Kannen muoto alkaa hahmottua, kun köysikiinnikkeiden ja kansiluukkujen paikat alkavat muotoutua.
Köysikiinnikkeitä varten liimasin pingispallon puolikkaat paikalleen, jonka jälkeen leikkasin ylimääräiset pois ja hioin reunat melko tasaisiksi.
Kansiluukkuja varten olin aikaisemmin päällystänyt Airix-levyn toiselta puolelta lasikuidulla ja leikannut siitä säteeltään sentin kansiluukkua suuremman ympyrän. Nyt kyllästin vanhoja ylijäämä lasikuidunpaloja epoksilla tasaisella alustalla ja liimasin ne ikkuna-ajan puitteissa kiinni kansiluukun reunalle. Nuppineulat sopivat erinomaisesti pitämään lasikuitua kiinni rinkulasta.
Tämän jälkeen sahasin kanteen luukun kokoisen reiän, johon liimasin näin syntyneen tötterön kiinni. Tavoitteena oli liimata tötterö siten, että kanootin sivuilla kansiluukun kohta asettui kannen tasoon ja keskeltä kansiluukku jää hieman kannen alapuolella.
Liiman kuivuttua leikkaan ylimääräiset tötteröstä pois, mutta nyt kanootin keula näyttää seuraavalta. Etummainen masto väliseinineen tulee asettumaan kansiluukkujen väliin.
Vastaa