2011 Sivu 1 / 2

Joulunalusta Vaskijärvellä

Teimme opiskelijoiden kanssa joulun alla yhden yön retken Vaskijärven luonnonpuistoon, jossa kiersimme retkeilypolun ympäri. Viikonloppuna oli satanut muutaman sentin lunta. Lumisadetta edeltäneet vesisateet olivat saaneet joka paikan puistossa…

Itsenäisyyspäivä Raisiossa

Itsenäisyyspäivänä satoi ensilumi Raisiossa. Aamulla sää muuttui tuhruiseksi, vaikka ensin näyttikin kirkastuvalta. Otin kamerani silti mukaan, kun lähdin Pippurin kanssa lenkille. Kuvissa tavoittelin loppusyksyn ja alkutalven hieman tuhruista,…

Kuusamon kasveja

Karhunkierroksen vaelluksilla olen kuvannut myös kasveja. Varsinkin lasten kanssa kesäkuun alussa tuli kuvattua runsaamminkin kasveja, kun säät eivät suosineet maisemakuvausta. Valokuvausmielessä opettelen vasta kasvikuvausta ja varsin usein kotona…

Nebelhornin huipulla

Sunnuntaiaamu valkeni kirkkaana ja aurinkoisena. Päätimme hyödyntää kauniin päivän menemällä lähimmälle huipulle ihastelemaan näköaloja. Lämpötila oli yöllä ollut pakkasella ja luonnollinen ajatuksemme oli, että ylhäällä saattaisi olla vielä…

I. K. Inha Saksassa

Syyskuussa 1889 Inha matkusti Etelä-Baijeriin, Bad Grönenbachiin opiskelemaan valokuvausta W. Gronenburgin oppilaitoksessa. Tuona syksynä hän kuvasi koulunsa ympäristön maisemia sekä kappaleen matkan päässä koulusta virranneesta Iller-joesta. Perjantaina kävimme…

Prinsessojen satulinnaa katsomassa

Keskiviikkopäivä valkeni pilvisenä ja sumuisena. Päiväksi oli luvattu sateita, joten päätimme lähteä tutustumaan sisäkohteeseen. Jo ennen lähtöä olimme katsoneet, että Oberstdorfin lähiseudulla sijaitsee Neuschwansteinin linna, Saksan suosituin turisti…

Bad Grönenbach

Viimeinen retkipäivä oli varattu käynnille Bad Grönenbachissa, joka on saksalainen pikkukaupunki noin 70 kilometriä Oberstdorfista pohjoiseen. Täällä Hohes Schloss Bad Grönenbach -nimisessä linnassa I. K. Inha aloitti valokuvaajan…

Fellhornin huipulla

Torstaiaamu valkeni sumuisena ja pilvisenä. Yöllinen sade oli valkaissut vuorien huiput. Aamupäivällä kävimme paikallisessa museossa, mutta sen jälkeen päätimme lähteä käymään lumisilla vuorilla. Suhruinen päivä sesongin ulkopuolella, ei…

Kovaa tuulta Rehtsuolla

Kävimme taas lenkillä Rehtsuolla Aamun, Eevan ja Pipsan kanssa. Aamu ja Eeva keräsivät suppilovahveroita, minä nappasin muutaman kuvan. Heinäkuun alussa ukkosmyrsky oli pistänyt aivan uskomattomasti puuta kassaan ja…

Syyslomalla Oberstdorfissa

Syyslomalla teimme lomamatkan I. K. Inhan hengessä Etelä-Saksaan Oberstdorfin seudulle. Innoittajana minulle olivat Inhan opiskelujensa lomassa syksyllä 1889 kuvaamat Alppinäkymät tuolta seudulta. Vaikka retkikohteen valinnassa nuo muutamat kuvat…

Panoraamoja Kuusamosta (osa IV)

Viimeisimmällä Kuusamon reissulla tuli kuvatuksi sen verta monta panoraamaa, että niitä riittää julkaistavaksi vielä toisen kerran. Sääolot todella suosivat tällä reissulla kuvausta. Nämä kuvat on kuvattu Jussinkämpällä, Kitkajoen…

Pohjan alapinta lasikuidutettu

Pohjan valmistus jatkui toiselta puolelta samoilla urilla kuin aiemminkin. Yhden viikonlopun hioin toista puolta pyöreäksi ja toisena viikonloppuna levitin sille pinnalle lasikuitumaton. Lasikuitumaton laitoin taas paikalleen maalarin teipillä…

Taas kerran Ruissalossa hölkkäämässä

Ruisrääkkiin osallistumisesta alkaa tulla jo tapa. Matkaan tulin lähteneeksi entisin tavoittein. Kahden tunnin alitusta lähdin hakemaan, mikä alkukesän lenkkien perusteella tuntui mahdolliselta – olinhan juossut lähes kaikille vakiolenkeille…

Oppilaiden kanssa Kuusamossa

Koulujen alettua oli ensimmäisenä opetuksenani edellisvuotiseen tapaan vaellus, joka tälläkin kertaa suuntautui Kuusamoon Karhunkierrokselle. Ajankohtana oli elokuun loppu. Tarkoituksenamme ei ollut vaeltaa neljässä päivässä koko Karhunkierrosta, vaan tehdä…

Erään repun anatomia

Olen jo useamman vuoden ajan täydentänyt retkeilyvälineitäni keveillä yhden hengen retkeilyyn soveltuvilla varusteilla. Nyt lähtiessäni oppilaitteni kanssa Kuusamoon päätin testata kuinka keveäksi reppuni osaan pakata. Neljän yön vaelluksen…