Varsinais-Suomessa ei liikaa ole hyviä koskimelontajokia. Laajoki on yksi harvoista ellei ainut, missä on mahdollista tehdä koko päivän koskenlaskuretki. Olen jo useamman vuoden haaveillut joen laskemisesta, joten kun Henkka ehdotti joen laskemista, olin heti valmiina lähtöön. Koska kevät tulva oli jo laskussa, uhrasimme yhden työpäivän päästäksemme mahdollisimman pian joelle. Laskimme 16,3 kilometrin pätkän Kasitieltä Kustavin tielle. Korkeuseroa kyseisellä pätkällä oli n. 28,5 metriä.
Varsinaissuomalaiseen tapaan Laajoki on laskettavissa vain tulva-aikaan. Valuma-alueella ei ole suuria järviä, mutta runsaat suoalueet tasaavat jonkin verran veden vaihteluita. Tulva-aika ei siksi ole niin lyhyt kuin esimerkiksi Aurajoen koskissa, mutta kuitenkin laskee nopeasti liian alas melomisen kannalta. Joki sinänsä on melko pieni ja valuma keskimäärin 3,1 kuutiota ja suurimmillaankin on vain 74 kuutiota. Suurimmaksi osaksi joki kulkee peltojen keskellä ja sitä reunustavat suuret tervalepät. Tervalepät aiheuttavatkin melojan kannalta suurimman riskitekijän: Helpotkin kosket on pakko tarkastaa kaatuneiden puiden varalta, jos laskureittiä ei pysty näkemään seuraavaan suvantoon saakka. Koskeen kaatunut puu voi olla laskijalle hengenvaarallinen siivilä, johon meloja voi jäädä jumin pää veden alla.
Henkka laskee Juvankosken hankalinta paikkaa, jonka minä jänistin.
Koska joesta ei ollut saatavissa mitään varsinaista koskikarttaa laadin sellaisen nettitietojen ja tämän reissun pohjalta. Melotulla pätkällä oli kuusi toisistaan selvästi poikkeavaa koskialuetta. Moni näistä koostui monesta peräkkäisestä erillisestä koskesta, joten laskutavan mukaan voitaisiin joesta haluttaessa erottaa 16 koskeakin. Koskien korkeustiedot olen laskenut maanmittauslaitoksen laserkeilausaineistosta. Koskille olen antanut subjektiivisen vaikeusluokituksen, jotka varmaankin ovat liian korkeita, koska perustuvat vian yhteen laskuun ja minulla on aivan riittämätön koskimelontakokemus antamaan luotettavia arvioita suhteessa muihin reitteihin. Ne antavat mahdollisuuden kuitenkin vertailla koskia toisiinsa.
Joen vesitilanteen arviointiin voi käyttää kahta lähdettä. Ympäristökeskuksen sivuilla ei ole tietoja Laajoen vesitilanteesta, mutta melko samankaltaisen Puttakosken virtaamatiedot vähän pohjoisempaa antanevat varsin hyvän kuvan myös Laajoen tilanteesta. ELY-keskuksella on vedenkorkeuden mittari Hurulankosken yläpuolella, joka myös antaa hyvän kuvan joen vesitilanteesta. Molempien mittarien mukaan korkein kevättulva oli jo ohitse, kun lähdimme melomaan joelle. Puttakoskessa virtaama oli 8 kuutiota, kun kevään maksimi oli ollut 18 kuutiota. Hurukosken mittari näytti veden korkeudeksi 6,759 metriä, kun kevään maksimi oli ollut 25 senttiä enemmän.
Laajoen veden korkeuden vaihtelu talvella 2019.
Kajakit laskimme veteen vanhan Mynämotellin pihasta ja nostimme ylös aivan Kustavin tien vieressä olevalta rannalta, jossa oli pieni esiintymislava ja puucee. Tässä kuvaus kaikista kuudesta koskialueesta:
Juvankoski (III)
1,6 km. lähtöpisteestä, korkeusero 7,4 m., varsinaisen koskijakson pituus 600 m.
Juvankoski koostuu kolmesta pienestä nivasta ennen varsinaista koskialuetta, joka taas koostuu kahdesta erillisestä osasta. Nivojen alueella joki tippuu noin metrin ja loput kuuden metrin korkeuserosta jakaantuu tasan kosken kahdelle jälkimmäiselle osalle. Ensimmäinen osio on melko suoraviivainen vauhdikas ränni alas. Kosken viimeinen osuus heti sillan jälkeen on kaikkein vaikein, missä koski alkaa kahdella peräkkäisellä dropilla. Ylemmän osan päävirta jakautuu alemmassa osassa molemmille sivuille ja vain pieni osa vedestä menee suoraan toisen dropin yli, joten päävirran laskeminen on varmaankin varsin vaikea. Kosken vasemmassa reunassa on kivi, jonka yli vesi virtaa varsin tasaisena selkänä. Ainakin tällä vedellä kyseinen kiven päällystä vaikutti helpoimmalta reitiltä laske ensimmäinen droppi, jolloin osui toiseen droppiin helpoimpaan kohtaan. Kiven päältä virtasi kuitenkin ihan riittävästi vettä. Itse jänistin kyseisen kohdan ehkä turhaan, koska Henkan mukaan oli helpompi kuin, miltä rannalta oli näyttänyt.
Kivikylänkoski (luokittelematon)
3,4 km. lähtöpisteestä, korkeusero 0,6 m., pituus 130 m.
Minulla ei juurikaan ole muistikuvia tästä koskesta, joten se on ollut vain helppo niva.
Karjakoski (I)
5,4 km. lähtöpisteestä, korkeusero: 2,0 m., pituus: 130 m.
Koskessa ei sinänsä ollut mitään erityisen hankalaa. Alun saaren olisi voinut kiertää kummalta puolelta tahansa. Me valitsimme kierron vasemmalta, koska siinä oli vähemmän kaatuneita puita tiellä ja mitä oli, näyttivät helpoilta ohittaa.
Korvensuunkoski (II)
9,2 km. lähtöpisteestä, korkeusero: 7,3 m., pituus: 570 m.
Kaksiosainen koski, jonka ensimmäisessä helpommassa osassa vesi tippuu reilun metrin. Toinen osa alkaa padolla, mikä rajoittaa veden pääsyä koskeen ja ohjaa veden voimalaitokseen, joka on otettu uudelleen käyttöön 2016. Koska voimalaitos ottaa huomattavan osan kosken vedestä, on koski melojalle kivisempi ja matalampi, minkä takia koski lienee laskettavissa vain tulva huipun tienoilla. Nyt padosta oli kuitenkin jokunen säännöstelylankku päässyt karkuun ja ehkä muutenkin vettä oli vielä riittävästi laskuun. Pohjakosketuksia tuli jokunen, mutta muuten suhteellisen helppo laskettava aivan kosken lopussa oli paljon kiviä ja sai olla tarkkana, jos halusi välttää suuremmat pohjakosketukset. Henkka yritti meloa padon yli muttei onnistunut.
Hurulankoski (I)
11,4 km. lähtöpisteestä, korkeusero: 1,9 m., pituus: 200 m.
Helppo kaksiosinen koski. Jälkimmäisessä osassa oli matala riippusilta, jonka ali kuitenkin hyvin mahtui.
Henkka Lujalankoskessa. Mä menin puiden toiselta puolelta. Henkka tuli kapeaa myllyränniä.
Lujalankoski (II)
12,5 km. lähtöpisteestä, korkeusero: 5 m., pituus: 590 m.
Viisiosainen koski, jossa varsin eri tyyppisiä osia. Itse koski ehkä vain ykkösen tasoinen, mutta korotin tässä kakkoseksi, koska ensimmäisessä portaassa oli pahasti kaatuneena puu, joka lienee ollut siinä jo jonkun aikaa. Puu peitti kosken leveydestä ehkä noin 2/3 ja myös päävirran. Eli koskea laskiessa piti olla varma siitä, että pystyy kiertämään kyseisen puun vasemman kautta. Henkka laski ensimmäisen portaan vasemmasta reunasta pientä myllyränniä pitkin. Itse laskin pääuoman vasenta reunaa. Neljäs porras oli pahasti kaatuneiden puiden sulkema, mutta vasemmasta reunasta löytyi kapea sivu-uoma, mistä kajakki juuri mahtui kulkemaan, joten laskimme sen sitä pitkin. Neljännen portaan alla oli hyvä surffiaalto, missä Henkka kävi surffaamassa. Itse tyydyin lossailemaan koskea edes takaisin. Viimeinen porras oli enää pieni niva, jonka lopussa oli myös pieni aalto ja suhteellisen syvä kuoppa, mikä olisi mahdollistanut taas sivusurffailun.
Kokonaisuutena kiva joki koko päivän retkeen. Meillä aikaa melontaan ja koskien katseluun rannalta kului reilut seitsemän tuntia, joten ihan hirveän päätähuimaava vauhti ei ollut. Varsinaisilta puunraivaustöiltä tällä kertaa vältyttiin vaikka saha ja kirves meillä kajakissa olikin mukana.
Kari Ennola
Eilen laskimme Laajoen uudestaan Korvensuunkoskelta Lujalankoskelle. Syystulva oli silloin lähes korkeimmillaan: vedenkorkeus mittari näytti 27 senttiä enemmän kuin keväällä: keskimäärin 7,021 ja puttakoskessa virtaama oli 23 kuutiota, kun se keväällä oli ollut 8 kuutiota. Kosket olivat huomattavasti vaativampia, kuin kevään laskuissa ja esimerkiksi Lujakosken viimeinen porras oli hävinnyt kokonaan olemasta. Koskien keskinäinen luokitus piti kuitenkin paikkansa. Lujalankosken ensimmäisen portaan alussa sillan alla oli ihan haastava stoppari, joten kakkosen luokitus on varmaankin ansaittu. Hurulan koskikin oli aiempaa vaativampi ja Korvensuun koskessa oli isoja aaltoja, jotka eivät näyttäneet hirveän pahoilta, mutta heittivät minut sivulta nurin. Suvantopaikkojenkin virtaus oli hyvin voimakas ja jokeen kaatuneiden puiden kanssa oli syytä olla varovainen koko ajan.
Kari Ennola
Nyt tammikuussa oli vettä pikkasen enempi kuin keväällä. Käytiin laskemassa Juvankoskea muutaman kerran. Viimeinen porras oli tosiaan helpompi, kuin miltä näytti. Sivuttaiset virrat eivät olleet kuitenkaan kovin voimakkaita.
Jennifer
Moi Kari! Oletko käynyt melomassa Laajoen yläpäässä? Kaverin kanssa mietittiin ummikkoina lähteä parin päivän kanoottireissulle ensi kuussa mutta nyt kun sun kuvia katsoo niin onkohan järkeä ilman aikaisempaa kokemusta, kuva melonnasta taitaa olla turhan ruusuinen 🙂
Olisi mukava vaihtaa pari sanaa jos siitä ei ole vaivaksi, jätän sähköpostini tähän.
Kari Ennola
Hei!
Ylempänä en ole käynyt melomassa, mutta siellä ei koskimelonnan näkökulmasta ole samanlaisia haasteita kuin alajuoksulla. Melomaan kannattaa aina lähteä. Kaatuneita puita virrassa tulee varoa, niitä on näillä pikkujoilla aika paljon. Ne ovat kaatunelle uimarille oikeasti hengenvaarallisia. Muuten melonta on varsin turvallista. Koskia ei pidä lähteä suinpäin laskemaan, ellei ole varma, että ennen seuraavaa suvantoa ei ole vaaranpaikkoja. Helppokin koski voi olla todella vaaralinen, jos nurkan takana on puu kaatunut joen poikki. Mutta kun koskia käy katsomasta rannalta etukäteen ja varoo noita kaatuneita puita, niin se on suhteellisen turvallista. Joella kannattaa ain avarutua siihen, ettää pahojen paikkojen yli joutuu kanoottia kantamaan. Mynämotellilta alaspäin kannattaa olla sitten hieman kokemusta kosken laskemisesta ja reilusti vettä joessa. Muuten saa kantaa tai uittaa kanoottia melko pitkiä matkoja.