Teimme tyttäreni Allin kanssa yöretken Vaskijärven luonnonpuiston eteläpuoliselle laavulle 22.-23. päivä syyskuuta. Illan jo hämärryttyä hämmästyksemme oli melkoinen, kun kuulimme susilauman ulvontaa aivan laavumme läheisyydestä. Etäisyys susiin oli vain muutama sata metriä ja niiden äänet kuuluivat selvästi hieman eri suunnista. Tuntui siltä niin kuin ne olisivat ympäröineet leirimme… Vielä seuraavana aamuna kuulimme kauempaa ehkä kilometrin parin päästä susien reviiriulvontaa, jota kesti muutamia tunteja.

Tilanne illalla oli jännittävä meille molemmille ja varsinkin tyttäreni pelästyi susia ensin melkoisesti. Hän ei uskaltanut jäädä laavulle yksin tulen ääreen edes siksi aikaa kun hain läheisestä lätäköstä vettä iltapalan laittoon. Illalla susien äänet jäivät kuitenkin tuohon yhteen kertaan ja tilanne sen jälkeen rauhoittui ja saimme nukutuksi yön hyvin. Seuraavana aamuna tutustuin laavun vieraskirjaan ja totesin kaikkien laavulla sinä syksynä yöpyneiden kuullen susien ulvontaa.

Aamulla, kun lähdimme kävelemään kansallispuistoon paikoille, mistä susien äänet olivat kuuluneet, olivat tyttäreni pelot haihtuneet ja suhtautuminen susiin oli paljon järkevämpi. Olimme kohdanneet oikeita susia ja selvinneet siitä. Tästä tuli mieleeni olisivatko tämmöiset kokemukset omiaan hälventämään ihmisten ennakkoluuloja susia kohtaan.

Tyttäreni kävi Raision Kuloisten koulun oppilaille tarkoitettua ala-asteikäisten luontokerhoa, jonka vetäjänä toimi oppilaani lempinimeltään Manu. Ehdotin tyttärelleni, että jos Manu innostuisi, voisimme järjestää luontokerholaisille susisafarin. Manuhan innostui ja sovimme, että järjestäisimme retken samalle laavulle ensimmäisenä vapaana viikonloppuna, eli 13.-14. päivänä lokakuuta.

Kun päivä koitti oli retkelle lähdössä meidän ohjaajien lisäksi 4 luontokerholaista mukaan lukien tyttäreni. Hieman itseäni oli jännitti se, että moniko lasten vanhemmista oli valmis päästämään lapsensa retkelle susien sekaan ja olivatkohan kaikki vanhemmat ymmärtäneet, että retkellä oli tosiaan tarkoitus kuunnella ihan oikeita susia.

Jo automatkalla näimme auton ikkunasta hirven. Matkaa autolta laavulle oli linnuntietä kaksi ja puoli kilometriä, mutta polkua pitkin matkaa taisi kertyä nelisen kilometriä. Matkalla rinkat painoivat, sillä olihan; syksy jo melko pitkällä ja useimmista rinkoista löytyi makuupusseja kaksin kappalein. Onneksi polku kulki luonnonpuiston kauneimpien maisemain poikki.

Saavuttuamme laavulle, huomasimme sen olevan jo varattu. Kyllä laavusta meille sijaa olisi löytynyt, mutta katsoimme paremmaksi vaihtoehdoksi pystyttää oman laavun muutaman kymmenen metrin päähän puulaavusta. Saimme sitä varten laavulla yöpyjiltä lainaksi pari pressua. Ratkaisu osoittautui oikeaksi, sillä illansuussa laavulle oli tulossa yöpymään vielä noin kymmenen hengen ulkomaalaisporukka.

Valoisa aika sujui lapsilta leikkiessä, minä keskityin pystyttämään laavua ja keräämään polttopuita. Illan hämärryttyä keräännyimme laavullemme tulen ääreen paistamaan makkaroita ja lihapullia. Jälkiruuaksi teimme nuotiobanaaneja. Keskustelimme susista ja niiden vaarallisuudesta ja lapset kertoivat toisiilleen kummitustarinoita.

Ensimmäisten jo nukahdettua kuulimme ensimmäisen kerran susia suolta vajaan kilometrin päästä. Äänet olivat lauman yhdysääniä. Ehkä noin kymmenen minuutin päästä kuulimme susia uudestaan. Nyt sudet olivat tulleet lähemmäs, noin puolen kilometrin päähän leiristämme ja siirtyneet samalla meistä nähden vasemmalle. Tämän jälkeen emme enää susia kuulleet, vaan nukahdimme leiriimme nuotion hiipuessa sammuksiin.

Aamulla kävin toisessa leirissä kyselemässä kuulumisia, he eivät olleet susia kuulleet. Illalla kuulostikin siltä, että heidän leirissään oli ollut sen verta enemmän ääntä, että susien äänet olivat niihin hukkuneet. Omassa leirissämme keittelimme puuroa aamiaiseksi.

Keskustelimme lasten kanssa susista ja ainakaan silloin, kukaan ei tunnustanut pelkäävänsä susia, vaikka illalla olinkin mielestäni jännitystä niiden kohtaamisesta havainnut. Oikeiden susien kuuleminen oli hälventänyt niihin liittyviä turhia pelkoja. En silti vähättele paikallisten susiin kohdistamaa pelkoa. Tuntui se minustakin pelottavalta ajatukselta, kulkiessani yöllä itsekseni leirin lähimaastoissa, että siellä vaelteli otuksia, jotka söivät ruuakseen hirven kokoisia eläimiä…

Aamulla retkeilimme hieman luonnonpuiston poluilla, minkä jälkeen purimme leirin ja pakkasimme tavarat. Paluumatka luonnonpuiston halki sujui heikossa tihkusateessa. Lapsille suureksi elämykseksi osoittautui luonnonveden juominen. Oli hienoa, kun saattoi ottaa purosta tai lammikosta suoraan vettä keittämättä sitä ja juoda sellaisenaan. Juuri ennen saapumistamme autolle, löysimme polulta vielä suden pökäleen, joka omalta osaltaan todisti niiden olemassaolostaan.