Talvisumumelonta

Joulukuun alun pakkaset olivat jo kääntyneet suojakeliksi. Muutamaa päivää aiemmin satanut ohut lumikerros ei vielä ollut kokonaan sulanut. Sää oli täysin tyyni ja sumuinen. Talvinen sumukeli on aina ollut jotenkin kovin valokuvauksellinen. Tässä säässä lähdimme melomaan Airistolle.

Eskolla tavoitteena oli saada melonta joulukuulle, jolloin hänkin olisi melonut vuoden jokaisena kuukautena. Itselläni oli haaveena saada hyvä maisemakuva, jossa kallion muodot kuultaisivat ohuen lumipeitteen alta ja maisema olisi talvisumun verhoama. Lähdimme liikkeelle Mustfinnin uimarannalta Paraisilta, joka aivan Airiston selän reunassa pysyy pitkään sulana. Matkakohteena ja evästauon paikkana meillä oli Västra Linsor ja sen länsireuna, jossa tiesin olevan kauniit kalliot.

Pari kalastajaa tuli merellä vastaan.

Luonto oli tavattoman hiljainen. Uimarannan läheisyydessä oli pieni laulujoutsenparvi, joka piti ääntä lähteissämme. Koko päivän meridieselin heikko jyskytys kantautui selältä. Joku ajeli siellä haljakselleen, oliskohan ollut troolari? Joitain nauru- ja harmaalokkeja tuli vielä vastaan. Vanha merikotka lähti lentoon edeltämme. Sinisorsia ja kyhmyjoutsenia näkyi uimassa edellämme. Hyljettä emme nähneet, vaikka jotenkin olisin sellaisen odottanut näissä olosuhteissa näkeväni.

Päätimme samalla testata seuran muovikajakkeja. Siihen sisältyi vakava ongelma, sillä omassa kajakissani on kiinteä kansikompassi, joten en tajunnut pakata mukaani käsikompassia. Esko käyttää omassaan telineeseen kiinnitettävää irrallista kompassia, jonka saimme viritettyä minun kansiköysiini, jossa sitä auttavasti pystyi lukemaan. Kompassi olikin välttämätön reittisuunnitelmallemme.

Orkudden.

Harmaa seinä edessä.

Sumussa melontaa.

Näin sakeassa sumussa en ole aiemmin melonut. Skogholmenin loistolta lähtiessämme kohti Linsorien saaria, emme nähneet edessämme muuta kuin tasaista sumua. Suoraan melominen ilman kompassia osoittautui aivan mahdottomaksi. Eskon meloessa edellä hän ilman kompassia kääntyi nopeasti väärään suuntaan ja sain olla alati huutamassa suunnan korjauksia. Evän laskeminen alas hieman auttoi kajakin pysymistä suunnassaan, mutta ilman kompassia olisimme hyvin voineet jäädä pyörimään ympyrää Airiston eteläpäähän vaikka koko päiväksi.

Syväväylän ylittäminen sakeassa sumussa myös arvelutti hieman. Oli tyyntä ja hiljaista, emmekä kuulleet troolaria lukuun ottamatta muiden laivojen ääniä, joten päätimme uskaltautua siitä yli. Se oli hieno hetki, kun tovin melottuamme väylän vastalaidalla oleva reimari alkoi pikkuhiljaa kuulottaa sumun seassa, kuten myös se, kun Mellersta Linsorin muodot alkoivat vähitellen tulla sumusta esiin.

Västra Linsor.

Västra Linsorin rannassa pidimme evästauon.

Sumussa navigointi muistuttaa pimeänavigointia siinä, että se perustuu kompassiin ja kuljetun matkan arviointiin merikortin sijaan. Tällä kertaa suunnistimme lähinnä kompassin avulla, mutta suunta ei ollut tarkkaan laskettu vaan silmämääräisesti kartalta luettu. Emme myöskään olleet laskeneet tarkkaa aika-arviota tavoitteena olevien saarten luokse. Toki seurasimme kelloa, ettemme ihan totaalisesti joutuisi vieraille vesille. Siitä huolimatta onnistuimme kulkemaan hyvinkin tarkkaan suunnitellemamme reitin.

Västra Linsor.

Västra Linsor.

Vstra Linsorilla ehdimme pitää reilun puolen tunnin tauon. Otin siinä pari kuvaa, jotka aika hyvin vastasivat toiveitani. Kaikin puolin onnistunut melontareissu. Komeaa oli meloa tyynenä talvipäivänä.