2008 Sivu 1 / 2

Vahdon takametsiä

Vahdon takametsissä vaikuttavinta se, millä teholla kaikki liikenevä raha on irrotettu maaperästä. Metsät on hakattu. Hakkutähteet ja kannot on kerätty biopolttoaineeksi. Soilta ja moreenimaista on irtain aines kerätty…

Susisafari, osa 2

Tänäkin vuonna lähdimme susisafarille. Nyt retkelle oli uskaltautunut viimevuotisen ryhmän lisäksi muutama ensikertalainenkin. Edellisestä kerrasta viisastuneina olimme pakanneet mukaan valmiit kangaslaavut. Säät suosivat retkeä, mutta susien kuuleminen jäi…

Riippumatto – viimeinen sana

Kesällä kanoottipurjehdusretken yhteydessä pääsin testaamaan riippumattoani suomalaisissa kesäolosuhteissa. Samalla saatoin summata yhteen kokemuksiani riippumaton käytöstä ja mukavuudesta retkikäytössä. Sää reissulla oli melko normaali suomalainen. Päivisin oli lämmintä (ei…

Rehtsuolla jälleen

Isosiskon lähtiessä partioretkelle Särkänniemeen Aamukin halusi retkelle. Jo edellisenä viikonloppuna hän oli kaivannut telttaretkelle Rehtsuolle. Niinpä lauantai-iltapäivällä pakkasimme varusteemme ja lähdimme suolle. Teltan pystytimme Pitkänkuononnokaan, koska sen ja…

Noviisina kanoottipurjehduksen SM-kisoissa

Yllytyshullu kun olen, saivat kanoottipurjehtijat minut ylipuhutuksi kanoottipurjehduksen SM-kisoihin. Kanoottipurjehduskokemustahan minulla oli huimat ne neljä kertaa, mitä ehdin Puulalla kokeilla. Edellisestä purjehduskokemuksesta muillakin vene tyypeillä oli ehtinyt vierähtää…

Aamu Rehtsuolla

Laitoin kellon tänään soimaan viideltä ja ajelin läheiselle Rehtsuolle Ruskolle katsomaan, miltä auringon nousu siellä näyttäisi. Käppäilin parisen tuntia suolla ja kuvasin mitä vastaan tuli. Pettymyksekseni suolla ei…

Kanoottipurjehduksen alkeita tapailemassa

Melonnan kultakaudella, 1930-luvulla kanoottiretkeilyyn liittyi keskeisesti purjehdus mukaan. Silloiset retkikajakit olivat huomattavasti nykyistä leveämpiä ja niissä usein oli paikka ainakin myötätuulipurjeelle. Nykyiset retkikajakit ovat muotoilultaan lähempänä kilpakajakeita ja…

Juhannusmatka 110 vuotta sitten

Kesällä 1898 Inha osti yli kymmenmetrisen purjeveneen, Sotkan, jolla hän purjehti juhannuksena Turkuun. Mukanaan hänellä oli ystäviään, jotka vaihtuivat useampaan otteeseen matkan varrella. Matkakertomuksesta tunnistettavia olivat ainakin Sibelius…

Kuinka kevyt teltta syntyikään?

Koska joku muukin saattaa olla kiinnostunut ompelemaan itselleen kevyen ja loistavan kahden hengen teltan kesäkäyttöön julkaisen teltan piirustukset tässä. Teltan ompelu on hieman konstikasta vaan ei mahdotonta. Monessa…

Iltasaduksi metsän ääniä

Kuusivuotias Aamu tyttäreni on kovasti pyytänyt päästä telttaretkelle isän kanssa kahdestaan. Kun isosisko lähti partioretkelle oli Aamunkin päästävä retkelle. Pakkasimme tarvittavat tavarat pyörään ja tarkoituksemme oli pyöräillä lähimetsään…

Kevyt vaellusteltta kahdelle

Vanha Fjällrävenin Lowait II –teltta oli alkanut vetää viimeisiään, mikä ilmeni päälikankaan polyesterikalvon kesimisenä irti kankaasta. Koetin katsella, mitä vastaavia telttoja markkinoilla oli. Halusin nimenomaan kevyttä yhden tai…

Päiväretki Aspöseen

Kävimme opiskelijoiden kanssa Aspön saarella tiistaina 15.4.2008. Saari tarjoaa oivan päiväretkikohteen tiistaisin, koska merenkulkulaitoksen yhteysalus kulkee tällöin saareen edestakaisin. Sää yhteysalus satamassa oli sumuinen ja tyyni. Matkalla saareen…

Pyhäjärvellä luistelemassa

Pitkänäperjantaina pääsin ensimmäiselle kunnon luisteluretkelle Säkylän Pyhäjärvelle. Muutamana yönä oli ollut pakkasta yli kymmenen astetta ja järven eteläpäähän oli vahvistunut luistelulle tarpeeksi vahva jää, vaikka Turun Sanomien perusteella…

Myllyn ympäristössä kuvaamassa

Usein töistä tullessa olen katsellut ohikulkutien vieressä olevaa kallioleikkausta ja miettinyt minkähänlainen maisema sieltä aukenisi. Tänään päätin toteuttaa sen. Maisema kadun toiselle puolelle ei vastannut odotuksiani, mutta sen…

Retkellä Luolalan metsässä

Tein tänään lyhyen retken Luolalan metsään Naantalissa. Vaikka satava räntä pyrki peittämään kaiken mielenkiintoisen alleen, löytyi sieltä silti kaikenlaista kiinnostavaa kuvattavaksi. Osan kohteista olin jo katsonut valmiiksi, kun…