syyskuu 2013

Välivuosi kanootin rakennuksessa

Tänä kesänä en juurikaan ole ehtinyt viettämään aikaa Reposaaressa, mistä johtuen kanootin rakentamisessakin on ollut käytännössä välivuosi. Jotain pientä on kuitenkin tullut tehdyksi. Viime syksynä meni lasikuiduttamaan kanootin…

Panoraamoja Kuusamosta (osa VI)

Elokuussa tein kaksi reissua Oulangan kansallispuistoon. Ensin elokuun alussa olin nuoremman tyttäreni ja koiran kanssa laskemassa Oulankajoen kanootilla. Elokuun loppupuolella taas oli töiden puolesta vaeltamassa Karhunkierroksella. Tässä on…

Hyppy ultrakevyeen retkeilyyn

Nyt harrastettuani kevytretkeilyä muutaman vuoden ajattelin kokeilla siirtymistä ultrakevyeen retkeilyyn. Ultrakevyestä retkeilystä puhutaan kun vaellusrepun peruspaino on alle 10 naulaa eli noin 4,5 kg. Peruspainolla taas tarkoitetaan niiden…

Lyngenin alppien maisemissa

Seikkailukasvatusopinnot ovat nyt edenneet päätökseensä tältä erää. Viimeisellä koulutusjaksollamme teimme vuoristo- ja jäätikkövaellusreissun Norjaan, Lyngenin alppien maisemiin. Reissun vaiheista kirjoittelen myöhemmin, mutta nyt on aika liittää tähän muutama…