lokakuu 2017

Syysloma Inaria meloen

Jo useampana syksynä olen suunnitellut melontaretkeä syyslomalla Inarijärvelle. Vedet silloin ovat jo kylmät ja on hyvinkin todennäköistä, että ensi lumi saattaa jo sataa saarien rannoille. On kuitenkin varsin…

Isoja tasankoja

Matkan alussa kuljimme neljä ja puoli päivää Adventdalenin, Eskerdalenin ja Sassandalenin laaksoissa ennen saapumistamme jäätikön reunalle. Laaksot olivat jokiuomien labyrinttimäisen verkoston muodostamia laajoja tasankoja, joita parhaimmillaan reilun kilometrin…

Syksyinen melontaretki Öröseen

Syys-lokakuun vaihteessa Esko järjesti seuralle melontaretken Örön saareen. Minä lähdin reissuun apuohjaajaksi. Esko olisi toivonut, että olisimme päässeet niin aikaisin perjantai-iltana liikkeelle, että olisimme ehtineet saareen jo valoisalla….