Aihe: Kuusamo Sivu 1 / 2

Rospuuttovaellus karhunkierroksella

Marraskuussa minulla oli mahdollisuus pitää viikko vapaata ja lähteä vaellukselle. Olen jo pidempään miettinyt Karhunkierroksen kiertämistä lumikengillä. Ajatuksena siis kiertää se ihan sama reitti, mikä lumettomaankin aikaan kierretään….

Panoraamoja Kuusamosta (osa X)

Pidin marraskuussa viikon vapaata ja lähdin kaamosvaellukselle kiertämään Karhunkierroksen lumikengillä. Maastossa oli jo ihan kohtuullisesti lunta, mutta säiden suhteen muuten minulla ei ollut onnea. Pakkasta ei ollut enimmilläänkään…

Panoraamoja Kuusamosta (osa IX)

Syyskuun alussa tein toistaiseksi viimeisen työreissun Kuusamoon oppilaiden kanssa. Kurssi on liittynyt seikkailukasvatuksen opintokokonaisuuteen, joka sittemmin on jäänyt pois koulun opinto-ohjelmasta ainakin toistaiseksi. Yhteensä seitsemän reissua ehdinkin jo…

Panoraamoja Kuusamosta (osa VIII)

Tänäkin vuonna syksyn ohjelmaan kuului vaellus opiskelijoiden kanssa Kuusamon Karhunkierroksella. Reitti oli pääpiirteissään sama kuin parina edellisenäkin vuonna. Uutena kohteena poikkesimme eräänä päivänä kumiveneellä Oulankajoen toisella puolella Putaankönkäällä….

Panoraamoja Kuusamosta (osa VII)

Tänä syksynä tein jo perinteiseksi muodotuneen Kuusamon retken opiskelijoiden kanssa. Reitti oli jo kolmatta vuotta sama Ristikallion parkkipaikalta Juumaan, minkä varrella mahtuu Oulangan kansallispuiston parhaat maisemat. Kesän säät…

Perhemelonta Oulankajoella

Kesän lopulla teimme Aamun ja Pippurin kanssa melontaretken Oulankajoelle, Kuusamoon. Vuokrasimme kanootit Erä-sudelta helpolle perhemelontareitille Savinalammelta Jäkälämutkaan. Tavallisimmin matkaan käytetään aikaa 2 päivää, mutta me emme halunneet pitää…

Panoraamoja Kuusamosta (osa VI)

Elokuussa tein kaksi reissua Oulangan kansallispuistoon. Ensin elokuun alussa olin nuoremman tyttäreni ja koiran kanssa laskemassa Oulankajoen kanootilla. Elokuun loppupuolella taas oli töiden puolesta vaeltamassa Karhunkierroksella. Tässä on…

Karhunkierrosta ja seikkailukasvatusta

Kahden edellisen vuoden tapaan syksyn opetusohjelmaani kuului viikon vaellus Kuusamossa opiskelijoiden kanssa. Tällä vaelluksella päätin hyödyntää mahdollisuuksien mukaan seikkailukasvatuksen opinnoissa oppimiani asioita. Vaellus toimisi myös opintojeni lopputyönä. Reitti…

Panoraamoja Kuusamosta (osa V)

Elokuun lopulla teimme taas opiskelijoiden kanssa vaelluksen Olangan kansallispuistoon. Edellisvuosien tapaan seurailimme Karhunkierroksen reittiä. Nyt tosin aikaa oli käytettävissä yksi päivä enemmän, joten aloitimme vaelluksen Ristikallion lähtöpaikalta. Vaelluksen…

Kuusamon kasveja

Karhunkierroksen vaelluksilla olen kuvannut myös kasveja. Varsinkin lasten kanssa kesäkuun alussa tuli kuvattua runsaamminkin kasveja, kun säät eivät suosineet maisemakuvausta. Valokuvausmielessä opettelen vasta kasvikuvausta ja varsin usein kotona…

Panoraamoja Kuusamosta (osa IV)

Viimeisimmällä Kuusamon reissulla tuli kuvatuksi sen verta monta panoraamaa, että niitä riittää julkaistavaksi vielä toisen kerran. Sääolot todella suosivat tällä reissulla kuvausta. Nämä kuvat on kuvattu Jussinkämpällä, Kitkajoen…

Oppilaiden kanssa Kuusamossa

Koulujen alettua oli ensimmäisenä opetuksenani edellisvuotiseen tapaan vaellus, joka tälläkin kertaa suuntautui Kuusamoon Karhunkierrokselle. Ajankohtana oli elokuun loppu. Tarkoituksenamme ei ollut vaeltaa neljässä päivässä koko Karhunkierrosta, vaan tehdä…

Panoraamoja Kuusamosta (osa III)

Opiskelijoiden kanssa tekemäni vaellus oli nyt siirtynyt syksylle ja kohteena oli edellisen tapaan pätkä Karhunkierrosta Oulangan luontotuvalta Juumaan. Syksyn läheisyys näkyi säässä pimeinä öinä ja sumuisina aamuina, mitkä…

Tyttöjen kanssa Kuusamossa

Heti koulujen kesäloman alettua lähdimme tyttöjen ja Pipsan kanssa Kuusamoon. Tarkoituksenamme oli vaeltaa Oulangan opastuskeskuksen luota Juumaan Karhunkierroksen reittiä. Aikaa retkellemme olimme varanneet neljä yötä. Matka oli sama,…

Panoraamoja Kuusamosta (osa II)

Kesälomien alettua tein tyttöjen kanssa pienimuotoisen vaelluksen Kuusamoon Karhunkierrokselle. Tässä reissun kuvasatoa panoraamojen muodossa. Säät eivät suosineet maisemakuvausta, koska taivas oli suurimman osan ajasta pilvetön ja valo tavattoman…