Kirjoittajasta

Kuva: Susanna Oksanen

Aloitin retkeilyn partiossa alle kymmenvuotisena. Sittemmin luonnossa liikkumisesta on tullut elämäntapa ja osin myös työ. Maastoöitä minulle on kertynyt sellaiset pari tuhatta. Kävin 2010-luvun alussa seikkailukasvatuskoulutuksen, mikä saattoi yhteen monia rakastamiani asioita ja innosti aktivoitumaan monissa vanhoissa harrastuksissa.

Luontovalokuvaus on pitkäaikaisin harrastukseni, jonka aloitin jo lapsena. Kuvaamisen aiheet ja tekniikka ovat vuosien varrella vaihdelleet, mutta lopullisten kuvien viimeistely pimiössä tai tietokoneella on aina näytellyt tärkeää osaa kuvaamisessani. Tärkeitä aiheita ovat olleet Varsinais-Suomen viimeiset suhteellisen luonnontilaiset alueet: suot ja saaristoluonto. Vuosituhannen vaihteessa kiertelin laajalti Suomea ja vähän ulkomaitakin I. K. Inhan jalustan sijoilla. Palkkikameran vaihtuessa digikameraan kuvaamisen keskiöön nousivat panoraamamaisemat.

Hyvänsään melontaa olen harrastanut jo pitkään. 2010-luvulla innostuin aiheesta enemmän ja kouluttauduin avovesimelontaoppaaksi. Sen myötä melontakaudeksi on vakiintunut koko avovesikausi ja olen myös lähtenyt harrastusmielessä mukaan myös koskimelontaan ja avokanoottimelontaan.

Vaativilla arktisilla vaelluksilla tavoitteenani on ollut itsensä haastaminen. Toisaalta harjoittelulla ja hyvällä valmistautumisella olen pyrkinyt tekemään noista haasteista mahdollisimman mukavia. Tältä pohjalta olen pyrkinyt laajentamaan mukavuusaluettani yhä pohjoisempiin, kylmempiin ja pidempiin retkiin.

Työni on tarjonnut hyvän mahdollisuuden erilaisten retkeilykäytäntöjen ja välineiden testaamiseen itselleni helpoilla vaelluksilla. Kevytvaeltamiseen eli tuttavallisemmin grammanviilaukseen ajauduin, kun halusin koittaa, kuinka pienellä loppujen lopuksi vaeltaessa tulee toimeen. Vaikka kevytvaeltaminen ulkopuolisesta saattaa tuntua askeettiselta, niin repun keveyden tuoma mukavuus on aina tuntunut paljon suuremmalta kuin sen leirielämään tuoma mahdollinen askeettisuus.

Nelikymppisenä ihmisen kuluu viimeistään aloittaa hillitön kuntoilu. Itse laihdutin 20 kiloa ja aloitin suunnistuksen. Suunnistus on tavattoman hyvä laji aloittaa liikunta, sillä se on mielekästä, vaikka ei vielä jaksa juostakaan kuin ihan lyhyitä pätkiä. Juoksun määrää on helppo lisätä vaiheittain ja juoksu maasto-olosuhteissa ei altista niin helposti rasitusvammoille, kuin kovemmilla alustoilla. Suunnistus toimi porttina myös muulle juoksuharrastukselle.

Tutustuin kiipeilyyn seikkailukasvatuksen yhteydessä. Olin aina ajatellut, että korkeanpaikan kammo estäisi kiipeilyn, mutta opin elämään sen kanssa ja nyt se ei juurikaan haittaa toimintaa. Olikohan se koskaan todellinen kammo ollutkaan? Kiipeilyharrastus on mahdollistanut pääsyn paikkoihin, joista aiemmin olen vain haaveillut. Toki kiipeily greidini on vielä kovin vaatimaton ja tuskin kovin korkeaksi enää nouseekaan, mutta hauskaa liikuntaa se on.

Jonkin verran vettä on Aurajoessa virrannut siitä, kun aloin blogia pitää. Alkuperäisenä ajatuksenani oli kirjoittaa ajatuksiani retkeilystä, retkivälineistä ja valokuvauksesta sekä luontoliikunnasta. Ajatuksenani oli laajentaa näkökulmaa monipuolisempaan retkeilyyn kuin silloin oli tapana.

– Kari

Jurmossa helmikuussa merisirrien kanssa. Kuva: Esko Sorakunnas