Syyskuun alussa tein toistaiseksi viimeisen työreissun Kuusamoon oppilaiden kanssa. Kurssi on liittynyt seikkailukasvatuksen opintokokonaisuuteen, joka sittemmin on jäänyt pois koulun opinto-ohjelmasta ainakin toistaiseksi. Yhteensä seitsemän reissua ehdinkin jo…
Tänä kesänä vedin melontaseuralleni vajaan viikon melontaretken. Koska olin jonkun verran liikkunut Porin suunnalla Selkämeren kansallispuisto vaikutti luontevalta kohteelta. Apuvetäjäkseni lähti Kristian, jonka kanssa olimme viime kesänä vetäneet…
Perinteiseen tapaan Jukolan viestin jälkeen lähdin Lappiin tyttäreni kanssa. Kahtena edellisenä vuonna olen vaeltanut esikoiseni kanssa, mutta nyt oli nuoremman tyttären vuoro. Alkukesä on usein itikatonta aikaa, mutta…
Nyt minulla oli edessä jo seitsemäs Jukola ja jälleen kerran Turun NMKY:n riveissä, kakkosjoukkueessa. Sääennusteet eivät viikonlopulle luvanneet hyvää säätä, mutta tässä vaiheessa ei kukaan vielä tiennyt tämä…
Kesäkuun alussa tein itsekseni melontaretken Ahvenanmaan pohjoisosiin, missä on vallan upea kallioinen ja lähes mökitön saaristo. Varsinaista reittisuunnitelmaa minulla ei ollut, aikaa ja varusteita olin varannut neljän yön…
Tänä vuonna pääsin toteuttamaan neljän päivän melontakurssin osana seikkailukasvatuksen kurssia jo toista kertaa. Osallistuja määrä oli reilusti viimevuotista pienempi: vain kuusi opiskelijaa, joista yksi joutui jäämään kurssilta kesken…
Viimevuotisen Sarek-retken jälkeen kaipasin jotain vaativampaa talviretkeä harjoituksena tuleville vielä vaativammille talviretkille. Tavoitteena oli tehdä aiempia pidempi reissu teltalla, missä tulisi paremmin testattua varusteiden toimivuus ilman kunnollista kuivatusmahdollisuutta…
Maaliskuun puolessa välissä tein kahden viikon vaelluksen Sarekin alueelle. Matkakumppaninani oli Otso, viimetalvisen kurssin osallistujia. Matkasuunnitelma oli yksinkertainen: lähtö ja paluu Ritsemissä ja siinä välissä kaksi viikkoa kiertelyä…
Tammikuun puolessa välissä lähdin Kristianin kanssa viimevuotiseen tapaan kaamosvaellukselle Inarijärvelle. Ei vielä ollut kulunut pitkää aikaa siitä, kun kahden ahkiovaeltajan eksyminen oli johtanut toisen kuolemaan Itäkairassa. Meidän retkikunnassamme…