Pohjan alapinta lasikuidutettu

Pohjan valmistus jatkui toiselta puolelta samoilla urilla kuin aiemminkin. Yhden viikonlopun hioin toista puolta pyöreäksi ja toisena viikonloppuna levitin sille pinnalle lasikuitumaton. Lasikuitumaton laitoin taas paikalleen maalarin teipillä ennen sen kyllästämistä. Lopuksi kittasin vielä pinnan kolot umpeen.

Seuraavana päivänä irrottelin vielä teipit, mutta muuta en tällä kertaa ehtinyt tehdä. – Paitsi tietysti imuroin lattialta hiomapölyn. Sitä tulikin ainakin puoli pölypussillista. Melkoista hiomista tämä kanootin valmistus.

Seuraavaksi onkin edessä ylimääräisen maton poisto ja pinnan kevyt hiominen tasaiseksi. Sitten pääsenkin siirtymään pohjan sisäpinnan työstämiseen. Saas nähdä pääsenkö sen kimppuun vielä tänä syksynä vai joudunko jättämään sen vaiheen odottamaan kevättä?

← Edellinen

Seuraava →

1 Kommentti

  1. Kari Järvenpäästä

    Hieno nähdä että projekti etenee!

Vastaa