Aihe: Retkeilyvälineitä Sivu 1 / 2

Karttoja netistä tulostettavaksi

Kotimaisten paperikarttojen painaminen ja myynti loppuu Suomessa. Kansallispuistoihin ja retkeilyalueille jää ruotsalainen karttatoimittaja, jonka karttojen laatuun monet tuntuvat olevan tyytymättömiä. Itse en voi hirveästi surra karttojen loppumista, sillä…

Amfibiounelma

Mielessäni on aina kytenyt unelma retkivarustuksesta, jolla pystyisi lihasvoimin sujuvasti liikkumaan niin vesillä kuin kuivallakin maalla. Minua on kiehtonut ajatus rinkkavaelluksesta saaristossa, jossa saaresta toiseen siirryttäisiin mukana kulkevalla…

Fjellpulkenin fiksausta ja tuunausta

Kahdeksan vuotta sitten ostin itselleni Savotan Kaitsua isomman ja paremman ahkion pidemmille tunturivaelluksille. Retkeilyvälinekaupat möivät lähinnä kahta vaihtoehtoa: kotimainen Savotan Paljakka tai norjalainen Fjellpulken, jolla malleja oli useampia….

Aluspeitto riippumattoon

Riippumattoni alkuperäinen vaahtomuovinen alushuopa alkoi tulla tiensä päähän noin viidentoista vuoden palveluksen jälkeen. Joku oli aikanaan siitä jo astunut läpi, mutta se ei sen käyttöarvoa juurikaan heikentänyt. Mutta…

Reppulauttailua Kymijoella

Pääsiäisenä osallistuin Caj Koskisen reppulauttakurssille Kymijoelle. Kurssi oli suunnattu aiempaa reppulauttakokemusta omaaville, mutta pääsin kuitenkin mukaan, kun aiempaa kokemusta koskista kovalla kalustolla oli kuitenkin kertynyt. Ei olisi ollut…

Teltta pystyyn kirkkaalle jäälle

Teltan pystyttäminen talvella lumiseen maastoon on helppoa, sillä lumi kovettuu nopeasti pitäväksi, missä tavallista suuremmat lumikiilat toimivat hyvin. Lumettomalla tai vähälumisella jäällä tilanne on toinen. Lumikiiloista ei juuri…

Lumikiilat

Tavalliset telttakiilat ovat liian pieniä käytettäväksi talvella lumihangessa. Talveksi tarvitaan jotain tukevampaa ja suurempaa. Monet telttavalmistajat tekevätkin omia telttakiiloja lumelle ja hiekalle. Pikainen selvitys osoittaa tehdasvalmisteisten kiilojen painavan…

Muistojeni vaelluskota

Ennen siirtymistäni talvella avotunturiolosuhteisiin käytin runsaan parinkymmenen vuoden ajan kotaa pääasiallisena yöpymisvälineenä itikattomaan aikaan syksystä kevääseen. Viime vuosina sen käyttö on jäänyt paljon vähäisemmäksi. Kodan edut muihin avotulimajoitteisiin…

Reppulautta vesistön ylityksessä

Vesistön ylitys on merkittävä haaste vaelluksella. Merkityillä reiteillä yleensä on sillat, mutta reittien ulkopuolella täytyy ylitys tehdä omin avuin. Yleensä vaellus suunnitellaan siten, että se kulkee vedenjakajan tuntumassa…

Levyjalkatuki kajakkiin

Neljä vuotta sitten ostin itselleni uuden kajakin. Uutena malli olisi maksanut useita kiloeuroja, joten oli onni, että löysin haluamani mallin vähän käytettynä ja halvemmalla. Kaikin puolin kajakkini on…

Uusi eskimomela

Kolme vuotta sitten tein itselleni ensimmäisen eskimomelani. Sitä varten yritin löytää pakallisesta puutavaraliikkeestä kelvollista kuusilankkua, sillä kuusi on ainut puulaji, mikä on sekä riittävän kevyttä ja mitä oli…

Donitsi

Kevään päätteeksi teimme opiskelijoiden kanssa lyhyen retken. Retken kohteeksi valikoitui koulun omistama metsäalue Vahdolla, koska siellä oli helppo tehdä asioita, mihin tarvitaan maanomistajan lupa. Mielessä minulla oli muutamia…

Kahden keittimen keitinlaatikko

Joitain vuosia sitten tein itselleni pienen ja minimalistisen keitinlaatikon tarkoituksenani käyttää sitä lähinnä yksin retkeillessäni. Se oli suunniteltu pelkästään ruuan valmistusta sekä lumen sulatusta varten. Jotta sain laatikostani…

Vaativan talviretken varusteet

Olen aina hieman ihmetellyt, miksi pitkien talviretkien varustus painaa niin paljon. Siispä voi olla kiinnostavaa miettiä tarkemmin, mitä viime talvena Huippuvuorilla tuli hinattua perässään, miksi ja mitä siitä…

Uudet aisat Kaitsu-ahkioon

Minulla on ollut varastossani pitkään vanha Savotan Kaitsu-ahkio, jonka ostin itselleni joskus 80-luvun lopulla. Se on palvellut minua monia vuosia erinomaisesti. Valmistajan mukaan se on suunniteltu erityisesti Etelä-Suomen…