Heti koulujen kesäloman alettua lähdimme tyttöjen ja Pipsan kanssa Kuusamoon. Tarkoituksenamme oli vaeltaa Oulangan opastuskeskuksen luota Juumaan Karhunkierroksen reittiä. Aikaa retkellemme olimme varanneet neljä yötä. Matka oli sama, jonka edellisvuonna olin vaeltanut oppilaideni kanssa.
Alli pakkasi rinkkaansa jo kaikki tarvitsemansa henkilökohtaiset varusteet, Aamu sai reppuunsa vain joitain vaatteita ja suklaalevyn. Minulle tulivat kaikki yhteiset varusteet ja suurin osa ruuasta. Tarkoituksenani oli, ettei kummankaan rinkka saisi tuntua liian painavalta, mutta ajatus tavaroidensa kantamisesta silti muodostuisi.
Tänä vuonna kesäkuun alku oli hyvin lämmin ja retkemme osui pahimpien helteiden aikaan. Lämpimät helteet herättivät myös itikat, joiden määrä alkupäivinä tuntui kaksinkertaistuvan joka päivä. Itikat ja helteet saivatkin Jussinkämpällä lapset päättämään, että lyhentäisimme retkeä päivällä. Niinpä Jussinkämpältä vaelsimme seuraavana päivänä suoraan Myllytuvalle, emmekä jääneet yötä Kitkajoen rantaan niin kuin alun perin olimme suunnitelleet.
Lapset jatkoivat vaelluksella hyvin. Alli olisi jo kantanut painavampaakin rinkkaa ja vaeltanut pidempiä matkoja. Aamulle sen sijaan pidemmät kävelymatkat ja varsinkin portaat muodostuivat helteessä välillä turhan raskaiksi. Onneksi hetken lepo, vesitilkka ja pala suklaata sai mielen kääntymään valoisammaksi.
Teltassa nukkuminen ja vaeltaminen oli hieman outoa vielä karvakuonollemme ja sen sai hieman väkisin ottaa telttaan nukkumaan. Ensimmäisenä yönä telttamme lähellä laulanut laulurastas sai sen levottomaksi. Loppumatkasta teltassa nukkuminen alkoi siltäkin sujua ja aamuyöstä, kun sille tuli kylmä, se osasi kömpiä makuupussiini lämmittelemään. Sen sijaan ruoka ei sille koko reissuna maittanut. Ruo’astaan se ei syönyt kuin murto-osan.
Myllykoskella koetimme yöpyä myllytuvassa, joka illan helteessä tuntui ihanan viileältä. Yöllä itikat tunkeutuivat tupaan ja se, mikä illalla oli tuntunut viileältä, oli nyt kuumaa. Puolen yön aikaan totesimme, ettei kukaan meistä ollut nukkunut yhtään, joten nousin ja pystytin teltan kämpän pihaan. Taas tuli todettua se, että itikka-aikaan kämppä ei ole kiva nukkumapaikka.
Retkestä mieleenpainuvimmiksi jäivät kuohuvat kosket ylittävät riippusillat ja tietenkin lukuisat portaat. Taisi joillain portailla Aamulta kyynelkin vierähtää, kun niitä kavuttiin. Myös Oluankajoen korkeat törmät ja monet kauniit kosket jäivät mieleen. Vaikka hetkittäin vaelluksella oli ollut raskasta ja itikat vaivanneet, niin silti jo kotimatkalla lapset suunnittelivat ensi vuoden Lapinmatkaa, joten kai retkeä voi tavoitteiltaan pitää onnistuneena.
Vastaa