Olen jo jonkun aikaa kuvannut saariston maisemia laajoina panoraamoina. Yleensä olen liikkunut siellä vesitse ja kuvaaminen on keskittynyt rantoihin. Maisemat ovat täyttyneet taivaasta, vedestä ja rantakallioista. Viime vuosina yhä enemmän kiinnostukseni on alkanut suuntautua saariin ja niiden sisäosiin.

Saaristo pitää sisällään paljon hienoja metsiä. Metsätalous etenkin pienehköillä saarilla harvoin ollut yhtä intensiivistä kuin mantereella. Varsinaisia ikimetsiä ei saaristossakaan pilvin pimein ole, siitä on pitänyt huolen saariston perinteiset elinkeinot, metsälaidunnus ja kotitarvepuun otto. Mutta keskimääräistä enemmän siellä on kuitenkin mahdollisuus löytää kohtuullisen luonnontilaisia pieniä metsiä luontoarvoineen.

Tässä yksi kuva metsän reunasta, jossa joskus on ollut peltoa.

Panoraama vääristää puut rumasti.

Suuri merkitys innostukseni syttymiselle toden teolla oli kuvataiteilija Perttu Saksan kanssa Pukkipaloon tekemäni retki, jolla vähän pakosta aloin harjoitella metsän kuvaamista panoraamoilla. Erittäin laajakulmaisella panoraamakameralla metsän kuvaaminen ei ole helppoa. Laajakulma saa tiheänkin metsän näyttämään paljon harvemmalta, kuin se todellisuudessa on. Etuala painottuu taustan kustannuksella, joten myös etualalla pitäisi olla jotain kiinnostavaa. Kaatuneet puut, jotka eivät suuntaudu kuvaajaa kohden vääristyvät oudon näköisiksi kaariksi.

Kaiken kaikkiaan panoraamojen kuvaaminen on erilaista kuin tavallisten valokuvien. Sommittelussa kameran sijainti korostuu, se määrää, miten kuvan elementit jäsentyvät toisiinsa nähden. Kuvan rajaus ei ole niin tärkeää, kun tavoitteena on nähdä kaikki.

Runsaat sateet saivat alueen vedet tulvimaan.

Hieno korpilaikku.

Kevään pyöräretkellä kävimme pienellä kävelyllä Metso-ohjelmassa olevalla suojelualueella. Se jätti vaikutuksen ja päätin palata sinne nyt syksyllä. Usein märkä ja tihkusateinen sää on huono valokuvaamiselle, mutta metsän kuvaamisessa se toimii. Kostea ilma herättää metsän värit eloon. Ja kosteita pilvisiä päiviä on tänä syksynä riittänyt.

Syksy on myös ollut pimeä, joka toi omat ongelmansa kuvaamiseen. Valotusajat pyrkivät hämyisässä metsässä venymään ja parhaimmillaan valotusajat olivat 40 sekunnin luokkaa. Kun kamera sitten vielä mietti tuossa tapauksessa kuvaa toiset 40 sekuntia ja panoraamassa on kuvia 6–8 niin monet kuvaustapahtumat venyivät vartin mittaisiksi. Ensimmäisen reissun kuvat menivät pilalle, kun kameraan oli jäänyt kuvanvakain päälle. Kuvanvakain antoi kennon vaeltaa valotuksen aikana, mikä teki kuvaan häiritsevää liike-epäterävyyttä.

Tein alueella kaiken kaikkiaan 6 reissua, joista kahdella Aamu oli Olavi-koiransa kanssa mukana. Kahden reissun kuvat epäonnistuivat teknisistä syistä, joten kuvia on neljältä reissulta. Yhdellä reissulla oli vähän lunta maassa, minkä mereltä tuleva lämmin tuuli sulatti pois.

Aavistus yön lumisateesta.

Kuusimetsä tulee aivan kaislikkorantaan.

Rantalepikkoa, oliskohan leppäkorpea.

Kuvat olen kuvannut uudella keskikoon kameralla ja perspektiivinkorjausobjektiivilla, joka on asettanut omat haasteensa kuvien jälkikäsittelylle. Eri ohjelmien yhteiskäytöllä ja sinnikkäällä yrittämisellä olen löytänyt tavan käsitellä kuvat ja olen todella tyytyväinen kameran jälkeen. Tiedostot ovat hyvin suuria ja kuvat erittäin yksityiskohtaisia, joille nettijulkaisu ei välttämättä tee oikeutta. Kuvissa on jotain samankaltaista briljanssia, kuin palkkikameralla, mitä käytin filmiaikana.

Kuvankäsittelyssä automatiikka pyrki poistamaan kuvista vihreitä. Piti olla rohkeus luottaa tilanteeseen ja palauttaa väritasapaino normaaliin. Itse valo ei ollut vihreää toisin kuin kesällä etenkin lehtimetsässä, mutta kostea sammal oli syvää vihreää.

Kaunis koivurivi pellon reunassa matkalla kohteeseen.

Hieno tervaleppäkorpi.

Syksyisessä metsässä lajikirjo ei ole ollut suuren suuri. Merikotkia ja korppeja näkyi lähes joka kerta. Muuten tavallisia metsän lajeja tiaisia mukaan lukien töyhtötiaisia, hippiäisiä, käpytikka ja palokärki.