Olen jo jonkun aikaa kuvannut saariston maisemia laajoina panoraamoina. Yleensä olen liikkunut siellä vesitse ja kuvaaminen on keskittynyt rantoihin. Maisemat ovat täyttyneet taivaasta, vedestä ja rantakallioista. Viime vuosina…
Marraskuun lopulla tein viikonloppuretken Jurmoon. Jurmohan on yksi niistä luonnonkauniista saarista mille pääsee maksutta yhteysaluksella. Telttailualueella ei ollut ruuhkaa, mutta yhteysaluksessa oli väkeä senkin edestä. Varusteet kuljetin maitokärryllä,…
Hyväntekeväisyysmatkani Tadžikistaniin piti sisällään kuuden päivän vuorivaelluksen Fann-vuoristoon. Vaellus alkoi Sangisafed-vuoren juurelta Immat laaksosta n. 2350 metrin korkeudesta. Vaellus päättyi Artuchin kylään 1800 metrin korkeuteen. Korkeimmillaan siinä välillä…
Matka Tadžikistaniin Vihdoin oli koittanut päivä, jolloin pääsimme kauan odotetulle matkalle. Meistä neljä Reppu-Roosa, Petteri, Mato-Matala ja Tipi olivat kantajamme Karin repussa matkalla lentokentälle. Muut liittyisivät joukkoon myöhemmin….