta. Joten jos olisin tiennyt joutuvani tekem\u00e4\u00e4n ruuat pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n itselleni, olisin kyll\u00e4 ottanut helpompia ruokia itselleni mukaan. My\u00f6s telttakunnat meniv\u00e4t t\u00e4ss\u00e4 vaiheessa uusiksi ja Ville tuli mulle telttakaveriksi. Parina ensimm\u00e4isen\u00e4 iltana oli viel\u00e4 hieman ylim\u00e4\u00e4r\u00e4ist\u00e4 s\u00e4\u00e4t\u00f6\u00e4 arkirutiineissa, mutta varsin pian ty\u00f6njako alkoi kirkastua ja yhteisty\u00f6 uuden telttaparin kanssa oli sujuvaa.<\/p>\n
<\/a>Lumeen hautautunut leiri Sassendalenissa.<\/p><\/div>\n
Moottorikelkat ja niiden urat<\/h3>\n
Manner-Norjan tiukat maastoliikennelait ovat lis\u00e4nneet paineita kelkkaturismille niin Suomessa kuin etenkin Huippuvuorilla. Huippuvuorilla onkin enemm\u00e4n kelkkoja kuin ihmisi\u00e4. Ensimm\u00e4isen viikon kuljimme pitk\u00e4lti samaa uraa kuin Longyearbyenista Pyramideniin tai It\u00e4rannikolle kulkevat moottorikelkat. Alkuun ura oli varmaan satakunta metri\u00e4 leve\u00e4, jonka molemmin puolin oli viel\u00e4 lukuisia yksitt\u00e4isi\u00e4 uria. Lis\u00e4ksi p\u00e4iv\u00e4n hiihdon keskeytti useasti ohi ajavien kelkkojen kolonna. Aika vaikeaa oli siin\u00e4 tavoittaa koskemattoman ja kesytt\u00f6m\u00e4n er\u00e4maan tunnelmaa, mit\u00e4 ainakin itse olin reissulta l\u00e4htenyt hakemaan. Samoin laajojen maisemakuvien kuvaaminen oli hieman vaikeaa, ellei sitten hyv\u00e4ksynyt sit\u00e4, ett\u00e4 maiseman halki viilett\u00e4\u00e4 satojen kelkkojen piirt\u00e4m\u00e4 highway. Ensimm\u00e4isen viikon j\u00e4lkeen tiemme vihdoin erkani tuosta urasta ja p\u00e4\u00e4simme aidosti nauttimaan neitseellisen luonnon tunnelmasta. Aivan reissun lopussa kun lyhyesti taas palasimme kelkkauralle, se ei en\u00e4\u00e4 ollut niin h\u00e4iritsev\u00e4\u00e4, koska kyse oli kapeasta pienest\u00e4 urasta, jota kulki vain pienehk\u00f6 paikallisten kulkijoiden porukka.<\/p>\n
<\/a>Lepohetki yl\u00e4j\u00e4\u00e4tik\u00f6ll\u00e4, taustalla Tunbreenin ymp\u00e4rist\u00f6n vuoria.<\/p><\/div>\n
J\u00e4\u00e4karhulankojen viritt\u00e4minen<\/h3>\n
Varsinaisen j\u00e4\u00e4karhualueen ulkopuolella illan rutiineihin kuului j\u00e4\u00e4karhulankojen viritt\u00e4minen. Se tehtiin sen j\u00e4lkeen, kun teltat oli jo saatu pystyyn, p\u00e4iv\u00e4n aikana kostuneet vaatteet olivat taukotakista huolimatta saaneet pienen vilun jo p\u00e4\u00e4lle. Homma oli todellista pienipiirteist\u00e4 nyhert\u00e4mist\u00e4, mit\u00e4 oli aivan turha kuvitella tekev\u00e4ns\u00e4 kintaat k\u00e4dess\u00e4. Yleens\u00e4 n\u00e4pit olivat aivan alta aikayksik\u00f6n j\u00e4\u00e4ss\u00e4. Lis\u00e4ksi ansalangat olivat niin herkki\u00e4, ett\u00e4 asennusvaiheessa tapahtui lukuisia tahattomia laukeamisia ja homma piti tehd\u00e4 useita kertoja uudestaan. Toki varmistin esti sen, ett\u00e4 panoksia ei kulunut hukkaan, mutta yht\u00e4 kaikki lankojen viritt\u00e4minen piti tehd\u00e4 uudestaan ja uudestaan monta kertaa. Toki homma oli retkikunnan kannalta v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6n velvollisuus ja mieluusti osallistuin siihen, mutta hauskuutta siit\u00e4 oli vaikea l\u00f6yt\u00e4\u00e4 silloin tai j\u00e4lkeenp\u00e4in.<\/p>\n